Yhteistyössä nu3
Mun teki alkuviikosta mieli jotain suklaista, mutten kuitenkaan halunnut sitä perussuklaata tai muutenkaan sitä kaikista epäterveellisintä vaihtoehtoa, joten päätin käyttää hyödykseni näitä Nu3:lta saamiani tuotteita. Niiden avulla sainkin loihdittua ihania kookossuklaapaloja ja perjantain herkuttelujen kunniaksi saatte nyt kuulla näiden reseptin.
Neljään suklaapalaan tarvitset:
1dl nu3-kookosöljyä (sulattamattomana)
1dl kaurahiutaleita
0,5dl nu3 riisiproteiinia (tai heraa, jos vatsasi kestää!)
0,5dl nu3-kookosjauhoja
2tl leivonta- tai raakakaakaota
hunajaa
kookoshiutaleita
Homma alkaa siitä, että sekoitat kuivat aineet, eli kaurahiutaleet, riisiproteiinin, kookosjauhot -ja hiutaleet sekä kaakaojauhee keskenään, kun samalla sulatat kookosöljyn mikossa. Tämän jälkeen lisää sulatettu kookosöljy ja hunaja taikinaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Massa on vähän hajoilevaa, mutta siitä pitäisi silti saada muotoiltua jonkin näköisiä palloja, paloja tai superkauniita "kasoja" ;-) Tee siis näin, jonka jälkeen voit laittaa kookossukalaherkut ulos tai pakkaseen jäätymään. Herkut ovat valmiita nautittavaksi tunnin parin jälkeen, tietenkin riippuen siitä, kuinka jäisiä haluat niiden olevan! Kivoja herkutteluhetkiä! ;-)
Haluaisin muuten tähän väliin kysyä, onko teillä erityisiä reseptitoiveita? Jos niitä tulee, on kommenttiboksi teitä varten!
Haluaisin muuten tähän väliin kysyä, onko teillä erityisiä reseptitoiveita? Jos niitä tulee, on kommenttiboksi teitä varten!
♥:Emmi
Heyyy! At the start of the week I really craved for something sweet and so I took advantage of the products I got from Nu3 and made some coconut-chocolate-sweets. They're so delicious and easy to make so anyone try at home. Here's the recipe:
For 4 pieces you need:
1dl nu3 coconut oil (not melted)
1dl oats
0,5dl nu3 rice protein (or whey if you want!)
0,5dl nu3 coconut flour
2 teaspoons baking cocoa powder or raw cocoa powder
coconut flakes
honey
First, mix the dry ingredients together and meanwhile melt the coconut oil in the microwave. Then pour the coconut oil and honey into the mix of dry ingredients and mix. Then try to make some kind of pieces, balls o whatever and put to the freezer for a couple of hours o whatever you feel like. It's up to you how frozen you want them to be! Enjoy ;-)
Tätä täytyis varmaan kokeilla.
VastaaPoistaKannattaa, nää oli tosi hyviä! :-)
PoistaRocky road ohje olis kiva !
VastaaPoista