Joku saattoi jo snäpistä paikantaakin, mutta käväisin eilen tosiaan muiden menojen lomassa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day-tapahtumassa, joka järjestettiin tällä kertaa Kalasataman lähellä Kattilahallissa.
Mun mielestä tällä kertaa tää tapahtuma oli vieläkin paremmin ja upeammin järjestetty ja kaikki pisteet ja muut pääsi oikeuksiinsa. Pörräilin paikan päällä noin tunnin verran ei pisteillä ja sainkin mukaan vaikka mitä juttuja ja pari yhteistyökuviota, josta kijoittelenkin seuraavan kuukauden sisällä teille lisää. Olympuksen pisteelle eksyin viimeisenä ihan vahingossa ja siellä jäin ihastelemaan noita kameroita, kyllä mä vaan tollaisen ostan sitten, kun mun Canon sanoo sopimuksensa irti...
Viikonloppu on muutenkin mennyt lukemisien ohessa aika rennoissa ja mukavissa tunnelmissa, oon saanut sen 6-7 tunnin lukupäivät myös näin viikonloppuisin vedettyä, mutta ens viikonloppuna pyrin lisäämään määrän siihen arkipäivien 8-9 tuntiin. Eilen illalla kävin frendin kanssa Fafa'sissa syömässä ja eksyttiin lasilliselle viiniä. Muutenkin tää viikonloppu on ollut kaikinpuolin ihan huikea! Ihanaa, että mulla on jotain muutakin tehtävää niin ei kokoajan mieti pääsykoekirjoja. Nyt mä palaan kuitenkin taas kirjojen pariin ja koitan niitä vielä kolmisen tuntia ennen salille menoa selailla. Palaillaan taas!
♥:Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti