sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

MEKKOADDIKTIO


Voin ihan suoraan myöntää, että on tullut vähän seottua mekkojen ostamisen suhteen täällä päässä. Tällä viikolla tulin meinaan ostaneeksi sitten kuudennen mekon.  Jotenkin vaan mekkoja on täällä niin helppo käyttää ja harvemmin käytänkään enää shortseja tai muuta. Annoin mun kaikki farkkushortsit äidille, kun se tuli käymään ja nyt käytän vaan jotain vähän pitempiä college- tai kangasshortseja, sellaisia mistä ei ihan koko takapuoli vilku.

Täällähän yleisesti ei kannata kulkea ihan niissä lyhyimmissä pöksyissä tai pienimmässä paidassa, ellei halua kiinnittää extrapaljon huonoa huomiota. Myös mekon alle pistän yleensä aina mikroshortsit tai muut, ihan varmuuden vuoksi. Ideaalein pukeutuminen täällä olisi kesällä varmaan rennot pitkät housut, maksimekko tai edes vähän pidempi mekko. No, mä en valitettavasti näissä vaatteissa aina tunne oloani niin mukavaksi, mutta kokoajan alan huomata että yhä vähemmän ja vähemmän kuljen turistimaisesti pikkuisissa vaatteissa helteellä ja enemmän ja enemmän katson, mitä päälleni pistän. Kaupunki on kuitenkin vähän isompaa kokoluokkaa, kuin se mihin mä olen tottunut!

No, näiden turinoiden jälkeen muistuttelen vielä, että oon perjantaihin saakka maaseudulla, enkä ole todellakaan varma (epäilen siis hyvin vahvasti) pääsenkö ollenkaan tuona aikana nettiin. Mun mobiilidata pitäis nollaantua tänään, niin voi olla että pääsen päivittelemään instaa kerran päivässä tai jakamaan postauksia, mutta joka tapauksessa täältä löydätte päivittäin jotain uutta! Huomenna tulee ekoja turinoita au pairina työskentelystä! Pysykää siis linjoilla ja kommentit olis enemmän kuin tervetulleita, niitä on ihana sitten lukea, kun pääsen takaisin sorvin ääreen :-)

Ihanaa sunnuntaita teille!
♥:Emmi

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12.7.15

    Mekot on mielestäni myös parhautta! Ne on vaan niin helppoja, mutta niin mukavia ja kauniita! Just ostin kans parit mekot lisää vilasta, ja yhden hameenkin! ;) Plussana mekkoon myös se, että maksaa (yleensä) tarpeeksi vähän, vaikka onkin koko asukokonaisuus (toivottavasti sait idean perille) :D Toinen suosikkijuttu on ollut kietaisupaita (tai sellainen että selkä näkyy, mut voi kääntää myös toisinpäin), koska Suomessahan ei hirmu lämmin ole ollut :-) Terkkuja täältä! c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain idean perille ja just ton takia tykkään mekoista niin paljon!!! Varsinkin kesällä kun ei oikeen jaksa ajatella ;-) Kietaisupaitoja mulla ei vielä ookkaan, vois ostaa kyllä jos tulee vastaan joku kiva ;-) Toivottavasti sielläkin pian lämpenee! Terkkuja täältäkin, tällä hetkellä siis Bretagnesta!

      Poista
  2. Anonyymi12.7.15

    Mistä noi sun mekon alta näkyvät pitsireunaset shortsit on? Oon ettiny just mekkoja varten tollassia! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ostanut ne Ginasta ehkä vuos sitten! Luulen, että ne kuuluu ihan perusvalikoimaan kyllä!

      Poista