Näytetään tekstit, joissa on tunniste favorites. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste favorites. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. lokakuuta 2016

SEPTEMBER FAVES


Stockan Herkusta bongattu papupasta oli yks syyskuun parhaista kokeiluista. Tässä pastassa on prodea enemmän kun normipastassa! Hintaa yhdellä paketilla oli jotain 2-3 euroa.


Luontaistukulta saatu mustikkajauhe päätyi syyskuussa puuron ja jogurtin päälle sekä smoothien sekaan eikä tätä taidakaan enää edes olla jäljellä ;-)


Maailman söpöimmät lasipurnukat Prismasta, yhden purnukan hinnaksi tais tulla vajaat 5 euroa. Mä säilytän näissä erilaisia siemeniä!


YA:n oma B-vitsku on ihan mun lemppari ja vielä vegaaninen. 100 tabletin purkki oli n. 13 euroa!


Jotain epävegaanista tähän loppuun, sillä oli ihan pakko saada testata tätä Benefitin "that gal"-meikinpohjustusainetta. Ihanan heleä lopputulos!

Muutama suosikki syyskuulta, onkos jotain samoja juttuja?

♥:Emmi

lauantai 24. syyskuuta 2016

AUGUST FAVES


En oo ikinä ollut näin säälittävän myöhässä kuukauden suosikkien kanssa, mutta pistetään vaikka muuttohommien piikkiin tällä kertaa. Hieman mietittyäni tajusin, että piru vie tulihan sitä elokuussa ostettua vaikka mitä ihanaa ja todettua jälleen kerran uusia tuotteita ja juttuja lemppareiksi.

Ensinnäkin tää kulma/rajausväri, mistä oonkin jo tainnut hypettää. Everyday Minerals tosiaan lähetti mulle Ruotsiin pienen paketin, joka sisälsi heidän tuotteitaan ja tää on ollut mun lemppari niistä kaikista. Saattaapi olla, että ens viikolla tulee vähän lisäjuttua tästä ja ehkä muistakin heidän tuotteistaan!


Yleensä en kauheesti kuteita Aasian päästä osta - syitä on monia - mutta tää mekko pisti niin silmään ja näytti vielä päällä hyvältä, niin kyllä mä ihan mielelläni sen kaheksan euroa tähän sijoitin. Ainoo huono puoli on takana oleva halkio - pitää kattoa aika tarkkaan, ettei hame nouse turhan ylös ja peppu vilku halkion kautta ;-D


Uudet Niket alkoivatkin jo tulla tarpeeseen ja Malesiasta löytyi sopivasti Sports Directin liike, jonne mä suuntasin urheiluvaateshoppailu mielessä. Nää oli ihan ykkösjuttu mukan tarttuneista tuotteista! Niin mukavat jaloissa, mä en oikeesti kestä Niken kenkiä, niin huippuja!


Ruokajutuista elokuussa nostivat päätään avokadot ja kikherneet, niinkuin varmaan tästä postauksesta huomaattekin. Niitä tulee edelleen ostettua kotiin ja ah on se vaan kätevää (ja herkullista) tehdä näistä aineista ruokaa. Varsinkin ne tahnat on edelleen kovassa suosiossa!


Vika suosikki elokuulta lienee tää Under Armourin treeniteeppari. Ihanan hengittävää ja vähän läpikuultavaa matskua, toimii niin hyvin hikisissäkin olosuhteissa, kuten Batskulla tuli testattua. Mä niin tartten lisää näitä!

Hei, mitkäs teillä oli elokuussa hypetyksessä? Leffaideoita ja biisijuttuja varsinkin tulemaan!

