keskiviikko 13. elokuuta 2014

MARBELLA


Viimeinen kaupunkivisiitti reissulla tehtiin Marbellaan. Marbellaa pidetään vähän varakkaampien lomapaikkana ja sellainen pitäis sen paikan tunnelmakin kuulemma olla. Jossain matkaesitteessa taidettiin sanoa, että "mennessäsi Marbellan satamaan tunnet olevasi yksi näistä varakkaista". Naureskeltiin vaan porukoiden kanssa, että tässäkö tää oli? Monacossa käyneenä satama oli aika mitätön. Monacon puolella sitä satamaa sai sitten ihmetellä ja ihastella ihan kiitettävästi! Muutenkaan en saanut kaupungista sellaista fiilistä, että siellä olis muka jotenkin hirveesti varakkaampaa porukkaa. Oltiinkohan me väärässä kaupungissa, haha!

Bussi Marbellaan lähti samasta paikkaa kuin bussi Mijakseen, mutta reissu Marbellaan maksoi vähän enemmän, ehkä kolmisen euroa. Matka sujui hyvin ja kesti sen noin tunnin. Kyllä siinä maisemia katsellessa kuluukin aika nopeasti!

Me kierreltiin tuolla kaduilla jonkun aikaa vaan päättömästi ja suunnistettiin sitten takaisin bussiasemalle, jonne oli kyllä hieman vaikea löytää! Ilman karttaa olisimme olleet hukassa! Oli kuitenkin kiva päästä tuollakin käymään, kokemus sekin :)

Onko joku teistä käynyt Marbellassa?

♥:Emmi

3 kommenttia:

  1. Anonyymi13.8.14

    olen käynyt:)

    VastaaPoista
  2. I have been in Marbella for over 4 weeks this summer because the aupair-family i work for has a house there, i went back to Norway 10 august, pitty that we could'nt meet! I have been on the exact same places. I always took a morning powewalk next to the beach and to the place where you have the white sweater on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh I wish i had known! It has been so long since we met last time! You really need to come to Finland, you know you have a place to come if you wanna come :) we all miss you and it would be soooo awesome! ❤️

      Poista