torstai 16. heinäkuuta 2015

FRANCE VS FINLAND


Ranskassa aamiainen on yleensä jotain hyvin pientä ja usein jotain makeaa. Mä en ole tästä päässyt jyvälle, vaan edelleen aloitan aamuni puurokulhollisella, luonnonjugurtilla ja isolla lasilla täysmehua. Samalla on hyvä katsoa, kun lapset vetää leipää nutellalla vieressä ja äiti nappaa nopeasti leivän voilla ennen töihin lähtöä.

Ihmiset puhuu ja juttelee todella spontaanisti. Meidän kotikadulla on kauppa, jossa oon käynyt kaks kertaa ja molemmilla kerroilla kauppiaan kanssa oon höpöttänyt varmaan viis minuuttia niitä näitä. Tää kauppias myös kyselee multa aina kuulumisia, jos kävelen siitä ohi :-D

Illalla syödään yleensä todella myöhään. Mä en oo täällä syönyt kertaakaan arkena illallista mun perheen kanssa, sillä joko oon siihen aikaan jossain tai syönyt jo aiemmin. Lapset syö täällä ruuan seitsemän aikaan, mutta vanhemmat syö siinä kepeästi ysin jälkeen tai myöhemmin.


Tupakointi on täällä huomattavasti yleisempää kuin Suomenmaalla. Täällä myös ravintoloissa sisällä sekä terasseilla tupakansavu leijuu ympäriinsä. Huvittavinta oli varmaan käydä terveyskaupassa, jonka ulkopuolella omistaja veteli sauhuja, haha :-D

Anteeksi pyydellään kokoajan. Excusez-moi ja pardon on varmaan sanat, joita kuulen eniten päivän aikana. Niiden käyttö on suomalaiselle jotenkin ah-niin-vaikeeta, mutta kyllä tääkin juntti kajauttaa täydessä metrossa tarpeen tullen kaikki mahdolliset kohteliaat ilmaisut, kun haluaa tietä tai jotain!

Tietä kysytään jatkuvasti! Siis multa on valehtelematta kysytty tietä kuusi tai seitsemän kertaa täällä ollessani. Suomalainenhan yleisesti ottaen löytää perille itse vaikka hammas irvessä, mutta täällä juuri viime viikon lauantaina käppäilin tuntemattoman naisen kanssa samaa matkaa, kun hän etsi ihan meidän läheltä osoitetta asuntoesittelyyn päästäkseen. Suomeenkin tällästä, jookosta?


Maito säilytetään lämpimässä ennen avaamista. Tiedän, että onhan meilläkin sitä yhtä tiettyä maitoa, minkä löytää kaupassa muualta kuin kylmähyllystä, mutta tuntuuhan se kummalta :-D Lisäksi maidon parasta ennen-päiväys on jossain kahden kuukauden päässä, ei oo todellista!

Hedelmät on vaan niin paljon parempia kuin Suomessa, oliko mikään yllätys. Suomessa en pysty syömään cantaloupe-melonia, kun se maistuu mun mielestä ihan pahvilta, mutta täällä voisin elää sillä. Myös vesimeloni, nektariini, persikka, mansikat ja omenat on niin hyviä. Niin ja viikunat!

Fitnessbuumi ei tosiaan oo levinnyt tänne. Kaupassa ei ole yleisesti ottaen protskuosastoa, vaikka luomutuotteet onkin kovassa huudossa ja niitä löytää ihan joka paikasta. Protskuasiat on kuitenkin sellainen juttu, mitä fransmannit eivät vielä ole hokanneet. Salillakaan tämä ei näy, mutta siitä sitten joskus vielä erikseen!


Tälläisiä juttuja mulle tuli tähän hätään mieleen, vaikka onhan näitä paljon lisääkin!

♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16.7.15

    tulin juuri ite espanjasta ja samoja asioita pistin silmään sielläkin :) kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kulttuuri tosiaan on siellä aika samanlainen! Kiitos :-)

      Poista