♥:Emmi

perjantai 5. elokuuta 2016

HEINÄKUUN (RUOKA)SUOSIKIT


Ainoa epäruokasuosikki ainakin kuvien perusteella tältä kuulta on toi kampaus! Kiinnostaiskos teitä asukuvat tai jotkut ton nutturakampauksen kera? ;-)


Jokaisen pennin arvoinen Oatlyn Chai-juoma! Ihan hurjan hyvää, varsinkin jos vähän lämmittää mikrossa. Tää on myös mun Tukholman tuliainen eräälle ihanalle Nordjobb-tyypille, joka tuo mulle vastineeksi vihiksen Suomesta! ♥


Kun duunissa saa (yleensä) ruuaksi jotain muuta kuin papuja, on ihan jees syödä kuukausi putkeen papuja himassa. Pavut on oikeesti yllättävän monikäyttöinen ruoka ja niistä keksii ihan vaikka mitä. Kidneypavut on muuten vaihtuneet papumixiin, toimii!


Viimeinen (ruoka)suosikki on Leaderin soijaprode kaakaon makuisena. Yksinään tää vaatii vielä enemmän totuttelua kuin heraproteiini aikanaan, mutta mun lemppari ja bravuuri on ihan ehdottomasti puuro+mangopiltti+tämä. Ja kaikki sekaisin. Toimii ja saanpahan hyvät prodet! ;-)

Muita suosikkijuttuja viime kuulta on olleet ainakin Rio Ohoi!-kisabiisi, Ikean kasvispyörykkäkokeilu ja varsinkin se hummus, saaristoreissu ja Andra Långgatanin fiilis illalla. Mahtijuttuja! Mitähän elokuu tuo tullessaan?

♥:Emmi

perjantai 15. heinäkuuta 2016

JUNE FAVES


Eka ihan suosikkihankinta oli nää vegaaniset monivitskut! Niinku paketista näätte, nää sisältää 12 eri vitamiinia ja 11 eri mineraalia, jonka lisäks näissä on myös hippusen spiruliinaa. Otankin joka aamu aina yhden tabun näitä ja vaikka nyt flunssaa pukkaakin päälle niin toimii! Hintaluokka oli jotain 20 euron paikkeilla.


Tän hetken lempisnägi on ehdottomasti maustamaton soijajugu kera mangopiltin tai tuoreiden marjojen. Tää Plantin versio on päässyt myös kovaan käyttöön täällä ja toimii yhtä lailla kuin Alpronkin oma!


Kesäkuussa oon myös alkanut ahkerasti jumppailemaan ja varmaan kolme jumppaa per viikko on ollut ihan mun perustahti. Indoor walking ja CX Worx on ihan lemppareita, GRIT Cardio on myös ihan sika siistiä, vaikka tappotreeni onkin!! Onkos siellä jumppailijoita?


Mun ikuinen lemppari Erisanin meikinpoistoaine pääs täällä loppumaan ja ostin tilalle Nivean oman ja kieltämättä oon fiilannut myös tätä. Ihana koostumus ja puhdistaa meikin oikeen mainiosti pois. Tän kaverina tulee myös käytettyä erikseen Niven silmämeikinpoistoainetta, hyvä kombo!


Varmaan ihan lempparein ostos koko kesäkuulta oli tää tässäkin postauksessa näkynyt haalari, jonka löysin siis New Yorkerista hintaan 24.95e!! Aattelin eka kun kattelin tota henkarissa, että näyttääpä halvalta, mutta päällä niin törkeen hieno, että kiikutin kassalle.


Yks tän kuun lempibiiseistä on ehdottomasti tää! Oon hypettänyt paljon myös vanhempaa suomiräppiä kesäkuussa, erilaisia ruotsalaisia biisejä ja muuta mukavaa, mutta jotenkin suomimusa toimii aina ulkomailla ollessa parhaiten!

Heinäkuu alkaakin olla jo puolivälissä ja sain vihdoin koottua teille mun kesäkuun lempparit. Löytyykö teiltä jotain samoja?

♥:Emmi

tiistai 10. toukokuuta 2016

APRIL FAVES


Huhtikuussa ei ole tullut ihan ymmärrettävistä syistä testailtua hirveästi uusia suosikkeja, vaikka uusia juttujakin on tullut vastaan. Tässä kuussa suosikit on tullut ihan fiiliksen takia. Kuukauden lempijutut on pikemminkin olleet tunnetiloja, tekemisiä, joitain ruokia ja ihan vaan maanläheisiä juttuja. Joskus ei oo vaan aikaa miettiä, mitä uutta olis kiva kokeilla tai mitä materiaa on tiettynä aikana tullut käytettyä ja mitä ei. Mitkä jutut on siis ollut mun lemppareita huhtikuussa?


