maanantai 27. heinäkuuta 2015

KOKEILEMISEN ARVOISET MESTAT PARIISISSA

Täällä ollessani on tullut kokeiltua monia rafloja ja kuppiloita, välillä parempia ja välillä huonompia. Saavutukseksi voi varmaan sanoa, että yhdessäkään todella huonossa paikassa en ole käynyt! Pariisissa vierailee niin tuhottomasti turisteja ja uskon, että näistä vinkeistä on varmaan hyötyä ainakin jollekin teistä!



Aamiaiselle

Mun on tullut täällä kauhean vähän käytyä aamiaisella kodin ulkopuolella, mutta viime viikonloppuna tuli vierailtua jo aiemmin esitellyssä Le pain quotidien-ravintolassa. Tällä kertaa otettiin aamiaisruokaa ja mä valitsin keitetyn munan, fromage blancia hunajalla, leipää, croissantin, cappuccinon ja lasin tuorepuristettua appelsiinimehua. Avocado-kana-toast oli kuulemma myös hyvää! 

Toinen paikka, jonka brunssimenuta en ole itse testannut, mutta kahvilla siellä käydessäni tuli kyllä vilkuiltua muiden lautasia ja näytti ihan mielettömän hyvältä. Paikka on nimeltään Coquelicot ja sijaitsee Montmartren upeissa maisemissa ihan Abbesses-metroaseman vieressä.

Pikaiseen aamiaiseen suosittelen ehdottomasti Pret A Manger-"pikaruokalaa", jos haluaa pitää vähän terveellisemmän linjan. Näitä on ihan ympäri Pariisia!


Lounaan aikaan

Haluaa sitten kevyttä salaattia tai burgeria, kannattaa suunnata Café Oziin lounasaikaan. Maistoin alkukesästä paikan "nordique" salaattia ja oli kyllä kokeilemisen arvoileminen. Tarjottiin leipäkorin kera! Näitä on Pariisissa muutama, mutta itse kävin ravintolassa, joka sijaitsee Grands Boulevardsilla, ihan metroaseman lähellä.

Vähän pienempi ja syrjäisempi paikka on Au fond du jardin, joka sijaitsee 20. arrondisementissa Gambetta ja Porte de Bagnolet- asemien välimaastossa (39 Rue Pelleport). Söin täällä kesän alussa niin hyvän pääruoka-jälkkäriyhdistelmän, jonka loppusumma oli 11 euroa. Alkuruoka olisi tähän settiin maksanut vain parisen euroa enemmän! Ihanan viihtyisä pieni paikka, jossa ei turisteja näkynyt.

Lounaalle voi eksyä myös Okinawa sushiin sushitreffien merkeissä tai hampparien ystävät voivat käväistä Frogburgerissa!


Välipalanälkään

Varmaan parasta koskaan saamaani frozen yoghurtia oon saanut täällä Chacun ses goûts-nimisessä mestassa, aivan Rambuteau-metroaseman ja Centre Pompidoun lähellä. Isompaan välipalanälkään suosittelen Latinalaisen korttelin pikaruokatarjontaa, etenkin kreikkalaista. Makeanhimoon samaisesta korttelista ostettu crêpe tai leipomosta patonki ja kaupasta juustoa mukaan! Terveelliselle porukalle Pousse-Pousse-luomuravintolan terveysmehu voi olla juui paras valinta. Pousse-Poussen löytää Notre-Dame de Lorette-metroaseman läheltä, osoitteesta 5 Rue Notre-Dame de Lorette.


Illallistamaan

Illallispaikkoja on vaikka kuinka paljon, ja varmasti ihan vain kiertelemällä löytää helposti hyvän ruokapaikan. Jos ei jaksa keskustasta lähteä, on Gare Saint-Lazaren lähellä sijaitseva italialainen Café Marco Polo oikea valinta. Suosittelen tilaamaan pullon Sancerrea!

Mun lempipaikoiksi jäi kaksi raflaa, joissa käytiin äidin ollessa täällä. Toinen sijaitsee lähellä Porte de Bagnolet-metroasemaa, eli kauempana keskustasta, nimeltään Le Vingtième. Kohtuuhinta ja perusvarma burgeri viinilasin kera - toimii! Toisen mesta oli vielä enemmän meidän mieleen, nimittäin Le Saint-Germain, jonka uskomattoman hyvä palvelu, mehukkaat burgerit ja niin hyvä mansikkamojito eivät antaneet sijaa valituksille. Paikanpäälle löytää ottamalla metron Rue du Bac-pysäkille asti. 

Näiden kaikkien lisäksi on tullut käytyä monissa muissa paikoissa, mutta aina kaikki ei ole ollut niin täydellistä, että olisin ravintolan nimen jaksanut mieleeni painaa. Tässä kuitenkin joitain helmiä, joita oon reissun aikana bongaillut.

Onko joku näistä teille tuttu? Jos ootte Pariisissa ollut, mistä löytyi teidän lempiruokapaikka ja millä nimellä? :-) Jakakaapas vinkkejä!

♥:Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti