VIERASKIRJOITUS: KESÄ ISLANNISSA

Kelloni soi varttia vaille seitsemän. Työpäiväni alkuun on tasan viisitoista minuuttia. Harjaan hampaat, puen päälleni työvaatteet ja kävelen kahvilalle. Kuten aina, olen nytkin viisi minuuttia etuajassa: työmatkani ei todella ole kuin sata metriä. Aamuvuoroihin herääminen on inhottavaa, mutta huomattuani, ettei valmistautumiseen tarvitse kuin muutaman minuutin, siitä on tullut siedettävämpää. Vuoron hyvä puoli on se, että se myös loppuu aikaisin, sillä tarkoituksenamme on lähteä töiden jälkeen ratsastamaan työpaikkamme hevosilla ja rentoutumaan kuumaan lähteeseen. Vaikka herätys on ollut aikainen, istun iltamyöhään juomassa työkavereideni kanssa kaakaota kahvilan terassilla - aurinko kyllä paistaa läpi vuorokauden, mutta villapaita tulee silti tarpeeseen.

Päätin hakea kesätöitä Nordjobbin kautta viime vuoden tammikuussa. Olin kyllästynyt kotikaupunkini epätoivoiseen kesätyötilanteeseen ja paloin halusta viettää muutaman kuukauden ulkomailla. Minulla ei ollut juuri minkäänlaista työkokemusta, joten ainoa mahdollisuuteni on olettaa, että kirjoitin todella vakuuttavan hakemuksen. En ollut koskaan ollut äärimmäisen hyvä ruotsissa, mutta ilokseni Nordjobbia ei kiinnostanut, kuinka täydellisesti käsittelisin verbien partisiippimuotoja, vaan koulutöistä poiketen ainoa tehtäväni oli osoittaa olevani hyvä tyyppi ja tulla kirjoitusvirheineni mahdollisimman ymmärretyksi. Vuosittain vain noin viidesosa suomalaisista hakijoista saa paikan, ja kuuluakseni vähemmistöön korostin tekeväni mielelläni mitä tahansa töitä aivan missä tahansa.

Kaksi kuukautta hakemuksen jättämisestä sain sähköpostin, jossa minulle tarjottiin kolmeksi kuukaudeksi töitä pohjoisislantilaisesta majatalosta. Otin paikan innoissani vastaan, mutta minun ja vuoristoisen lammasmaiseman välillä oli vielä muutama käytännön asia odottamassa hoitamistaan. Työnantajaani oli todella vaikea saada yhteyttä, joten Nordjobbilta saamani apu oli korvaamatonta. Saadakseni palkkaa, tarvitsin islantilaisen pankkitilin, ja saadakseni pankkitilin, tarvitsin islantilaisen henkilötunnuksen, jonka saamisen eteen minun ei Nordjobbin ansiosta tarvinnut tehdä mitään. 

Työpaikkani oli niin islantilainen kuin suinkin mahdollista. Työpaikkani sijaitsi laaksossa, jossa asui kolme ihmistä - työnantajani. Bussi pysähtyi kahdeksan kilometrin päässä kerran päivässä, ja lähimmät naapurit löytyivät neljänkymmenen kilometrin päästä. Kahdenkymmentä työntekijää kattavassa kommuunissammekaan ei kuitenkaan ehtinyt pelätä erakoitumista, sillä turistien keskuudessa kahvila-majatalomme oli äärimmäisen suosittu, ja päivän aikana asiakkaita kävi satoja.

Työpäiväni olivat parhaimmillaan kaksitoistatuntisia, ja niiden raskautta lisäsi työn fyysisyys: olimme vastuussa niin kahvilan siisteydestä kuin asiakkaidemme viihtyvyydestäkin. Järjestely oli kuitenkin toimiva, sillä mitäpä muutakaan keskellä ei-mitään olisi tehnyt kuin tienannut rahaa. Töitä tehtiin kymmenen päivän putkissa, joiden jälkeen saimme vaihtelevasti 2-5 päivää vapaata. Lomat kulutin koluamalla mahdollisimman kattavasti saaren pohjois- ja itäosat joskus paikalliselta työkaverilta lainatulla autolla, joskus paikallisia tapoja kunnioittaen eli työkavereiden kanssa liftaten. 

Eniten Islannissa kaipaan vapautta ja vaivatonta suhtautumista asioihin. Ajoimme usein puoli tuntia päästäksemme uimaan tai syömään jäätelöä töiden jälkeen - oli pakko, jos halusi tehdä jotain töiden jälkeen! Vähemmän kaipaamiini asioihin lukeutuu paikallinen hintataso, vaikka sainkin työpaikaltani ilmaisen majoituksen ja ruuan. Myös islantilaisten pankkien kanssa toimiminen oli uskomattoman epäkäytännöllistä, ja yrittäessäni esimerkiksi siirtää rahojani Suomeen kesän jälkeen, minulta kysyttiin, miksen voisi nostaa kolmentuhannen euron tienestejäni pankkiautomaatista. 

Jokainen Nordjobb on erilainen, mutta omaa kokemustani en voi suositella kaikille. Jos haluaa helppoa elämää ja rusketusta, pettyy päätyessään erakoksi lampaiden keskelle paikkaan, jossa hellepäivä tarkoittaa kuuttatoista astetta ja vain pientä puhuria, joka suomessa tosin tulkittaisiin hätätilan vaativaksi myrskyksi. Myös rikastumaan pyrkivien kannattaa suhtautua Nordjobbiin varauksella: itse sain kesästä kiitettävästi rahaa säästöön, mutta se johtui täysin siitä, etten juuri maksanut elämisestäni. Tukholmalaisessa yksiössä asuessa tilanne olisi voinut olla aivan toinen.

(Postauksen kuvat (c) Iida Virtanen)