Aamulenkit. Huhtikuun alussa lampi oli vielä jäässä, mutta vappuna aurinko jo porotti ja muutenkin kevään merkit oli jo pitkällä. Mä niin fiilaan varhaisia aamuja ja niitä rentoja kävelylenkkejä kotimaastossa.

Toimivat julkiset. Tulee ihan Pariisin ajat mieleen, kun julkisilla saa painella ihan vapaasti ja bussit, metrot ynnä muut kulkee kokoajan. Miksei Porissa?

Vegaanius. Tää on noussut nyt huhtikuussa mun elämässä isoksi jutuksi ja pysyy ihan varmasti sellaisena. Parasta on tän ruokavalion kehittyneisyys Suomessa, sillä lähes kaikki sekaaniruuat pystyy "veganisoimaan" ja on ihan hullun kivaa vaan "pelleillä" kasvisperäisten safkojen kanssa ja tehdä lemppari sekaaniversioistaan vegaanisia.

Ihmiskontaktien tärkeys. Kyllä sen huomaa, kun on vetänyt kaks pitkää lukupäivää putkeen näkemättä ihmisiä, miten sitä oonkaan riippuvainen sosialisoimisesta. Mahtavaa, että oon täältäkin löytänyt ihmisiä, jotka tuo tähän "harmaaseen lukuarkeen" sitä iloa.

Letit. Mulla on oikeesti joka päivä tukka letillä ja se onkin ollut ihan paras juttu nyt. Lettikampaukset on vaan niin helppoja - tukka ei oo tiellä, mutta näyttää silti kivalta.

Itsenäistyminen. Nyt sitä itsenäistyy vielä enemmän asuessaan oikeesti "omassa kämpässä" kaukana, mutta silti niin lähellä perheestä. Kaikki pitää tehdä itse!


Tällaisia fiilistelyjä mulla on huhtikuusta. Voipi olla, että ens kuussa nähdään taas tuttuun tapaan jotain lempparituotteita ja muuta, mutta mitä mieltä te olitte tällaisesta "suosikkipostauksesta"? ;-)

♥:Emmi

tiistai 5. huhtikuuta 2016

MARCH FAVES


Maaliskuussa mulle tuli taas muutamia ihan ehdottomia ruokasuosikkeja. Purkkiananas on ollut mulle ihan oikeesti kauhee hypetysjuttu koko kuukauden ja vaikka se ei loppupeleissä mikään herkuin herkku oo niin onhan se ihan hiton hyvää! Sitä onkin mennyt purkki jos parikin päivässä nyt maaliskuussa ;-D

Toinen juttu on ehdottomasti tofu. Tofu ei oo ollut suurkulutuksessa viime kuussa vaan tässä tapauksessa mun vegaaniystävä teki meille ihan huikeeta tofu-kasvis-couscous-sekoitusta ja sain siitä hyviä ideoita omiin safkailuihin. Toisekseen oon saanut lihayliannostuksen ja mun kaapeista löytyy tällä hetkellä rahkan ja kanamunien lisäksi lihana ainoastaan tonnikalaa. Tän viikon ruuat aattelin painottaa papu-tofu-linjalle ja ehkä ens viikolla näettekin jotain näihin liittyvää reseptiä!


Kuukauden meikkksuosikkeina toimii mun Tallinnanlöydöt. Eksyin taas ihme kyllä MACin pisteelle ja muutaman kerran samaisella pisteellä pyörittyä oli pakko vinguttaa pankkikorttia ja napata pari uutuusjuttua messiin. Ensimmäinen onkin toi huulipuna, "frost lipstick" sävyssä Fabby. Painiskelin ton ja fauxin välillä tosi pitkään ja mun kaveri kyllä käski mun ostaa faux, mutta jotenkin fabby tuntui "omemmalta", jos näin voi sanoa. Faux oli myös tosi kivan sävyinen, mutta ehkä sitten ens kerralla ;-) Unohdin ottaa sävystä kuvan, mutta tosiaan sen tuutte varmaan vielä näkemään.

