Näytetään tekstit, joissa on tunniste traveling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste traveling. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2017

UNIVERSAL HÄMÄRÄSSÄ


Nääkin kuvat on jääny ihan täysin julkaisematta joulukalenterin takia ja nyt taitaakin sitten olla oiva hetki antaa nääkin julki. Käytiin siis tosiaan perheen kanssa joulukuussa visiitillä Singaporen puolella ja vihdoin ja viimein pääsin (uudestaan) Universal Studioille. Me tosiaan käytiin ekalla Jenkkireissulla Losin päässä samaisessa puistossa, mutta Singaporessa Sentosan saarella sijaitsevassa samaisessa puistossa en ollut vielä päässyt vierailemaan. No, nyt tuli sitten sekin tehtyä!

Losissa käyneenä puisto oli hienoinen pettymys. Singaporen versio oli paljon pienempi, joskin sielläkin sai paremmin kuin hyvin kokonaisen päivän kulumaan. Laitteet oli ainakin osittain samoja, mikä ei mua Muumiolaitteen fanina ollenkaan haitannut. Losin päässä taas päästiin "kiertoajelulle" ihan sinne ns. leffastudioiden keskelle, mikä sitten taas Sporen päästä puuttui kokonaan. Tää oli harmi, sillä Losissa juurikin kyseinen ajelu oli ihan mun lemppari.

Kuitenkin päivä oli kerrassaan mainio ja sain jopa vegaanisen nuudeliannoksen puiston sisältä jostain Food Court-mestasta. Hintaa tietenkin puiston sisällä kaikilla safkoilla ja muilla tuotteilla on ja ihan liikaa, mutta menkööt. Mitään turhaa ei ostettu ja omat vesipullot ja eväätkin sai vietyä ongelmitta sisäpuolelle. Vierailun arvoinen mesta tottahan toki!

Ja eiks nää hämärässä otetut kuvatkin tee ihan kivan vaikutelman puistosta?

♥:Emmi

torstai 8. syyskuuta 2016

YOGJA PHOTO DIARY


My weekin jo loputtua maanantaina vietettiin pieni retkipäivä ja ajeltiin kuskin kanssa ympäri Yogjakartaa eri kohteissa. Valittiin kolme pääkohdetta ja käytiinkin siis ensin sulttaanin palatsissa, sitten Tamansarin "vesilinnassa" ja lopuksi mentiin vähän kauemmas Borobuduin buddhalaiseen temppeliin, joka on vissiin maailman suurin buddhalainen monimentti? Ainakin mielettömän upea ja sain hyvän porrastreenin temppelin huipulle kavutessa :-D Ja ne näkymät!

Päivän lopuksi käytiin vielä syömässä paikallisessa ruokapaikassa (missäs muuallakaan ;-)) ja yhdellä isolla ostarilla. Olihan tuo kieltämättä pitkä reissu, kun aamukympistä iltaseiskaan kierreltiin paikkoja jäätävässä kuumuudessa. Ikimuistoisia hetkiä ja upeita valokuvia, jos jotain!

Tiistaina palattiin takas Batamille ja täällä onkin taas saanut vaan olla ja chillailla, niinkuin yleensä. Tänään mennään vähän kiertelemään kaupoille ja illalla pääsen ihan kunnon salille treenaamaan - luksusta ;-) Pitää kuitenkin ostaa vielä vaikka mitä juttuja kotiin Suomeen ja tässä alkaa kohta loppua mahikset, sillä lauantaina kohtaa lähtö kohti kotia! Nyt mun on pakko mennä valmistautumaan kaupoille lähtöön, ciao! ;-)

♥:Emmi

maanantai 5. syyskuuta 2016

MY WEEK 2 - LAUANTAI


Lyhkänen video lauantailta, kun reissattiin Yogjaan. Sunnuntain videossa luvassa enemmän vilskettä ja reissukohteen maisemia!

