Taas tuli aika kääntää sivua ja toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi. Mua hämmentää vaan kaikista eniten se, mihin tää aika oikein meni? 2015 oli ihan mieletön: koulumenestys, reissut, Pariisi, ystävät. Oon oppinut itsestäni niin paljon uutta ja samalla saanut ympärilleni upeita ihmisiä. Oon tullut entistä läheisemmäksi mun parhaiden ystävieni kanssa ja oppinut tuntemaan heitä vielä paremmin. 2015 on ollut ystävien vuosi.
Ystävien vuoden lisäksi voin sanoa, että 2015 on ollut itsenäistymisen vuosi. Ensimmäinen lento ilman vanhempia, aika ulkomailla täysin yksin. Oon viettänyt koko vuodesta kevyesti yli puolet täysin yksin pärjäten. Ja se jos joku tuntuu mielettömän upealta, etenkin siksi että olen pärjännyt yksin ilman ongelmia. Mitä nyt joskus kuvittelen, että meidän pihalla on pommi tai että mun sängyn alla on mörkö. Nää on loppupeleissä varmaan ihan "normaaleja", mutta samalla niin absurdeja pelkotiloja.
Vuodelta 2016 mä odotan vielä enemmän. Selvää on, etten mä tule matkustamaan näin paljoa, sillä ensimmäinen puolivuotinen menee aika vahvasti nenä kiinni kirjassa. Weekend getawayt on silti aina hyvä idea ja tän takia mä ja Elvira lähdetäänkin Köpikseen ja heti helmikuussa. Muuta kivaa on myös tiedossa, mutta tuskin kolmea reissua Aasiaan, kahta kuukautta Ranskassa tai mitään ton tapaista. Ei silti, mistä sitä koskaan tietää?
Oon heitellyt kyllä jos minkälaisia haaveita matkailuun liittyen tulevan vuoden osalta. Kaverin kanssa mietittiin kesän loppupuolelle pientä roadtripia Belgia-Ranska-Saksa kera festareiden, mutta tää on ehkä maailman eniten ajatustasolla oleva juttu vielä. Ranskaan on ainakin ens vuonna päästävä, mutta onko se kohde sitten Pariisi, Lyon vai Grenoble - se on tässä kohtaa se isoin kysymys.
Miksi matkailu sitten ei oo ens vuoden ykkösprioriteetti? Varattin pari päivää sitten mun valmennuskurssi ja näin ollen mun tieni vie heti huhtikuun alusta Helsinkiin. Se, miksi Helsinkiin päädyin oli ihan oma preferenssi. Mä tykkään Turusta kyllä, mutta joku siinä Stadissa vaan on. Oon kohta puolet elämästäni halunnut sinne muuttaa ja tilanteen tullen mä sen kyllä teen. Ja mikä olisi parempi lisämotivaatio oikkikseen lukiessa kuin se, että kotiosoite saattaa seuraavana syksynä löytyä Helsingistä?
Oikkikseen pääsy ei tietenkään ole minkään sortin itsestäänselvyys, mutta mulla on siihen niin kova tahto ja draivi, että jos mitään suurempia elämänmuutoksia pääsykoekevääseen tule, olen homman suhteen aika luottavainen. Omiin kykyihin luottamisesta koko homma muutenkin lähtee. Loppumatkan hoitaakin sitten tieto, taito ja jaksaminen.
Oikkis onkin selkeästi vuoden päätavoite. Tietenkin lakin saanti on tulevan vuoden isoin juhla, mutta tän homman itsestäänselvyyden takia jännittelen ja fiilistelen jo oikkista vähän enemmän. Toki mulla on ylppäreihin tavoitearvosanat ja kovaa vauhtia kevättä varten oonkin jo lukemassa, mutta takaraivossani koitan säästää liekkiä huhti-toukokuulle.
