maanantai 25. tammikuuta 2016

VIIKONLOPUN FIILIKSIÄ


Viikonloppu meni taas ihan siivillä ja nyt on jo maanantai. Vaikkei mulla varsinaista koulua olekaan niin kyllä kolmena viidestä arkipäivästä tulee siellä vierailtua tälläkin viikolla. Muuten päivät menee aika pitkälti rutiinia sali ja lukeminen. Töitäkin on aina jossain välissä.

Mulla oli viikonloppuna vähän akut tyhjänä ja lukeminen oli aika verkkaista. Perjantai meni muuttoapuna, lauantaina leivottiin pullaa ja käytiin illalla selvinpäin baarissa, sunnuntai meni hiihtäessä, luistellessa ja mummilassa. Ihanan toiminnantäyteinen viikonloppu, tälläsestä mä tykkään! 

Pakko fiilistellä, sillä te tiedätte miten kauhea Paratiisihotelli-fani oon. Melkeen hävettää myöntää, mutta menin ihan sen takia eilen käymään Cabassa selvinpäin. Ja siellä oli vaan kaks tyyppiä! Mun onneksi toinen oli Rasse ja pääsin hänen kanssaan ihan kunnolla rupattelemaankin. Vaikuttaa ihan huipputyypiltä!! Ehkä mä lopetan nää nyt tähän...

Jotenkin myös kaikki nää viikonlopun aktiviteetit sai mut niin hyvälle fiilikselle. Lauantaina alettiin siis laskiaispullien leipomisella (ai vähän etuajassa?) ja niistä tuli oikeesti hyviä! Sunnuntaiaamu alkoi veljen ekalla kosketuksella luistimiin ja luisteluun ja siitä suunnattiin Porin metsään Annan kanssa yrittämään hiihtämistä. Aikamoinen näky oltiin, mutta ainakin tuli koitettua :-D Pari hyvää punttia ja mummilaruokaa vielä viikonloppuun, niin olin mä kyllä tyytyväinen!

Eilen sain aika hyvin taas itseäni niskasta kiini parin päivän vähäisemmän työn jälkeen ja fiilis on hyvä. Uusi viikko ja uudet lukusuunnitelmat, enää pari ja puoli viikkoa ekaan koitokseen. Äikän tekstitaito odottelee siis jo helmikuun alkupuolella ja sen jälkeen neljä kuuntelua. Lomaa melkein kaipaankin ja se alkaa sitten näiden jälkeen ja suuntana siis Kööpenhamina!

Onko täällä muuten tän vuoden wanhoja ja onko jotain tiettyä, mitä haluisitte mun aiheesta postailevan näin kyseisen päivän lähellä? Mä ihan mielelläni palaan tohon huikeeseen prinsessapäivään ja kerron asioita, joita viime vuonna en välttämättä tajunnut kertoa ;-) Ilmiantakaa siis itsenne ja toiveenne!

Nyt onkin aika aloittaa viikon luku-urakka, palataan taas huomenna!

♥:Emmi


Been kinda tired the whole weekend and lacking of motivation to study. I'm glad I got to do a lot of things, for example cross-country skiing, skating, baking and stuff and now my battery is fully charged and I'm ready to study again!

Hope you guys had a great weekend. As I already told you mine was filled with activities and that was kinda fun! Going to a club when you're sober deffo is not. But I had a good reason to do that ;-) 

My 3-year-old brother went skating the first time ever yesterday and I bet you he is a future Stanley Cup winner. He could barely stand and already screamed: "I wanna play hockey!!!" Better to learn how to skate first darling...

Anyway, Monday is here again, make it a good one xx

4 kommenttia:

  1. Anonyymi25.1.16

    wanhat tulossa, jeps! koitin vähä ettiikki sun viime vuoden postauksia, en löytäny :o jos voisit linkkailla niitä tähä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne on helmikuun kansiossa! :-)
      Mutta tässä linkit:
      http://psapl-emmi.blogspot.fi/2015/02/wanhat-2015.html
      http://psapl-emmi.blogspot.fi/2015/02/wanhat-part-2.html

      Poista
  2. Anonyymi26.1.16

    Missä olet töissä :o

    VastaaPoista