Toinen MACin löytö oli toi mineralize concealer sävyssä NW15. Halusin tahallaan vähän vaaleemman sävyn, jota sitten käyttää silmän alusiin, nenänvarteen ja otsaan. Väri on just passeli! Pigmentti on myös ihan huikea ja vaikka liputan Fit Me!-tuotteiden ja varsinkin sen peittarin puolesta, on tää MACin versio ihan huikea.

Hintojen puolesta oli siis myös hyvä, että tuotteet oikeasti toimii, sillä huulipunasta sai pulittaa huimat kakskymppiä ja peittarille hintaa tuli sen 22 euroa. Jos nyt tän kerran, heh...


En tiiä pitäiskö tän mennä melkeen huhtikuun puolelle, mutta Eltsu osti mulle hauskan kahen euron "tuparilahjan" Cittarin alelaarista. Kahdella eurolla lähti suloisen näköinen ja (kuulemma) hyvän tuoksuinen (itse en haista) käsisaippua. Mulle käsisaippua on jotenkin hirveen outo asia, enkä oo koskaan ymmärtänyt (kuten en suihkugeelinkään kohdalla), miksi sen täytyy olla jollain tapaa erikoista. Noh, nyt ymmärrän, onhan tää aivan ihana!


Viimeisenä juttuja maaliskuun osalta oli tää ihana kimalteinen puolisifonkipaita, jonka löysin vanhojen vaatteiden joukosta. Lindexiltä mä tän joskus ostin, enkä tiiä miks oon ikinä pistänyt tätä pois vaatekaapista, sillä onhan tää aivan ihana! Nyt tää onkin päässyt tosi kovaan käyttöön enkä enää malta tästä luopua! 

Siinä tältä erää mun muutamat suosikit viime kuulta, toivottavasti saitte jotain hyviä vinkkejä itsellenne. Löytyykö muuten muita suosikkeja?

♥:Emmi

PS. Postailin eilen Tallinnan asua ja muutamia höpinöitä!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

FEBRUARY FAVES


Tällä kertaa olikin pieniä valinnanvaikeuksia helmikuun suosikkijuttuja valittaessa. Ei siinä, että niitä ei olis ollut vaan lähinnä siinä, että niitä oli liikaa. Pienet jutut teki helmikuusta huikeen. Mitkäs niin?
  • Vihdoin sorruin Netflixiin. Ja sen ansiosta oon nyt aivan koukussa Suitsiin! #MarryMeHarveySpecter
  • Maailman parhaat siveltimet korostukseen ja varjostukseen löytyy alarivin keskimmäisestä kuvasta! Aattelin, että Real Techniques olis vaan hypeä, mutta ne oikeesti on hyviä.
  • Inkiväärishotit. Niistä oon teille jauhanut jo niin kauan, mutta ne pelastaa kyllä aamun kuin aamun ;-)
  • Luulin etten sitä tarvitse, mutta sitten se tuli Clas Ohlsonilla vastaan. Matkalaturi. Helpottaa muuten elämää huomattavasti...
  • Pikkuveli. Siitä on tullut niin enkeli. Ja sen jutut on parhaita, voitte vaan kuvitella miten hyvä mieli niistä tulee aina!
  • Uusia vaatteita. Mä olinkin jo alkanut kyllästyä mun vaatekaapin sisältöön ja vähän alkoi tuntua siltä, että samat vaatteet kiertää päällä päivästä toiseen. Niimpä Köpis toi mulle jotain uusia kuteita kaappiin!
  • Hyvin menneet kuuntelut. Vaikka luulin aluksi, että sain ruotsista paljon huonommat pisteet kuin syksyllä, päädyin paljon vaikeammassa kuuntelussa nyt tismalleen samoihin alustaviin, kuin syksyllä. Kolmesta muusta kielestä huolimattakaan. Näillä on hyvä lähteä viimisiin koitoksiin!
  • Uudet biisilöydöt. Sannin Että mitähän vittua ja J Balvinin Ginza iskee aika kovaa!
Tältä näytti mun helmikuu lempijuttujen osalta. Nyt elelläänkin kovaa vauhtia maaliskuuta ja vuoden kiireisimmät ja tärkeimmät kuukaudet alkaa olla käsillä. Näiden juttujen takia mun on pakko alkaa väljentämään postausaikataulua ja vähentämään postauksien määrää pikkuhiljaa. Miks mä sanon sen ääneen? Ensinnäkin teidän takianne. Ei tarvitse sitten olla kärkkymässä ja ihmettelemässä, jos mä en oo postaillut. Toisekseen teen sen ihan itselleni. Jos en kerro teille, että kovan luku-urakan - ensin viimeiset ylppärit ja sitten pääsykokeet - takia mun panos blogiin ei tule olemaan aivan normaalilla tasolla, taistelen ja tasapainottelen näiden tärkeiden asioiden kanssa viimeiseen asti ja lopputulos ei ole hyvä kummallakaan puolella. Näin ollen alan pikkuhiljaa pitämään "blogivapaapäiviä" ja varmaan aivan loppukeväästä postailen enää neljästi viikossa. Kesällä sitten ruvetaan pikkuhiljaa lisäämään pökköä pesään ;-) Toivottavasti te ymmärrätte!

Pääsykoekeväästä tulen kuitenkin pitämään teitä ajan tasalla ja kirjoitan varmasti postauksia lukemisesta ja siitä, miten se sujuu. Hoidetaan nyt ensin nää ylppärit pois alta!

Mahtavaa lauantaita, me lähetään nyt äitin kanssa salille!

♥:Emmi

PS. Jos missasitte eilisen ostosvideon Köpiksen jutuista, se löytyy täältä!

torstai 4. helmikuuta 2016

5 FAVES FROM JANUARY


Ensimmäisenä suosikkina haluaisin nostaa tän nu3-merkin heraproteiinin*, joka mulla on niinkin jännässä maussa kuin sitruunapiimä. Vähän varauksella lähdin tätä testailemaan juurikin sen makuvalinnan takia, mutta vie kyllä pisteet kotiin. En osaa oikein kuvailla makua, mutta hullulla tavalla tykkään siitä :-D Sopii siis juurikin juotavaksi sellaisenaan veden kanssa tai vaikka eräänlaisiin leivoksiin, joista lisää huomenna ;-)

My first January fave is this nu3 whey protein* with the flavor buttermilk. I had some expectations about the taste and I would've not believed that it really is this good! You can drink it just with water or use it for baking. More about that tomorrow!


Toisena pakko nostaa tää Fazer Alku Sadonkorjuupuuro, ensinnäkin siksi, etten oo saanut vielä hypettää tätä. Ja vielä sen takia, että se on niin hyvää! Normaaliin puuroon verrattunahan tämä on aika lailla tyyris ja siksi en meinaa korvata normipuuroa tällä ihan kokonaan, mutta kyllä joskus voi itseään vähän hemmotella ja ostaa peruskaurahiutaleiden sijasta tätä ;-) Mikä on teidän lemppari näistä Alku-sarjan puuroista?

Yes we have this gorgeous oatmeal in Finland. And yes it tastes amazing. In addition to oatflakes and that kind of stuff it also contains different seeds, for example pumpkin seeds. That why I reallyyyy love it!


Maidonvaahdotin on kyllä vanhana suosikkina päässyt tammikuussa uudelleen parrasvaloihin luku-urakan ansiosta. Tämä OBHNordican kymmenen euron ihme on kyllä tehnyt mun jokaisesta arkipäivästä luksusta, enkä oikeen tiedä enää miten ilman tätä eletään :-D Jokaiselle kahvihifistelijälle ihan must!

I bought my milk frothener a long time ago but it has again been in the spotlight on January because well, I need a lot of coffee whilst studying ;-) I don't even know how to live without it anymore!


