sunnuntai 13. joulukuuta 2015

SUNSET IN BERLIN


Berliinissä tuli onneksi napattua mukava kasa asukuvia ja tässä niistä yhdet. Jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä vaihtanut takin, mutta syy tähän takkivalintaan tais olla, etten halua olla liian Primark ;-D Tääkin takki on kuitenkin uus! Löysin tän just ennen Berliinin reissua H&M:ltä ihan vahingossa, kun Annan kanssa etsittiin lahjaa sen poikaystävälle. Ei nyt vaan voi vastustaa 25 euron takkilöytöä, eihän?

Anyways, näistä kuvista tulee hyvä mieli tän päivän takia. Nää kuvat räpsittiin siis torstaina, eli meidän kokonaisena vapaapäivänä. Alotettiin meidän päivä juutalaismuseosta, jota voin kyllä jälkeenpäin suositella ihan kaikille. Jopa minä, joka ei museoista pidä oikeastaan yhtään, viihtyi tuolla ihan hyvin. Pari sellaista juttua oli kyllä, jotka pisti todella liikuttuneeksi, kuten viime postauksen kuvassakin näkynyt 10 000 metallista tehtyä naamaa lattialla.

Museon jälkeen oltiin aika väsyneitä ja nappailtiin vaan metroja, ratikoita ja busseja suuntaan ja toiseen. Meidän oli tarkoitus testata Burgermeister Itä-Berliinissä, mutta kuvien perustella se oli ulkoilmarafla ja kylmyys oli sitä luokkaa että.... Päädyttiin ostoskeskuksen aasialaiseen buffettiin. Hyvää ainakin oli!

Tän jälkeen oli tarkoitus lähteä jo hotellille, mutta kappas löydettiin itsemme Alexanderplazilta luistelemasta. Oli ihan huikeeta päästä keskelle kaupunkia pystytetylle luistinradalle pyörimään, ehdottomasti yks niistä jutuista, mitä oon aina halunnut tehdä! :-D Loppuilta menikin sitten kaupasta ostettuja herkkuja mussuttaessa ja juoruillessa kaikesta mahdollisesta. Ihanan chilli päivä, eikä mitään ihmeellistä tehtävää!

Uskotteko muuten, että mulla ei oo mitään ruokaa jääkaapissa? Keitin itselleni kupin kahvia vaahdotetun maidon kera ja nyt odottelen että voisin lähteä kauppaan hakemaan kauahiutaleita... Onneksi tätä voi kirjoitella sillä aikaa ;-) 

Kivaa sunnuntaita, huomenna kuulettekin jostain, mistä voi olla teille aikatauluttajille hyötyä!

♥:Emmi
'

KNITTED DRESS & HAT - Primark
SNEAKERS  - New Look
COAT - H&M
BAG - Longchamp

Voilà one set of those oufit pics we took in Berlin. Thinking about these pics later I would've chosen a different coat but I guess I chose this one for not to be too Primark haha. Although I love these pictures, the day and the story behind these. 

It was our full day-off in Berlin and so we went to the Jewish Museum first. Even I who doesn't like museums had a great time there so I guess I can recommend it to everyone! Later on we just went around the city with tramways, buses and subway. That was one of my fave things because I just love to sit in the bus and look around the city from the window.

After that we went to an Asian buffet restaurant and well yeah that was good and cheap option. The last thing for our day-off was to go ice skating at Alexanderplatz. I definitely loved it because that's a thing I've always wanted to do: skate at an ice rink in the middle of the city. A dream come true totally.

Now I'm sitting on my couch and dreaming about Berlin.... Or traveling in general. Luckily I have my luggage lying on the living room floor waiting to be packed again. But first I gotta do some food shopping! Have a great Sunday xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti