sunnuntai 24. elokuuta 2014

SÄ OLET AINUTLAATUINEN


Torstaina sain idän matkalta tuliaisiksi jotain muutakin, kuin kynsilakkoja, suklaata ja söpöt yöppärit. Sain kymmenen kiloisen supersankarin, jolla on suklaisimmat silmät mitkä oon ikinä nähnyt. Torstaina vähän ujosteltiin ja katottiin hölmönä, kun höpöttelin hänelle kaikkea mahdollista. Perjantaina sain jo ihanan hammashymyn, kun tulin koulusta kotiin. Eilen sitten jo kiemurreltiin söpösti ja heitettiin volttia mun sylissä ja kikatettiin minkä kerittiin. Myös ekat suomen kielen äänteet saatiin kuulla. Namnam. Ainakin ruoka oli hyvää, jos ei muuta sitten. Pieni mies alkaa jo vähän reagoida nimeensä, hitaasti mutta varmasti. Maissinaksut kelpas myös eilen, pakkohan hänet on opettaa talon tavoille. Mähän syön niitä vauvanaksuja vieläkin joskus. Hahah, parasta.

Ekana yönä tuntu siltä, että meille tuli vaan joku lapsi yöksi ja se lähtee seuraavana päivänä pois. Pian sitä alkaa tajuta, että se lapsi onkin täällä aina. Sehän on mun veli. Se on täällä aamulla kun herään ja illalla kun meen nukkumaan. Vielä tää sisasruselämä on ainakin ihanaa, mutta varmaan ne hankalatkin hetket sieltä tulee. Onneksi herra on vielä niin pieni, eikä ole ihan vielä siinä uhmaiässä ;)

Mä olen maailman onnellisin isosisko. Onnellinen, että saan olla sisko tuollaiselle sydänten särkijälle, jonka hymy pelastaa huonoimmankin päivän ♥ 

24 kommenttia:

  1. Anonyymi24.8.14

    onko tää lapsonen adoptoitu?

    VastaaPoista
  2. Aivan älyttömän söpö postaus ja onnea ja kestäviä hermoja pikkusisaruksen kanssa elämiseen ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle ihana :)<3 ja joo, hermoja varmaan tullaan tarviimaan ;D

      Poista
  3. Anonyymi24.8.14

    <3 t. Hänen suurin ihailjansa A

    VastaaPoista
  4. Anonyymi24.8.14

    Voi että! Mistä päin maailmaa?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi24.8.14

    :) minkä ikäinen? Ei tartte kertoa josset halua

    VastaaPoista
  6. Voi, ihanaa! Onnea! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi25.8.14

    Eikö sulla oo jo pikkusisko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo sanonut etteikö olisi, hän on kyllä siskopuoli.

      Poista
  8. Anonyymi25.8.14

    joskus kirjoitit että sulla on pikkusisko,onko se kuollut ja missä se sun poikakaveri on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä oo mitään poikakaveria :D

      Poista
  9. Anonyymi25.8.14

    Emmi ja? Mikä pikkuveljesi nimi on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin selviää aikanaan täällä blogissa sitten, vaikka tutut sen kyllä jo tietää :)

      Poista
  10. Anonyymi25.8.14

    Onko hän siis Venäjältä ? :) Isosiskona oleminen on parhautta !! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Venäjältä :) kyllä tää aika huippua on, huonoinakin päivänä toi suloisuus piristää, niin ihana <3

      Poista
  11. Anonyymi29.8.14

    Vaikka en sua tunne niin kysyn onko sun oma isä kuollut?

    VastaaPoista