Pipot, eikä vaan yks pipo ja muut talviasusteet on nostaneet päätään taas kylmien kelien ansiosta. Villasukat, huivit ja kaikenmaailman myssyt, sitä oikeesti aina unohtaa miten mukavia ne onkaan... Mitkä on teidän lempparit?

Beanies, oh those beanies. And other winter accessories as well, like scarfs and woolen socks. They've gotten back to back faves again due to those oh-so-cold weather conditions we've had. I didn't even remember how cozy they were until now?!


Tän oottekin jo nähneet, mutta eipä se mitään. Näätte vielä kerran, sillä kasvovoiteiden ja muiden lisäksi tää on mun talvikuivan naaman pelastaja! Tiettekö, kun meikin laiton jälkeen naama kuitenkin jostain vielä kiristää ja jää inhottava olo, vaikka pohjalla on kosteusvoidetta ja mitä vielä? Tää ihana Macin prep+prime-suihke kosteuttaa ihanasti naamaa ja vie viimeisenkin kireyden tunteen pois. Samalla se antaa meikille viimeisen silauksen ja vie vähän sitä mahdollista kakkufiilistä pois ;-)

Last but not least, a thing you've already seen. This Mac's prep+prime spay really saves my winter dry skin. When my skin still feels a little stiff after putting on my make up this really does the thing. It also minimizes the cakey feeling you may have on your face. Just try it out and you'll see!

Tässä siis mun tammikuun hypetysjutut. Mitä te hypetitte viime kuussa?

Nyt mä hypetän ainakin Antti Tuiskua, ihan huikea keikka!!!!!! *sydänsilmäinenemoji*

♥:Emmi

perjantai 4. joulukuuta 2015

NOVEMBER FAVES


Tässä kuussa mun kahvi-innostus on päässyt ihan valloilleen ja Prismasta ostamani kympin maidonvaahdotin ihan ylikulutukseen. Onko silti parempaa tapaa aloittaa aamu, kuin tehdä täydellinen kuppi kahvia?

I've been drinking a lot of coffee this month and after I've gotten this milk frothener worth 10 euros I've been using it every single morning. The best thing to start a morning is definitely this.


Maapähkinävoi on päässyt mun viime kuun leipomuksissa aika suureen osaan ja oon huomannut, että miten se onkaan niin kätevää sotkea kaikkiin ja saada ihan täydellinen lopputulos. Me likes ;-)

This unsweetened peanut butter has been a huge part of my bakings this month and I've realized how useful it is to make the best treats and sweets. Love it!


Leipomisesta puheen ollen, sitä onkin tullut nyt harrastettua. Sämpylöitä oon leiponut varmaan viisi kertaa, pizzaa kolme ja erilaisia terveellisiä juttuja on tullut kokeiltua senkin edestä. On siis varmasti reseptejä tulossa myös tulevaisuudessa!

About baking then, I've been doing a lot of it lately. A lot of bread and pizza and even more of those healthy things that I sure will tell you more about later on!


Meikkituotteista ehdottomana lempparina jo oman postauksesnsa saanut Benefitin Browzings. En oo sitten parempaan kulmapalettiin ennen törmännyt!

A make up favorite for this month is this Benefit Browzings about which I've already done a post. I've never seen a better product for brows!


Kuukauden suosikkikokeiluna on ehdottomasti tää Indiedaysin Inspiration daysta saatu Biozellin sävyttävä tyvispray. Ennen hiusten uudelleen värjäystä tää oli ihan täydellinen pelastus, joten kaikki kipin kapin kauppaan ja ostamaan!

About a thing that I've been testing this month, this Biozell color mask really works. Before I colored my hair again I used this to cover my roots and I really loved it.

