maanantai 7. joulukuuta 2015

ITSENÄISYYSPÄIVÄN FIILISTELYT


Vähän fiiliskuvia eiliseltä, kun Suomenmaalla vieteltiin taas vuotuista itsenäisyyspäivää ja mä söin samalla vuoden ainoat kunnon jouluruuat ;-) Kaikkia sapuskoja en kyllä päässyt maistelemaan, mutta ainakin niitä laatikoita, nam!! Samalla otin pikku torkut mummilassa ja luin yhteiskuntaopin kolmoskurssin kirjan loppuun. Ihana rento aamupäivä! 

Loppuillan olinkin sitten mun ranskiksen Auroren kanssa meillä chillailemassa, tehtiin quiche lorraine ja katseltiin linnan juhlia, sekä tietenkin vähän pakkailtiin mun kamoja Berliiniä varten. En oo oikeastaan yhtään keskittynyt pakkaamiseen, joten saa nähdä sitten Saksan päässä, mitä sieltä laukusta oikeen löytyy haha!

Välillä mä koen, että en oo kovin isänmaallinen, mutta sitten välillä sen huomaa kuitenkin ihan sikana. Mulle tulee aina kylmät väreet kaikista isänmaallisista biiseistä ja vietän itsenäisyyspäivää ylpeänä suomalaisena. Musta on ihan huippua, että tää päivä on Suomen ja suomalaisten mittakaavassa iso juttu ja perinteet on kunnossa. Salilla soi aamulla Radio Rockilta suomibiisilista ja Suomen Laulun kuullessani olin jo ihan liekeissä treenin kanssa, mutta arvatkaa kun perästä tuli Alexander Rybakin Suomi ja Lordin Hard Rock Hallelujah ;-) 

Mitkä on teidän itsenäisyyspäivän perinteet? Haluan kuulla, kertokaa!

♥:Emmi

PS. Muistakaa taas seurailla mun reissujuttuja snäpissä ja instassa nimellä @eemskuu. Blogi päivittyy myös normaaliin tapaan ja luvassa on kaikkea syvällisestä pinnalliseen ja videoihin. Pysykää siis langoilla ;-)


 Finland had it's 98th birthday and independence day yesterday and I love it. It's always a sign that Christmas is coming even though this year I'm not in Finland for Christmas. I spent the morning first at the gym and then at my grandparents' place having Christmas food, napping and studying. Then I had an evening well spent with Aurore having quiche lorraine (and maybe a crêpe as well), packing my bags for Berlin and just chilling. I looooove my Frenchie ♥

So today I'm off, make sure you follow my journey on Snapchat and Instagram with the name @eemskuu. Have a great week xx

5 kommenttia:

  1. Anonyymi7.12.15

    Yleensä ollaan itsenäisyyspäivinä laitettu aina kynttilät ikkunalle ja katottu Linnan juhlia ja syöty hyvää ruokaa. Tää itsenäisyyspäivä oli vähän erilainen. Meillä oli mun isoisoisän hautajaiset ja muistotilaisuus. Päivä oli hyvin valittu, sillä Taata oli sotaveteraani. Eli illalla jäi kynttilät ikkunalla polttamatta ja juhlistakin ehdein näkemään vaan vajaa tunnin verran lopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi7.12.15

      Anteeks mun on pakko kommentoida, että hirrrrmusesti voimia sulle :(

      Poista
    2. Voi ei, ihan kamala kuulla! Taatasi oli varmasti urhea mies. Voimia sinne ihan superpaljon <3

      Poista
  2. Anonyymi8.12.15

    Alexin Suomi-biisi <3 täyttä kultaa.

    VastaaPoista