♥:Emmi

keskiviikko 31. elokuuta 2016

MY WEEK 2 - MAANANTAI

 
Pahoittelut, että my weekin eka video venahti keskiviikkoaamuun, mutta täältä se tulee! Koitan muokkailla eilisen videon tänään ja julkaista sen jo huomenissa. Toivottavasti tykkäätte! 

 ♥:Emmi

lauantai 27. elokuuta 2016

KALKKILAIVAN KAPTEENI


Näin ne päivät vaan menee ja huomenna tulee täyteen viikko siitä, kun hyvästelin Göteborgin. Niin, ja viikko siitä, kun mun laukku meni hukkaan. Joku kommentoikin (katkerana), että kannattiko varata niin äkkiä uus reissu, kun ne laukkujen katoomiset on nykyään niin yleisiä. Joo ja yleensähän kadonneet laukut palautuu päivän, maksimissaan kahden sisällä omistajalleen. Ja tässä sitä edelleen jännitetään.

Ei liikaa stressiä, onneksi on hyvät vakuutukset siltä varalta, että pinkkiä paholaista ei koskaan löydy. Ideaalitilanteessa se palautuu mulle vasta, kun oon palannut Helsinkiin. Olishan se ihan naurettavan turhaa raahata kaikki Göteborgin kamat Batskulta Stadiin, kun voin vaan yhtä hyvin saada laukun toimitettua kotiovelle reissulta palattuani. Ihan mitä vaan nyt käy, mutta toivotaan, että homma selviää.

Mulla alkaa syksyn hommat muutenkin valjeta nyt ja katselinkin eilen lisää avoimen kursseja netistä. Tosiaan 12.9 alkaa mulla eka kurssi ja viikon päästä siitä alkaa työt. Töistä en tällä kertaa halua enempää puhua, vaan pidetään se ihan blogin ulkopuolisena juttuna. Avoin yliopisto taasen kuuluu siihen skaalaan, mistä voin halutessanne tänne kirjoitella!


Tuntu ihan siltä aluksi, että mulla on ihan hirveän paljon aikaa tehdä kauheasti kaikkea Batskulla, mutta rakas mams on täyttänyt mun reissun kaiken maailman retkillä ja niin se aika sitten meneekin. Ekalla reissulle lähdetään jo ylihuomenna, kun tehdään pikainen yliyön tyttöjen matka Malesian puolelle. Luvassa siis shoppailua, aurinkoa ja hyvää ruokaa! Loppuviikosta mennään toiselle puolelle Indonesiaa ja valloitetaan Yogyakarta. Singaporen päiväreissulle pitäisi vielä ehtiä, mutta katsotaan katsotaan...

Mulla on mennyt pari viimistä päivää ihan Netflixiä tuijottaessa sekä iltapäiväauringossa maatessa. Nyt taidankin mennä nappaamaan alakerrasta vähän ruokaa messiin ja jatkaa hyvin alkanutta Drop Dead Diva-maratonia.

Ihana olla kotona ja toivottavasti saadaan hyvä videoviikko ens viikolle. Ainakin yritän parhaani. Mulla olis myös yks toive teille Göten 10/10-videon osalta. Olisko teillä jotain kysyttävää? Ajattelin tehdä vikasta videosta kivan fiilistely/muisteluvidin ja toivoisinkin teiltä nyt ihan mitä vaan Göteborgin aikaan liittyviä kyssäreitä. Työ, vapaa-aika, kaupunki, Nordjobb. Ja vastaukset tulee videolla, ihan kaikki!

Nyt jatkan hyvin alkanutta maratonia, adios kamut!!

♥:Emmi

torstai 25. elokuuta 2016

BACK IN BTM


 Terkkuja jälleen kerran tutulta Batamin saarelta! Tää viikko on ollut ihan mielettömän kiireinen tähän asti ja vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja tietokoneen avattua. Maanantai meni kaverin kanssa hengaillessa, tiistaina toinen tuli Porista kera matkalaukullinen mun vaatteita ja siinä se päivä äkkiä menikin. Yötä vasten istuinkin jo koneessa kohti Singaporea ja matka meni muuten ihan huisin nopeasti!