Tällä kertaa taas muutamia kuukauden suosikkijuttuja, toivon että saitte näistä jotain inspistä! Mä heräsin taas tänään vähän ennen kymmentä ja oon saanut jo raahattua itteni tonne sateeseen koiran kanssa pitkälle lenkille ja aamupalan syötyä. Nyt kuitenkin käväisen pikaisesti postissa hakemassa itselleni yhden paketin ja sitten alan lukemaan ylppäreihin. Huomenna muuten tulossa YO-postausta, kuka odottaa jo innolla? ;-)

♥:Emmi

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

OCTOBER FAVES



Heissanhei ja ihanaa sunnuntaita sekä marraskuun ekaa! Tänään ollaan jälleen kerran videon parissa ja kuun vaihteen vuoksi aiheena on mikä muukaan, kuin edellisen kuukauden suosikit! Muistakaapa klikata videon laatu korkeimpaan parhaan katseluelämyksen aikaansaamiseksi ;-)

♥:Emmi

PS. Tänään on viimeinen päivä aikaa kysyä multa kysymyksiä!! Kysymyspostaukseen pääset klikkaamalla tästä.

lauantai 3. lokakuuta 2015

SYYSKUUN TOP5


I looked at my the statistics of my blog the other day and especially those concerning my posts. I wanted to find out which posts have interested you the most. This is why I decided that this month's "favorite post" is gonna be you'r choice. Now you're able to see and decide whether you agree with my statistics.

Katselin kävijätilastoja tässä tovi sitten ja tekstikohtaisista kävijöistä sain ihan huikean idean. Mitä jos antaisin teidän tällä kertaa päättää kuukauden suosikit? Mitä postauksia ootte tykänneet tässä kuussa lukea? Näin mäkin näen vähän enemmän, mikä teitä nimenomaan miellyttää. Nyt kuitenkin te pääsette sanomaan, ootteko samaa mieltä mun tilastojen kanssa...


The fifth most popular post was this "Pimeän tultua" which actually means after dark in English, haha! I don't see anything that special in this specific post but I guess I've succeeded in transmitting the great atmosphere we had while taking these pics. Or what do you think?

Viidenneksi suosituin postaus viime kuussa oli "Pimeän tultua" Postauksessahan ei sinäänsä ollut mitään erikoista, täynnä mustavalkoisia ja mukamas niin taiteellisia kuvia. Ehkä siitä sitten välittyy se kiva fiilis, joka kuvienottohetkellä oli. Onneks pääsen maanantaina ottamaan taas henkilökuvia pitkästä aikaa, se on ihan huisia!


What snacks to bring to the finals? This was not a huge surprise for me. You asked for it and you also got it.. And I hope at least the Finnish ones got some advantage of this ;-D

"Mitä eväitä ylppärikokeeseen?" Tämä ei tullut mulle yllärinä. Pyysitte sitä ja saitte sen ;-) Toivottavasti teille oli siitä edes jotain hyötyä!


"So far so good" Judging by the amount of comments I almost had guessed this one too. I believe this has a specific reason for being in the top5 but I hope you liked the feeling in this one. I personally like travel posts so this is why I in the first hand decided to post this. Don't you love it also?

"So far so good" Kommenttien määrästä päätellen arvasin oikeastaan tämänkin. Veikkaan, että mun niin kamalan lyhyt paita ja pelko siitä, etten ole pistänyt housuja sen alle on aiheuttanut tämän postauksen kohdalla suurta huomiota, mutta toivon kovasti että tää on muutenkin miellyttänyt teitä. Mä henkilökohtaisesti rakastan matkustuspostauksia ja matkan varrella räpsittyjä kuvia, joten siksi ensi kädessä halusin tästä postailla. Kai tekin nyt tykkäätte? ;-)


This one was confusing. "Abiriehaa", meaning the day we seniors had 100 days of school left was the second most popular post last month. Like, how?! Well I guess you loved my outfit that day, maybe that gave you the most inspiration last month ;-) I don't know, but I'm glad you liked it!

Tää ehkä vähän hämmensi mua. "Abiriehaa" oli viime kuun toiseksi suosituin postaus. Mietin vaan, että miten?! ;-D Ehkä te tykkäsitte mun asusta tuona päivänä, jos se antoi kaikista eniten inspistä syyspukeutumiseen? ;-) En tiedä, mutta kiva että tykkäsitte siitä!


