perjantai 22. elokuuta 2014

MINÄ JA MUN AJATUKSET

Mä sain tän postausidean joskus viime kuussa ja nyt kirjoitusvimman iskiessä päätin rustata itsestäni jotain syvällisempää blogin puolelle. Mähän olen ihmisenä aika... juro? Varsinkin sellasia kohtaan, jotka ei mulle osoita mitään ystävällistä merkkiä: hymyä, tervehdystä tai kivaa sanaa. Jotkut pitää mua tän takia varmaan kauheena ämmänä tai aattelee, että toi on se joka aina kattoo pitkin nenänvartta. Haha mä en ole sellanen, voitte kysyä vaikka Annalta, se on aika hyvä sanomaan millanen mä oon. On mullakin tietyt ihmiset joista en pidä ihan henkilökohtaisista syistä tai tietyt ihmiset, joita kohtaan mulla valitettavasti on ennakkoluuloja. Oonhan mäkin  vaan ihminen, joka ottaa niitä p*skapuheita ihan hyvin vastaan ja kuvittelee joskus sinisilmäsenä kaiken pitävän paikkansa. Tää tuli todettua taas viime kuun puolella... Oon myös todella sokea - siitä kertoo se että parhaan salikamun tullessa salin käytävällä melkein mua päin en silti huomaa. Enkä huomaa koskaan muutenkaan ketään, koulussa, kaupungilla, lenkillä, en missään. Tää ei silti tarkota, että olisin jotenkin veemäinen tai kokoajan 56 metrinen sanonko mikä ottassa. Mulla on vaan jotenkin tapana kulkea ignooraten muut koulun käytävillä tai vaikka siellä kaupungilla. Ja mä kuulen tästä kyllä aina kaikilta: "mä näin sut eilen kaupungilla, mut et sä taaskaan huomannut yhtään mitään" No niin, ihan mun tyylistä.
Kavereiden seurassa en oo koskaan ollut se joka menee niinkun muut käskee ja antaa kaiken periksi. Pistän aina vastaan ja oon se vähän sekopää joka heittää porukan huonointa läppää. Mussa on myös toinen puoli näin kavereiden kesken - pystyn kuuntelemaan ja antamaan neuvoja. Siis jos sulla on joku ihan out of nowhere-ongelma johon edes ties kuka ei voi antaa vastausta niin ei multa varmaan kannata ensimmäisenä alkaa kyselemään neuvoja, mutta nää perusjutut. Poikahuolet, perheongelmat, ulkonäköpaineet, vaatekriisit, mitkä tahansa tälläset. Koen ainakin olevani tässä kuuntelemisessa hyvä, koska mulle puhutaan usein. Vastineeksi tietenkin mä puhun, koska tarviin yhtälailla kuuntelijaa. Ja koen olevani siunattu (vaikken Jumalaan oikeestaan uskokaan), että mulla on noin hyvät kaverit ja sellaset kaverit, että jokaselle voi puhua vähän eri asioita. Esim. Elviran kanssa jutellaan aina tyttöjen juttuja ja blogijuttuja näin päällimmäisenä, Tian kanssa ne on treenit ja safkajutut, Ellan kanssa meillä on kans... ihan omat juttumme. Tajusitte pointin! Kaverit hei, jos en muistuta tarpeeks usein - ootte mahtavia.

Aasinsiltana kavereista päästään mulle toiseen erittäin tärkeään osa-alueeseen mun elämässä, nimittäin perheeseen. Luojan kiitos mä olen sattunut putkahtamaan maailman ihanimman äidin syliin 17 vuotta sitten, en tiedä mitä tekisin jos mun äiti ei olis enää mun äiti. Äiti on mulle kaikki kaikessa ja vaikka sanoin äitille, että jos he Jarkon kanssa joskus eroavat niin mä muutan sitten Jarkon luo niin ei kukaan äitiä voita. Se on tullut todettua tässä teini-iän aikana, vai mitä mami? Äidin lisäksi mulla on Mamma. Me ollaan aika voittamaton kolmen kopla kun sille päälle satutaan. Mamma on ollut mun paras kaveri jo synnyinpäivästä saakka ja oonki sanonu sille että vielä on Mamma ainakin 27 vuotta elettävä kun sä oot satavuotiaaks luvannu elää! Mamman ja äidin lisäks on kolmas henkilö. Tää on ollut mun elämässä vasta hyvin lyhyen ajan näihin upeisiin naisiin verrattuna, mutta on vähintään yhtä tärkeä. Jarkko on tuonut mun elämään niin paljon kaikkea ihanalla olemuksellaan, enkä parempaa isäpuolta vois toivoa. Me äitin kanssa aina välillä mietitään, että asiat vois myös olla ihan toisin ja mä en tykkäis Jarkosta ollenkaan. Mä en osaa ees kuvitella sellasta tilannetta. Jarkko on mulle maailman tärkeintä ja mun koiran kanssa mun elämän tärkeimmät miehet. Olis enää vaikeeta kuvitella mun elämää ilman sitä. Me saatetaan istua keittiön pöydän ääressä ja kinastella jostain treeni -ja sapuskajutuista monta tuntia samalla kun äiti vetää jo unia sohvalla, kun on nukahtanut siihen telkkua katsoessaan. Jarkko on mun sankari.
 Mä tykkään viettää aikaa mun perheen ja kavereiden kanssa, mutta tykkään myös olla yksin. En yksinäinen, mutta yksin. Välillä tarviin pari päivää putkeen omaa aikaa, ilman yhtään ketään. Korkeintaan noi vanhukset voi pörräillä maisemissa. Joskus lukittaudun omaan huoneeseen tai painun salille napit korvissa ja unohdan kaikki muut. Tekee välillä ihan hyvää. Aina näin arkena en myöskään jaksa nähdä ketään, vaan päivät kuluu niiden askareiden parissa ja vapaa-ajan käytän itseeni. Viikonloppusin voi sitten nähdä kavereita.

Mun ei tarvii haalia kavereita tai olla kaikkien kaveri. Mulle riittää noi läheisimmät ja sitten on tietenkin kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia kaukaisempien tyyppien kanssa. Ja siis tietenkin jos joku haluaa mun elämään putkahtaa, mulla ei oo mitään sitä vastaan. Näinhän Eltsukin mun elämään tuli: "sä vaikutat kivalta, olis kiva olla kavereita" On se ihana tyttö. Mutta en mä silti oo mikään mörkö tai ämmä, pahoitteluni jos jostakin siltä on tuntunut.. Mä en hymyile, jos mulle ei hymyillä, mä en oo kiva, jos mulle ei olla kivoja. Näin se mulla menee, poikkeukset on harvassa ja väärinkäsitykset voi aina korjata.
Tässä kuitenkin penni tai pari teille mun ajatuksista ja mielipiteitä siitä millanen mä oon. Oon varmaan hullu, kun ikinä julkasen tän. Mutta haluan, että te rakkaat lukijat tiedätte vähän, mitä näiden korvien välissä liikkuu. Ja mä tiedän, että kuvat on vanhoja, mutta ne vaan sopi tähän niin hyvin!!

Oliko kiva kuunnella jotain syvällistäkin välillä?
♥:Emmi

7 kommenttia:

  1. Anonyymi22.8.14

    Kiva, vähän erillainen postaus! 10pistettä ja papukaija merkki :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22.8.14

    nyt on pakko sanoa että WAU!! Löydän susta ihan mielettömän paljon samoja piirteitä kun musta. Tykkään itse myös sulkeutua omaan huoneeseen napit korville ja olla vaan. Jättää puhelimen pois pariksi tunniksi ja sen jälkeen kun siltä tuntuu, niin katsoa kuka on kaivannut. Yksinäisyys on pelottavaa, mutta yksin oleminen joskus on aivan ihanaa! On upeeta miten hyvät välit sulla on äitiis ja isäpuoleen ja että oot pystynyt sivuuttaa sen murrosiän tuomat 'äiti mä vihaan sua' ajatukset, koska äiti on parasta mitä maailma päällään kantaa ja loppuen lopuks ne haluu meille vaan kaikkee hyvää!<3 Emmi sä oot mielettömän upee tyttö sekä sisältä että ulkoa. Monet vois asettaa esikuvakseen jonkun julkisuuden henkilön, mut jos multa nyt kysyttäis kuka on mun esikuva niin olis pakko vastata et sinä. Saan susta ihan mielettömästi voimaa ja enegiaa ja se on ehkä se juttu miks sä oot mun esikuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kommentti anto mulle niin paljon voimaa ja iloa, ihanaa että tälläsiä ihmisiä on olemassa :) kiitos sulle kuka ikinä oletkin, oot varmasti ihan huippu tyyppi <3 ihanaa syksyä sulle!

      Poista
  3. Anonyymi22.8.14

    Mistä ihmeen kakarasta oot tässä nyt hihkunu jo pari päivää? :D

    VastaaPoista