Oon jo pitkään halunnut leipoa jotain gluteenitonta, vaikka mun ei gluteenitonta tarvitsekaan syödä. Yks päivä ostin Prismasta gluteenittomia kaurajauhoja ja päätin väsätä niistä sämpylöitä. Oon kuullut, että psyllium-kuitujauhetta ja chia-siemeniä käytetään gluteenittomassa leivonnassa ja niitä mulla olikin. Lisäsin reseptiin vielä pellavansiemenrouhetta ja yrttejä makua antamaan, sekä hunajaa tuomaan makeutta ja öljyä tuomaan kosteutta. Suola ja leivinjauhe/hiiva onkin aina tärkeitä leivonnassa.
Homma on yksinkertainen. Sekoita kaikki kuivat aineet ensin omassa kulhossa keskenään. Tämän jälkeen kaada ne veteen pikkuhiljaa ja lisää jauhoja tarvittaessa. Taikinan tulee olla paksua ja taikinamaista. Loppuvaiheessa lisää vähän öljyä ja hunajaa oman maun mukaan. Sekoita, ripottele vähän jauhoja päälle ja jätä hetkeksi liinan alle. Ei se taikina mulla mihinkään kohonnut, mutta tein kuitenkin noin, hah :-D
Laita uuni 225 asteeseen ja pyörittele taikinasta samankokoisia palloja jauhotetulla pöydällä. Halutessasi voit voidella sämpylät pelkällä vedellä ja ripotella päälle chia-siemeniä tai muita siemeniä. Paista uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Jos pinta alkaa palaa, laita päälle leivinpaperi.
Nää on mun mielestä tosi hyviä, kertokaa ihmeessä jos joku kokeilee haluun tietää mitä tykkäätte :)
♥:Emmi
Mitä toi psyllium jauhe on?:))
VastaaPoistaNäin lyhyesti sanottuna gluteenitonta kuitulisää :)
Poistasulla oli varmaan se neste vähän liian kylmää jos ei kohonnut, kannattaa ens kerralla laittaa se taikina kohoomaan sillain et laitat sen taikinakipan altaaseen ja altaaseen kuumaa vettä ni kohoaa paremmin! :)
VastaaPoistaTein kädenlämpöiseen veteen, eli ei varmaan liian kylmää ollut :) ja annoin kohota juurikin tuolla tavalla. Leivinjauhe tuskin silti kohoaa samalla tavalla ja yhtä paljon kuin hiiva, siitä siis voi johtua :)
PoistaKai tiesit että gluteeniton ruokavalio on epäterveellinen ei-keliaakikoille? Lihottaa vitusti :D
VastaaPoistaKaikki ruoka lihottaa jos sitä syö liikaa :)
PoistaNo mutta gluteeniton ruoka lihottaa vähempinä määrinä ja on muillakin tavoilla epäterveellistä.
PoistaAijaa :-D no eipähän ainakaan nää sämpylät ketään lihota, kunhan syö kohtuullisissa määrin :)
PoistaMikä sut tähän kuntoiluhommaan on saanut hurahtamaan? Ei sulle oo pienenä keitetty perunoita ja lihakastiketta?
VastaaPoistaSe fiilis :)
PoistaOlis kiva nähä sun osallistuvan #kutsumua -haasteeseen! Jos siis julkaisisit sen täällä blogissa
VastaaPoistaSe vois olla ihan hauska idea! :) katsotaan ehdinkö!
Poista