Kyllä se vaan tekee ihmeitä, kun Porin sijaan matkaan lähtee suoraan Helsinigstä. Muutenkin matkustaminen oli tällä kertaa ihan mielettömän sulavaa: mulla oli ikkunapaikka eikä vieressäni istunut ketään, sain hyvin nukuttua ja ruoka maistui, kentällä laukku oli saapunut perille, ei taksijonoa, suoraan ekaan lauttaan ja niin edelleen. Olisin varmaan manannut huonon tuurini maanrakoon, jos jotain mutkia olisi matkaan vielä sattunut.

Tosiaan, pinkkiä paholaista etsitään edelleen ja toivotaan nyt, että se tän reissun aikana löytyisi. Ei pitäis ottaa yhtään enempää stressiä siitä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Eilen oli ekaa kertaa Aasiaan päähän matkustettaessa jet lag (sen siitä saat kun nukut koko lennon...) ja nukahdin vasta kolmeltä yöllä. Muuten matka on startannut mukavasti ja tänään käytiin mm. mun pikkuveljen koululla. Sinne se kohta nelivuotias pikkujätkä tepasteli iltapäivävuoroon nätisti kello 12. Vähän leikkiä, liikuntaa, laulua ja ehkä jotain oikeeta oppimistakin. Niin ja eväät. Kiitos kouluruoan Suomessa, eipä olla jouduttu siellä koulussa aina omia eväitä nakertelemaan.

Mitäs teiän torstaihin?

♥:Emmi


lauantai 13. elokuuta 2016

#GBGLIFE | PART 8 - STOKISFIILIKSIÄ



Fiilisvideota Tukholmasta, toivottavasti tykkäätte vaihteeksi tälläsestä! Palaillaan taas, mä hilpasen nyt töihin ;-)

♥:Emmi

tiistai 9. elokuuta 2016

HÄLSNINGAR FRÅN STHLM


 Terkkuja Tukholmasta! Tai oikeastaan Göteborgista, sillä palasin takaisin näihin maisemiin jo sunnuntai-iltana. Matkaan taas lähdin perjantaiaamuna ja sain sis viettää tässä ihanassa kaupungissa lähes kolme kokonaista päivää.

Viikonloppureissulta mieleen jäi loputon ja paahtava aurinko, rentoutuminen ja hyvä ruoka. Aurinko paistoi kaikkina kolmena päivänä täydeltä taivaalta ja sehän on ihanaa vaihtelua tähän Göteborgin ainaiseen sateeseen. Nyt jaksaa vielä kaks viikkoa loputonta sadetta ennen vajaa kolmen viikon aurinkolomaa ;-)

Pari safkavinkkausta voin teille antaa, sillä söin ihan mahtavan burgerin Prime Burgerissa. Näitäkin on Stokiksessa useampia, mutta me käytiin Holländargatanilla. Parhaat jäätelöt saa Stikki Nikkistä, jossa yksi iso pallo maksaa 35 kruunua ja on jokaisen pennin arvoinen! Makuja löytyy joka lähtöön ja perusjäätelöiden lisäksi löytyy vegaanisia (maidottomia) sekä sorbetteja. Kaiken lisäksi jäätelöt on luomuja!

Kaupunkilomat on aina ihan huippuja ja taas kerran oli ihana päästä haistelemaan vähän "uuden" kaupungin tunnelmaa. Stokis voittaa kyllä Göten, pakko myöntää ;-)

♥:Emmi

PS. Uusin GBG-video löytyy täältä!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

SKÄRGÅRDEN


Oltiin viime sunnuntaina pikaisella saaristoretkellä ja vaikka vähän dagen efter lauantain jälkeen olikin, laivassa ei kumma kyllä oksettanut ;-) Reissu oli tosi kiva ja ensin mentiinkin sporalla Saltholmeniin ja sieltä lähti helposti lautat kohti eri saaria. Mikä parasta, meiän Västtrafikin kuukausikortilla pääs saareen samalla hinnalla! Veikkaan, että sama homma on myös turistilippujen kanssa :-)

Koitan koota teille lyhyen kolmen aktiviteetin videon ym. tälle viikolle ja saaristo on yksi näistä kolmesta, sen verran voin paljastaa! Hirveästi siellä ei tehtävää ole, mutta kauniina kesäpäivänä ihan must see-juttu! Me käytiin saarella nimeltä Vrångö ja sieltä löytyi vaikka mitä ihania rantoja, veneitä, taloja sekä pari kahvilaa ja kauppa. Niin näkemisen arvoinen paikka!


Tää viikko on mennyt taas ihan hurjaa vauhtia ja viikon viidestä työpäivästä on jo takana kolme. Huomenna ja perjantaina viettelenkin vapaapäiviä ja molemmille päiville ollaan keksitty jo hauskoja suunnitelmia, joten tää neiti on ihan fiilareissa siitä! Huomenna käydään kasvitieteellisessä puutarhassa ja illalla Nordjobb on järkännyt meille vähän jotain suunnitelmia. Perjantaina taitaa olla aika IKEA-reissulle! Ja uskottekos muuten, mun pankkikortti toimii vihdoin (happiness overload)!!!
Kohta varmaan tääkin viikko on jo taputeltu ja voin isoon ääneen ihmetellä, että enää kolme viikkoa edessä. Ihan hullua!

♥:Emmi

PS. Vegaanisen bolognesekastikkeen resepti löytyy muuten täältä!

torstai 21. heinäkuuta 2016

10X LÄNNEN PÄÄKAUPUNKI | #GBGVINKIT


1. Göteborgissa busseille ei heilutella eikä stop-nappuloita tarvitse painella. Mä painan joskus, jos siltä tuntuu, mutta muuten saa olla aika lungisti, sillä dösät pysäilee jokaisella pysäkillä.

2. Vanhat sporat! Jos kuitenkin stop-nappeja mielii painella ja niitä näistä vanhoista kolisevista raitiovaunuista etsii, vetäkää ikkunan yläpuolella olevasta narusta, joka luikertelee vaunun päästä päähän.

3. Luonto on lähellä kaupunkilaista täälläkin. Musta ainakin tuntuu, että täällä on Helsinkiä ihanammat ulkoilumestat (voittaa siis yhdessä asiassa HKIn). Slottskogen (Linnéplatsen) ja Ramberget (Wieselgrensplatsen yms.) on ihan parhaita ulkoilun faneille!


4. Mielettömän lyhyet etäisyydet ihaniin mestoihin! Malmö, Köpis ja Oslo on kaikki kolme vaan kivenheiton päässä ja muitakin ihania paikkoja löytyy ihan läheltä.

5. Västtrafik-sovellus. Jokasen Göteen matkaavan on ihan must ladata tää. Jos joku tekee mut onnelliseksi, niin se on hyvin toimiva julkisen liikenteen appi!

6. Lipstick on kaupungin yks maamerkeistä ja se, mistä moni Göteborgin tietää. Kyseessä on siis huulipunaa muistuttava rakennus, jonka näkee hyvin esim. kävellessä rantaviivaa Nordstan-kauppakeskuksen lähettyvillä.

7. Avenyn on kaupungin pääkatu ja sen varrelta löytyy oikeastaan lähes kaikki näkemisen arvoinen keskustassa. Tai ainakin sen läheltä. Mun lempijuttuja Avenyn-kadulla ja sen tuntumassa on joenvarsi, Trädgårn-yökerho, ravintolat ja Götaplatsen.

8. Liseberg on Pohjoismaiden suurin huvipuisto ja se sijaitsee myös täällä. Oon jo pitkään halunnut siellä käydä ja varsinkin, kun kiljunta kuuluu avoimesta ikkunasta joka ilta kotiin saakka, mutta liput on kyllä aika suolaisen hintaisia. Pelkästä sisäänpääsystä alueelle saat pulittaa 95 kruunua, jonka lisäksi ranneke oli jotain 350 kruunun paikkeilla. Viidenkympin reissu plus siihen päälle ruuat ja aktiviteetit. Mutta on varmasti ihan törkeen hieno!


