Tänään onkin taas se päivä, kun mä lennän täältä ihanasta lämmöstä takaisin kotoisaan, mutta kylmään Suomeen. Onneks mulla on kuitenkin koko päivä täällä vielä aikaa ja lähden lautalla Singaporeen vasta viideltä paikallista aikaa. Tarkoitus olis käydä vielä treenailemassa, yhteislounaalla perheen kanssa vähän pakkailla, vaikka suurin osa kamoista jääkin tänne odottamaan joulukuuta. Mulla on ollut ihan mielettömät kaksi viikkoa, vaikka tuntuu että aika on mennyt ihan hujauksessa. Kotiin on silti aina kiva palata, enkä malta odottaa, että pääsen aamupuuron ja omien smoothieiden ja herkkujen pariin. Täällä kun puuro ei vaan tuppaa maistumaan samalta...
Helsingissä olen tosiaan huomenaamulla kukonlaulun aikaan ja ainakin eilen itseäni lennolle tsekatessa huomasin, että mulla on tällä kertaa ikkunapaikka! Mun vieressä oli myös ihan tyhjä penkki, toivotaan että kukaan ei valitse sitä itselleen ;-) Muutenkin odotan lentomatkaa jollain ihmeen hullulla tavalla, kun tykkään lentokoneruuasta ja kentällä seikkailusta ihan huisin paljon! :-D Varsinkin, jos oon yksin!
Helsingissä mua oottaa lauantaina vielä pitkä päivä, sillä meen piipahtamaan Indiedays Inspiration dayssä! Saan mun ihanaisen avecin myös paikalle heti aamutuimaan ja ollaan varattu meille pöytä aamupalalle Café Ekbergistä ♥ Tai enhän mä täältä käsin mitään oo varannut, mun avec sen homman hoisi ;-) Iltarientoihin ei olla menossa, ja lähdetään bussilla kohti Poria myöhään iltapäivästä. Mua odottaa kotona ihana karvaturri!
Ihanaa viikonloppua kaikille ja palaillaan taas ♥
♥:Emmi
PS. Muistakaa, että aikaa kysyä on vielä sunnuntaihin saakka! Kysymyspostaukseen pääsee tästä
PS. Muistakaa, että aikaa kysyä on vielä sunnuntaihin saakka! Kysymyspostaukseen pääsee tästä
So today it's again time for me to pack my bags and fly back to Finland. I've had oh so great 2-week holiday with my loved ones but it as well is good to go home for a while. It's great tho that I still have the whole day here as I'm taking the 5pm fery to Singapore. I'm gonna spend my last day here working out, having lunch with my family at an authentic Indonesian restaurant and maybe packing my suitcases ;-) I don't have too much things to pack as I'm leaving almost everything here to wait for me coming back in December.
I will arrive in Helsinki early tomorrow morning and and luckily I noticed that I'll have a window seat this time! Yesterday, checking in for my flight I also noticed that no one is sitting next to me, at least wasn't back then... I hope no one will choose the place next to me ;-)
Even though I'll be in Helsinki early in the mornign I'll still have a long day ahead. My friend will arrive at 10am to be my avec at a blogger event and even if I may be a little jet lagged I'm so excited about the event! Oh and also about the fact that we reseved a table for breakfast in Helsinki! Catch up time with my love ♥
I hope you have a great day, see you again tomorrow xx
PS. Remember that you have time to ask me anything until Sunday. Click here for Q&A!
PS. Remember that you have time to ask me anything until Sunday. Click here for Q&A!
Kuka sun aveciks siis tulee? :)
VastaaPoistaVeikkaan jotai hurjaa räppärii
PoistaJoo, Essi on maailman hurjin räppäri :-))
PoistaHahahahahahha mitä hittoo, räppäri XDXD
VastaaPoista