Heipsunhei ja ihanaa isänpäivää kaikille isille! Mun päivä on koostunut tähän mennessä kahden isoisän kanssa kahvittelusta ja loppupäivän vietänkin varmaan blogi- ja kouluhommissa sohvalla nyt, kun päivän treenitkin on jo tehty. Ensi viikoksi on luvassa vaikka mitä kivoja juttuja, kun vihdoin oon päässyt tähän arkeenkin takaisin...
Tosiaan, joku päivä alkuviikosta mainitsin mut vallanneesta ultimaalisesta väsymyksestä. Oon tällä viikolla nukahtanut kaks kertaa postausta kirjoitellessa ja muutenkin saanut ihan ihmeellisiä itkukohtauksia syystä, jota en tiedä. Viime sunnuntaina sain itselleni taas onnistuneesti flunssan, mutta sitä uhmaten oon kuitenkin vetänyt neljä treeniä tähän viikkoon. Flunssa on vähän paranemaan päin, mutta mun pää vaan räjähtää. Tulevat koulujutut stressaa ja sitä ennen pitäis vielä kevään ylppäreistä selvitä. Mulla loppuu päivässä tunnit ja jos haluan, että saan parhaan panoksen kouluun, blogiin ja treeneihin, on mun löydettävä kultainen keskitie.
Keskeytin koulussa kaks "turhaa" kurssia tän jakson osalta ja nyt mun päivät lyheni kummasti. Lupauduin kuitenkin tekemään kumpaisenkin kurssin kokeen, jotta ylppäreitä varten olennaiset asiat tulee opiskeltua. Kuitenkin, kun kolmena päivänä viikossa mulla on nyt roppakaupalla enemmän aikaa, saa sekä blogi, treenit että huomenna alkava luku-urakka vähän enemmän panostusta. Tästä mää diggailen!
Viikonlopun aikanakin mulla olis ollut vaikka ja mitä tehtävää, mutta oon kyllä vetänyt vähän rimaa alitellen. YO-suunnitelmat on kuitenkin tehty ja tänään vielä väännän huomiseksi ranskan suullisen esitelmän. Muutamat muutkin kouluhommat oon tehnyt ja muuten ottanut vaan rentoillen, nähnyt sukulaisia ja kavereita. Arkeenpaluu on vaan ollut ihan hirveetä, pakko se on myöntää.
Ensi viikosta on kuitenkin tulossa ihan huippu ja perjantaina on suuntana Turku! Torstaina vietellään meidän koulussa myös kultuuripäivää ja mua kyllä pikkasen harmittaa, etten oo ehtinyt siihen suuremmin osallistua. Mulla on silti valokuvausvastuu itse päivän aikana, joten pääsen antamaan vielä vähän lisää panosta sitten ;-)
Mitä te muuten tykkäätte asusta? Otettiin nää kuvat Essin kanssa viikko takaperin Helsingissä, mä niin kaipaan jo tota kaupunkia...
Mitä te muuten tykkäätte asusta? Otettiin nää kuvat Essin kanssa viikko takaperin Helsingissä, mä niin kaipaan jo tota kaupunkia...
♥:Emmi
LEATHE JACKET & SCARF - H&M
SHIRT - Primark
SHOES - Forever 21
PANTS - Tally Weijl
BAG - Longchamp
I've had quite a hard time getting back to my daily routines due to a lot of school work and this heck of a flue. Although I've been a little sick I've gotten to do 4 workouts this week so I guess I can be proud of myself. Next week it's time for 5 workouts, let's go!
This week has been really tough and I've even started to cry because of this fatigue for a couple of times... I guess you can call this a hardcore fatigue haha. But I've been better since Friday. I made a to do-list for the weekend but I haven't succeeded perfectly in doing it. I've done a little school work everyday but mostly hung out with my friends. Next week will be better when it's time to start studying for my finals - for real. Five subjects and five exams coming up, this is gonna be crazyyyy.
Next week is gonna be lot of fun as I'm off to Turku on Friday. I'm soooo looking forward to that! Meri I'm coming ;-) What do you think about the outfit tho? We shot it with Essi last weekend in Helsinki and I really think these turned out really great. But what do you think?
Mitä kirjotat keväällä ja mitä kirjotit nyt syksyllä? :)
VastaaPoistaNo ne näkyy varmaan tuosta uudemmasta postauksesta, mutta syksyllä kirjoitin enkun ja ruotsin, keväällä edessä äikkä, yh, pitkä ranska ja saksa sekä espanja lyhyenä :-)
Poista