Pitkä viikonloppu äitin kanssa on nyt taputeltu ja tänään koittaa paluu arkeen. Oikeesti taidan tehdä melkein kolmen päivän viikon, sillä saan perjantain näillä näkymin lyhyemmäksi! Tuntuu, että kokoajan pitää olla tekemässä jotakin, sillä päivät ne vaan täällä hupenee. Toisaalta kivaa ja toisaalta ihan hirveetä ajatella että ensi kuussa suuntaan Suomeen. Kesäkuussa kun sai vielä sanoa, että ei ainakaan ens kuussa.
Sitähän sanotaan, ettei oo järkevää että perheenjäsen Suomesta tulee vierailemaan ollessa ulkomailla, sillä koti-ikävä iskee uskomattoman helposti sen jälkeen. En voi valehdella, vaan pakko sanoa että eilen oli kyllä äidin lähdön jälkeen mieli maassa ja salilla vedin itkua pidätellen treeniä. Treenin jälkeen tuntu ihan toivottomalta, mutta jollakin ilveellä kaikki parani, kun rupattelin pitkän tovin host-äidin kanssa kotiin palattuani. Hän opetti mulle jonkun hauskan korttipelin ja rupateltiin viikon suunnitelmista. Vaikka nyt heinäkuussa mulla onkin täällä enemmän töitä, ei tääkään viikko loppupeleissä kuulostanut pahalta. Tänään suuntaan museoon meidän viisivuotiaan kanssa, huomenna taas uimahalliin ja torstaille voinkin itse keksiä jotain. Perjantaina lasten teatteriin, jollen mä saa päivää lyhemmäksi...
Kuitenkin, ajattelin näin tiistain iloksi jakaa muutamat kuvat eiliseltä piknikiltä Luxembourgin puistosta. Täällähän on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että nurmikolla istuminen puistossa on kielletty ja tässä puistossa on erikseen alue, jonka etualalla on kyltti "Nurmikolla istuminen sallittua" tai sinnepäin. Hullua, että päivän paistattelu nurmialueella kielletään ;-D No mutta toi mesta on oivallinen piknikille, tai entäs meidän eväät ;-)
Kivaa tiistaita, palaillaan huomenna käytännön vinkkien parissa!
♥:Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti