AU PAIR IN PARIS - SOPEUTUMINEN

Kun toukokuun lopussa olin lähtijävalmennuksessa, meille puhuttiin muun muassa kulttuurishokista ja sen vaiheista. Meille näytettiin kaaviota, joka kuvasi meidän oleskelua vieraassa maassa. En muista ihan tarkkaan, mutta kaikki alkoi "kuherruskuukaudesta", jolloin kaikki uusi tapoineen päivineen on ihanaa ja jännittävää. Tämän jälkeen alkoikin vaihe, jossa kotimaata vertaillaan jatkuvasti tähän uuteen maahan. "Suomessa tämäkin hoituisi paljon helpommin"

Musta vähän tuntuu, että mä aloitin suoraan vertailuvaiheesta. Ehkä se johtuu siitä, että tiesin vähän mitä olettaa. Tai sitten en halunnut kiintyä liikaa maan tapoihin, lähtö kuitenkin koittaa hyvin pian. Ajattelin myös loppupeleissä, että Suomi ja Ranska on kuitenkin niin lähellä toisiaan, ettei kulttuurishokki voi olla suuri. Syön sanani.

En voi sanoa, että olen sopeutunut tähän elämäntyyliin. Tiedän jo etukäteen, millä tavalla porukka käyttäytyy metrossa matkustaessa tai kaupungilla kävellessä, enkä jaksa yllättyä siitä. Se menee kyllä ehkä enemmän tottumisen puolelle. En kuitenkaan mitenkään osaa tottua ranskalaisiin ruokailutapoihin ja päivärytmiin, vaan syön itse tosi erikoisiin aikoihin ja harvemmin järkeviä aterioita - ikinä en ole paikalla illallis- tai lounasaikaan, joten tulee syötyä vähän sitäsuntätä. 

Mä en osaa aloittaa aamuani pienellä makealla leivoksella, enkä syödä samaa makeaa välipalaksi päiväsaikaan. Tästä oon melkein kateellinen, sillä vaikka suomalainen ruokailukulttuuri on mun juttu varmaan hautaan saakka, olis hienoa oppia kokonaan toinen kulttuuri, niin ruuan kuin käyttäytymisen ja muiden osalta. Mutta ei näin lyhyessä ajassa voi sopeutua, oon edelleen vähän kuin kala kuivalla maalla, kun oon täällä.

Kulttuuriin sopeutumisesta päästäänkin sitten perheeseen sopeutumiseen. Ennemmin mä tähän maahan olen sopeutunut, kuin tähän perheeseen. Musta silti tuntuu, että suoraan sanoen p*skin väli tulla au pairiksi on pelkästään kesäksi ja sen jälkeen, kun pitkäaikainen au pair on juuri lähtenyt. Kaikkensa perhe varmasti yrittää, mutta halua tottua mun tapoihin ei ole, eikä tässä vaiheessa viiden viikon yrittämisen jälkeen ole mullakaan enää halua tottua heihin.

Valittaa en saa, mulla on kuitenkin talossa kokonaan oma kerros, saan joka viikko palkan eivätkä he ylityöllistä mua. Perhe maksaa mun ranskalaisen liittymän kännykkään sekä mun kortin, jolla voin kulkea rajattomasti kaikissa julkisissa kulkuvälineissä, mitä Pariisita vaan voi löytää. Kuitenkin joskus ihmisillä ei vaan klikkaa, tiettekö mistä puhun? Oon yrittänyt kaikki nää viikot päästä "sisälle" ja olla oma itseni, mutta ei toimi niin ei. Perheen isää nään aika harvoin, kun hän työskentelee paljon. Harmi sikäli, hän on täällä perheessä mun ehdoton lempparityyppi! Kyselee aina mitä haluan kaupasta, on rento eikä turhan vakava. Hän onkin täällä oikeastaan ainoa, jonka kanssa juttelen enemmän kuin "ostin kengät, haluatko nähdä?" Parasta on, että perheen isä muistuttaa luonteeltaan etäisesti mun kummisetää, tulee jotenkin niin mukava olo!

En voi sanoa, että mulla olisi kauhea perhe tai olisi ihan hirveää, enkä oo sopeutunut tänne yhtään. Nautin täällä olosta ihan mielettömästi, ja olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja varsinkin siitä, että mun perhe on ollut todella joustava ja yrittänyt aina auttaa mua, kun haluan esimerkiksi löytää perille johonkin. He jopa etsivät mulle netistä kaikki ne kahvilat, joissa voin katsoa Formulaa Pariisissa, haha! Perheessä on siis kankeaa, mutta kaiken kaikkeaan nautin täällä olosta. Mun lemppariasia täällä on se, mitä olenkin moneen kertaan toitottanut: ihmiset puhuvat niin spontaanisti! Ei riitä kahden käden sormet eikä varmaan kohta varpaatkaan laskemaan niitä kertoja, kun oon tuntemattoman ihmisen kanssa jutellut niitä näitä. Tätä lisää Suomeen. Tunnen itseni välillä ihan hulluksi, kun yritän aloittaa Suomessa keskustelua tuntemattoman kanssa, ihan kuin itsemurhayritys!

Tälläistä tällä kertaa, vielä ainakin yksi osa tulossa. Kertokaapas mulle, jos on vielä jotain syvällisempää juttua, mitä haluatte auppareilusta kuulla. Tai ihan mitä vaan, mä oon pelkkänä korvana!

♥:Emmi