Well well well... The number one was also kinda obvious ;-) "What happens on the morning of finals?" -video. The nag about my different eyebrows was probably the best part of it ;-D Note to self: don't do eyebrow make up if you don't have enough time. But the video itself was fun to do and I hope you have different ideas for same kind of videos also in the future!

Now I want to know: Are the statistics right? Is this you real opinion? Comment on the comment box and tell me what really was your favorite post last month!

Noh, numero ykkönen oli aika itsestäänselvä ;-) "Mitä tapahtuu ylppäreiden aamuna?"-video oli ylivoimaisesti teidän suosikki viime kuussa. Se keräsi ihan selkeästi kilpakumppaneitaan enemmän kävijöitä. Valitus mun eriparikulmakarvoista oli silti varmaan videon paras juttu :-D Note to self: älä tee kulmameikkiä, jos sulla ei oo aikaa tehdä sitä kunnolla!!! Itse videon teko oli huippua, ja toivon että teiltä lentää yhtä mageita ideoita myös tulevaisuudessa ;-)

Nyt haluan tietää: onko tilastot oikeassa? Onko tää teidän oikea mielipide? Kommentoikaa kommenttiboksiin teidän lempipostauksenne viime kuulta, ilmeni se sitten tässä postauksessa tai ei. Näin mäkin nään, mitä jatkossa oikeasti kannattaa tehdä!

Ihanaa lauantaita!

♥:Emmi

tiistai 1. syyskuuta 2015

4X ELOKUU


Sephora Artist's blush was one of my sales bargains from this summer. I love the fact that it's not just one color but it has sort of a mosaic pattern. And the pigment is great! As I got 50% off I only paid 7,50 euros for this gorgeous blush. For a quality blush I'd gladly pay even more.

Sephora Artist's blush oli yks mun alelöytöjä kesältä. Rakastan sitä, että poskipunan pinta on vähän mosaiikkityyppinen, eikä vain tylsän yksivärinen. Ja mikä pigmentti! Yleensä törmää poskipuniin, joista ei tunnu saavan väriä irti sitten lainkaan mutta tästä kyllä saa! Saatuani 50% alennusta maksoin tästä vain sen 7,50 euroa. Ei paha, laatuposkipunasta maksaisin vaikka enemmänkin!


When you run out of moisturizing lotion, you simply have to buy a new one. This time my choice was from Lumene, the Finnish make up brand. This Pure Radiance 24h Lotion moisturizes the skin of my face as well as I could ask for. And I love the fact that it has added Vitamin C in it!

Kun kosteusvoide loppuu, niin yksinkertaisesti pitää ostaa uusi. Tällä kertaa mun valinta oli Lumenen Pure Radiance 24h Lotion, joka kyllä kosteuttaa mun kasvojen ihoa juuri sopivasti. Parasta on myös lisätty C-vitamiini!


This month I've started to eat again a lot of chia seeds. They contain a lot of healthy fats and even some protein. It's good to have a little extra something in your nutrition! Do you wanna hear more about chia seeds and how do I use them?

Tässä kuussa chiasiemenien käyttö on mun osaltani taas lisääntynyt. Niissä on hurja määrä hyviä rasvoja ja jopa proteiinia löytyy, joten mikä sen parempi? Kiva saada vähän jotain extraa ruokajuttuihin ;-) Haluutteko kuulla tästä aiheesta lisää, esimerkiksi että mihin mä näitä käytän?


Finnish brand Leader sells these Bare Bars that - as you can see - contain only natural energy and are gluten, wheat and dairy free! What could be better when you don't wanna irritate your stomach with gluten or dairy products? And they even taste phenomenal!

Leaderin Bare Bar-patukat on ollut nyt mun suosiossa, kun maitotuotteiden käyttö on jäänyt. Mikä olis parempi välipala, kun ei halua ärsyttää vatsaa? Hintakaan ei oo kovin suolainen, vaan 1,50 euroa kappale! Mikä on teiän lempi välipalapatukka?

Tän kuun suosikit taas kasattuna yhteen, hope you liked it ;-)

♥:Emmi