lauantai 17. lokakuuta 2015

RIISIPROTEIINI PALAUTUSJUOMANA

*sisältää mainoslinkkejä

Siirryttyäni lähestulkoon maidottomalle sapuskoinnille hylkäsin myös palautusjuoman aka palkkarin käytön oikeastaan kokonaan. Heran sotkeminen muuten maidottomaan kokonaisuuteen ei oikeen huvittanut ja ajatus riisi-, hamppu- tai herneproteiineista pelkästään veteen sekoitettuna oikeastaan vaan kuvotti. 

Olin jo kuitenkin testaillut maustamatonta riisiproteiinia mm. smoothieen ja kokenut sen hyvänä vaihtoehtona - oikeastaan melkein heraakin parempana. Koin, että riisiproteiini ei maistu läpi ollenkaan niin paljon kuin hera ja koostumuksestakin tulee sen avulla melkein parempi.

No entäs sitten, miten päädyin käyttämään tätä palkkarina? Pikkuhiljaa. Ja nyt, kun sain Nu3:lta* testiin kilon paketin tätä ihanuutta, niin en vain voinut olla testaamatta. Luulin, että pärjään treenin jälkeen ilman palkkaria päivälliseen saakka, mutta väärässä taisin olla. Nälkä iskee jo kotiovesta sisään tullessa ja vaikka riisiproden maku ei ole yksistään ehkä niin hyvä, kuin suklaamaapähkinävoibanaanisuperhera, niin pahimpaan nälkään uppoaa kyllä melkeen mikä vaan. Kaks ekaa kertaa saattaa tuntua ihan hirveeltä ja klönttien vastaantuleminen ei oo ehkä se kaikista kivoin juttu, mutta tämän keksinnön ansiosta me vähän maitovammaisemmat saadaan myös joku palkkari!

Muistutuksena vielä, että nu3:lla on tällä hetkellä huimia tarjouksia riisiproden suhteen: 3 kiloa* irtoaa päälle 66 euron hintaan tai 2 kiloa* 45 euron hintaan. Nyt jo koskaan on hyvä hetki tehdä proteiinishoppailuja ;-)

♥:Emmi


Today it's all about rice protein! I stopped drinking recovery drinks after I had quit dairy products as I couldn't drink/eat whey anymore. I had rice protein at home and I had used it for smoothies but when I got this package from Nu3* I couldn't resist testing it as a recovery drink. I bet first two times are the worst but now I just drink it and don't think at all ;-) When you're hungry as hell after gym you can eat almost anything, right?

What do you use for recovery?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti