Huhhuh mitä pakkaspäiviä on pidellyt täällä Pohjolassa lähiaikoina. Ollaan saatu kokea ihan kunnon äijäpakkaset ja aamulla herätessäni keittiön mittari näyttikin jo kolmeakymmentä. Pakkasista huolimatta jengi juhli eilen Pikkuleijonia Helsingissä, ihan huikeeta! Pitemmällä varoitusajalla olisin itsekin mennyt paikalle, mutta äitin ja veljen paluu vei kyllä tässä tilanteessa pitemmän korren. Pakkaset siis jatkuu edelleen ja tänään en ajatellut poistua talosta salia pitemmälle. Ehkä joku muu on samassa tilanteessa ja miettiikin nyt, mitä pakkaspäivänä voi saada aikaan?
- Juo kuppi tai kaksi kuumaa. Mun lemppari on ehdottomasti kahvi maitovaahdolla. Postauksen kuvat on mun aamun toisesta kupillisesta, eikä se varmasti ole viimeinen!
- Tee aikatauluja valmiiksi. Mä aloin jo kirjoitella kalenteriin ensi viikon postaus-, luku-, ja treeniaikatauluja, sillä arjen taas lähtiessä käyntiin ei ole välttämättä kaikista eniten aikaa.
- Siivoa ja järjestele. Tekeekö mieli muuttaa huoneen järjestystä tai ärsyttääkö muuten joku kauan järjestelemättä ollut huoneen nurkka? Mikä parempi tilaisuus järjestellä se kuin kirpsakka pakkaspäivä! Samalla voikin laittaa petivaatteet ja matot vähäksi aikaa pakkaseen, hyvin tuulettuu ja kuolee pöpöt ;-)
- Opiskele! Mulla alkaakin heti tän postauksen jälkeen ruotsilla ja siitä päivän mittaan myös lueskelen vähän yhteiskuntaoppia, äikkää ja muita kieliä. Siinä se päivä melkein meneekin...
- Tee herkkuruokaa. Mä oon ihan koukussa sosekeittoihin ja ajattelin myös tänään väsätä porkkanakeittoa ainakin lähestulkoon samalla reseptillä kuin tässä.
- Katso leffoja. Onko pitkään tehnyt mieli katsoa uudestaan tietty leffa tai löytyykö digiboksin tallenteista hyvä pätkä, jota et ole hyvillä (ja vähän lämpimimmillä) säillä katsoa? Nyt on ihan loistotilaisuus!
- Hemmottele itseäsi ja käy saunassa. Paras tilaisuus tehdä ihana kasvonaamio ja lämmittää sauna. Kropan ja sielun hoitoa parhaimmillaan ;-)
Näitä juttuja mä teen paukkupakkasilla. Tän kaiken lisäksi valmistelen tietysti blogijuttuja ja nyt haluaisin kysellä, mitä juuri te haluaisitte nyt vuoden vaihduttua blogissa nähdä? Juttuja on tietysti tulossa vaikka millä mitalla ja abihulinoiden ansiosta näätte ens kuussa penkkarijuttuja ja pääsette taas matkustamisen makuun, kun suuntana on Kööpenhamina. Kuitenkin teille mä tätä myös itseni lisäksi kirjoitan ja nyt saa kertoa, mitä te haluatte täällä nähdä?
♥:Emmi
PS. Eilisestä meikkipostauksesta voi saada ideoita, joten käykääpä tsiigaamassa täältä, jos se sattumalta jäi eilen välistä!
We've had quite freezing weather here in Finland this week and today when I woke up the temperature had reached -30 degrees! Now it's really not the time to go out and play in the snow and I'd rather stay inside until I need to go to the gym. But what can you do on a cold winter day? Here's my list:
- A cup of something hot. My personal fave is a cup of coffee with frothened milk. The one in the pics is my second one today. And deffo not the last!
- Schedule your upcoming week. As school is starting next week I know it's gonna be a lot busier than during holidays so I started planning the upcoming week already. Not a bad idea!
- Clean the house. Or just decorate! Do a diy project you've been wanting to do lately. Now you have the time!
- Study! My job for today is Swedish-social studies-German-Spanish-Finnish so I guess I'm gonna handle it huh?
- Make your favorite food! I think I'm gonna re-do this carrot soup today, it's the best one ever!
- Watch a movie. If you've wanted to watch a certain film for a while, now you have the chance!
- Pamper yourself (and go to sauna). Now there's noooo excuses. I personally love sauna, it's the best treatment for the body and soul.
Along with all this there's the blogstuff for me. Now that I've finished this post I'd have a lot more to do but instead I have to concentrate on school for now. We'll talk again tomorrow, but if you have some certain posts you'd wish to see now that it's new year and everything, just let me know!
PS. If you missed yesterday's make up post, you can find it here! Maybe you find it inspirational, you never know ;-)
Pakkaspäivänä kunnon lenkki ulkona! <3
VastaaPoistaMuuten joo mutta toi -20 on ehkä siihen jo vähän liikaa ;-)
Poista