Lukio ei ole koko elämä, siinä lause jonka oon oppinut vasta abivuonna. Enkun kirjoituksissa mokattuani oon saanut ravisteltua itsestäni pois pahimman täydellisyyden tavoittelun ja koitan vihdoin oppia siihen, että teen parhaani ja katson mihin se riittää. Tätä samaa mentaliteettia hyödynnän myös tulevissa kevään kirjoituksissa. Samalla en kuitenkaan ajatellut löysäillä yhtään, sillä eihän sitä uskonnon ällää löysäilemällä kirjoitettu. Tää on mulle tärkein ja paras keino, jolla potkia itseä eteenpäin, kun askel alkaa painaa.
Yks mun vuoden tavoitteista on myös kliseisesti elämäntapojen parannus. Juhliminen ja herkuttelu saa ekasta puolivuotisesta ainakin jäädä minimiin tietenkin abihömpötyksiä lukuunottamatta, sillä luku-urakkaa tää ei ainakaan helpota. Samalla koitan painaa treeneissa kahta kauheammin ja toivottavasti huomata jotain muutosta kropassa. Myönnän syksyn aikana tekemäni vahingot itselleni ja tiedän, ettei homma voi jatkua loputtomiin. Korkki kiinni ja karkit piiloon, näillä mennään tästä päivästä alkaen!
Mun vuosi 2016 koostuu siis aika pitkälti opiskelusta. Nää on niitä elämän tärkeimpiä hetkiä ja keväitä ja silloin pitää osata priorisoida. Kyllä se myöhemmin sitten kantaa hedelmää. Blogin tulevaisuudesta en suoraan sanoen ole huolissani, mutta kyllä pääsykoekevät syö vamasti postauksien määrää. Onneksi te tiedätte, että se on vain väliaikainen tilanne ja että mä palaan aina takaisin!
Ihanaa uutta vuotta 2016 kaikille, toivottavasti ette oo jokaikinen kamalassa darrassa vaan aloitatte uuden vuoden reippain mielin!
♥:Emmi
Hyviä ajatuksia tulevasta vuodesta! :-)
VastaaPoistaMinkälaisen valmennuskurssin valitsit kun ymmärtääkseni niitä on monia erilaisia? Itsellä sama homma edessä mahdollisesti ensi keväänä.
Hauskaa uutta vuotta! :-)
Valitsin Pykälän teoriakurssin "iltaversion" :-) Ihanaa uutta vuotta sullekin! <3
PoistaVau! Tykkään kovasti lukea sun blogia ja oon jo pitkään tätä seurannut. Sulta tulee hyvää juttua ja sitä on tosi kiva lukea! Ja on hienoa nähdä, miten nautit reissaamisesta ja se, että sulla on siihen mahdollisuus, sillä se on itselläni myös ihan tosi iso intohimo. Huikeelta kuulostaa noi sun reissut ja toivottavasti saat reissailla paljon tulevana vuonna myös. Hyvää uutta vuotta ja tsemppiä kaikkeen tulevaan! :)
VastaaPoistaKiitos ihan superpaljon, mahtavaa että oot tykännyt! :-) Reissaaminen on kyllä mulla elämän suola, enkä tiiä mitä tekisin ilman sitä! Hyvää uutta vuotta sullekin ja samoin! :-)<3
PoistaUnelmien tekeminen todeksi ei ole aina helppoa, vaan ne vaativat paljon työtä. Uskon, että sä jaksat tehdä töitä unelmiesi eteen. Usein tarvitaan myös onnea. Toivon sulle tsemppiä ja onnea vuoden 2016 koitoksiin. Ja muutenkin kaikkea hyvää elämääsi.
VastaaPoistaIhana kommentti :-) kiitos sulle ja samoin <3
PoistaKai tiedät että sitä ei kirjoteta oikkis, vaan oikis? Samoin kuin lääkis, ei sekään oo lääkkis :) Eikä tarvi suuttua, tää oli vaan ystävällisenä huomautuksena. Hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat!
VastaaPoistaHohhoijaa mitä pilkun viilailua...
PoistaOikeesti??:-D mä oon aina kuullu vaan oikkis! Mut ei kai sillä niin väliä loppupeleissä haha!
PoistaSun tarvii nyt sitten ekana opetella nuo termit.Tai onks se nyt niin tärkeää?
VastaaPoistaHäh? :-D
Poista