9. Paikallisiin kanaviin pääsee kajakilla! Ja sightseeing-veneretkiä on myös tarjolla. Turistin must do-juttu ihan ehdottomasti!

10. Göteborgissa vallitsee tietynlainen "after work"-kulttuuri ja mun käsittääkseni ainakin perjantaisin on illemmalla ravintoloissa vaikka mitä after work-tarjouksia. Tai näin mä oon ainakin käsittänyt, itellä noi after workit on yleensä treenisalin puolella ;-)

Tälläsiä vinkkejä tällä kertaa! Mitäs muuta haluisitte Götestä tietää?

♥:Emmi

torstai 14. heinäkuuta 2016

#GBGLIFE | PART 4 - FIILISVIDEO



Tänään vuorossa on ihan lyhyt klippi täältä kera musiikin syystä, että ens viikolla on luvassa jotain niin haippii ja siistii, että maltatte venata siihen asti ja kattella vaan näitä ihania maisemia ja fiiliksiä! Palataan huomenna kesäkuun suosikit-postauksen merkeissä!
♥:Emmi

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

4X BURGERIMESTA | #GBGVINKIT


Nyt on aika lähteä tutustuttamaan teitä Göteborgiin ja mistä muustakaan mun kannattaa aloittaa, kuin omalta mukavuusalueelta eli ruuasta! Aika vähän on täällä tullut ulkona syötyä, mutta sattumalta on tullut aina osuttua hyviin paikkoihin ja näin saatte tekin vähän vinkkiä. Tässä neljä mulle tutuksi tullutta burgerimestaa ihan satunnaisessa järjestyksessä:

HOPS
Masthuggstorget 3, 41327 Göteborg

Täällä me syötiin juhannusaatonaattona ihan hullun hyvät burgerit! Hinnallakaan niitä ei ollut pilattu, kun about alle viidellätoista eurolla sai ihan mielettömän hyvän vegaanisen burgerin ranuilla. Ja kokoluokka ihan järjetön! Mestasta saa myös vaikka mitä muuta, kuten pizzaa ja kaikille tuttua brittiherkkua, ranuja ja kalaa ;-) Ravintolan miljöö oli myös ihan upea ja menisin sinne milloin tahansa uudestaan!



O'Learys
Kungsportsavenyn/Östra Hamngatan/Norra Allégatan

Pk-seudultakin tuttu mesta tarjoaa varmaa laatua ja hyvää sporttimeininkiä! Vegaanille myös ihan loistovalinta Oumph!-menun takia. Hinnat on mun mielestä laatuun nähden ehkä hieman turhan korkealla, mutta jos raflassa on peli-ilta tai muu, niin ruuasta kyllä maksaa muutaman pennosen enemmän ihan vaan päästäkseen syömään paikassa, jossa on fiilistä!

Jonsborgs
Kungsportsavenyn 39, 41136 Göteborg

Mun lempisnägäri, ihan ehdottomasti!! Sain täältä siis vegaanisen burgerin bataattiranuilla ja puolen litran cokiksella hintaan 99kr. Kaiken lisäks salaattipöydästä sai ottaa mitä vaan halus ja miten paljon halus. Jos eksytte Göteen niin luvatkaa, että käytte täällä! Makuelämys taattu ja jos ette diggaa niin syyttäkää mua!


VIGÅRDA
Kungsportsavenyn 29, 41136 Göteborg

Niin symppiksen näköinen paikka ulkoapäin ja sisältä vielä ihanampi! Sisultukseltaan paikka on niin söpö ja burgerit tulevat ihanien lisukkeiden kera. Bataattiranuista ei lisämaksua ja kastikkeen saa valita itse muistaakseni kahdeksasta eri vaihtoehdosta. Luksusta! Kannattaa syödä yläkerrassa, sieltä on ihana katsella ihmisiä ulkona. 

Postauksen hampparikuvat on täältä!

Tässä mun neljä burgerivinkkiä Göteen, seuraavaksi palaankin varmaan ihan käytännön juttujen kanssa, olisko jotain toiveita niiden suhteen? ;-)

♥:Emmi