tiistai 20. lokakuuta 2015

KUINKA AIKATAULUTTAA TREENIT?


Mun arki on ainakin välillä niin hektistä, että joskus ottaa tosi paljon päähän lähteä treenille, kun tuntuu että sata muuta asiaa ehtis tehdä sinä aikana. Kuitenkin treenaaminen on mulle tosi tärkeetä ja haluun vaikka väkisin sulloa sen aikatauluihini. Lomalla treenaaminen on aikataulullisesti iisimpää ja vaikka olis kiva löhöillä, niin suosittelen ottamaan treenimaastoista ja siitä ajasta kaiken irti! Tässä kuitenkin mun kuus vinkkiä treenien aikatauluttamiseen hektisessä arjessa:

1. Tee valmiiksi seuraavan viikon aikataulut. Kirjoitan yleensä valmiiksi, minä päivänä tuun tulevalla viikolla tekemään minkäkin treenin, teenkö lisäksi vatsoja ja aerobista. Se auttaa mua kalenteria selaillessa summaamaan treenit omiin väleihinsä. Kalenterin sijasta voi myös käyttää vaikka muistilappua, joka voi olla muistutuksena jääkaapin ovessa.

2. Pakkaa treenikassi mukaan jo edellisenä päivänä. Näin ei kulu ylimääräistä aikaa siirtymisiin ja muihin turhuuksiin. Ennen koulua tai töitä, tai vaihtoehtoisesti niiden jälkeen. Ihan miten tykkäätte!

3. Satsaa tunti päivästä treenaamiselle. Lupaa itsellesi jo aiemmin, että satsaat tunnin päivästä itsellesi ja treenaamiseen. Joillekin puolisen tuntiakin voi toimia. Jos lupaat itsellesi tämän, sullot treenit vaikka väkisin jo hektiseen päivääsi.

4. Hyötyliikunta. Jos tuntuu, että salilla ei aika riitä aerobiselle, ota aamulla pyörä alle ja pyöräile paikasta toiseen. Näin voit pyöräillä myös salille ja sun tarvii enää tehdä pelkkä puntti.

5. Tee lyhyitä kotitreenejä. Kaikista hektisimmille ihmisille tää on varmaan paras vaihtoehto. Kiireessä puolen tunnin tai jopa kahdenkymmenen minuutin treeni tekee paremman mielen ja loppupäivän.

6. Treenaa aamulla. Aamutreeneihin pitää opetella ja joillekin meistä se ei varmaan koskaan sovi. Kuitenkin, jos heräät aamulla puoltoista tuntia aiemmin, saat treenin vedettyä ja mikä parasta - se ei syö normaalista rytmistäsi ollenkaan aikaa.

Mitkä on teidän vinkit treenien aikatauluttamiseen?

♥:Emmi


I guess everybody knows how awful it can be to fit your workouts into a crazy busy day. I personally know that feeling as I have a lot to do each and every day. I know that vacations are for relaxing but I suggest you guys: do a little workout on a holiday too! It keeps you going and I promise you'll see oh-so amazing surroundings for workouts. Anyway, here's my 6 tips for scheduling your workout on a busy day:

1. Schedule the whole upcoming week in advance. I always do it and I think it's awesome. When you've written it down, you'll do it. List everything: which muscle group, are you gonna do also abs o cardio etc. You can write it down on a calender or a little piece of paper. What would be cooler than to put the paper on to your fridge door? An everyday reminde you see ;-)

2. Pack your workout bags the night before. Having done this you don't have to come back home after work or school and spend more time doing everything and nothing. Whatever you prefer!

3. Promise yourself to workout an hour a day. If you promise this to yourself, I bet you'll do it rather than stay on the couch. Or what do you think?

4. Cycle or walk. No time for cardio? Cycle to work and gym! Now you have a little more time and you can just do muscle training at the gym ;-)

5. Do home workouts. This is the best choice for the really busy people. A 30-minute o even a 20-minute workout can really save your day.

6. Workout first in the morning. This isn't every one's piece of cake but I challenge you to try it. Wake up 1 and a half hour before normal and I'm sure you'll see how much time it really saves!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti