lauantai 19. joulukuuta 2015

CUTEST CAFÉ EVER


Musta on tullut täällä ollessa täysin aasialaisen ruuan rakastaja, mutta kuullessani tästä uudesta kahvilasta olin enemmän kuin innoissaan. Äiti mainitsi mulle vain aluksi, että Batamille on tullut uusi kahvila, Anchor nimeltään. Samalla hän käski ottaa kameran mukaan ja kertoi paikan olevan todella kuvauksellinen, mutta jumantsuikkeli sentään mihin paikkaan päädyttiin! Ihan suoraan leffojen unelmakahviloista. Hintataso oli tietenkin Batamin yleisiin hintoihin nähden ihan pilvissä, vaikka silti Jarkon kanssa naureskeltiin, kuinka halpoja loppupeleissä nää ruuat oli. Kuus ja puol euroa tokassa kuvassa näkyvästä annoksesta?! Ja se oli vielä niin hyvää! 

Menu oli Anchorissa ihanan simppeli. Vaihtoehtoja oli "all day breakfast"-juttuja, kuten kaurapuuroa, omelettia, frittataa tai jogurttia myslin kera. Lounasvaihtoehtoja oli mun mielestä viidestä kuuteen ja mun maku osoitti tähän, "nyhtökanalla" täytettyyn toastiin coleslaw-salaatin, perunoiden ja bbq-kastikkeen kera. Jälkkäriksi "morning glory"-muffini. Ja tietenkin jäälattea (joka oli muuten pirun vahvaa ja hyvää kaffetta!!) ja jääteetä. Maisteltiin sitten melkein kaikkea, aamupalat vaan jäi ens kertaan, ja ens kerta se jos tulee!

Rafla oli selkeästi Batamin ulkomaalaisia varten. Paikan omistajat oli mun käsittääkseni Ausseja, jotka oli palkannut joukkoihinsa muutaman indonesialaisen. Menu oli länsimaalainen ja paikka poikkesi muutenkin kaikesta muusta Batamilla. Just tän takia paikka olikin niin ihana. Äitikin tykkäsi syödä välillä muutakin, kuin riisiä ja kanaa... tai nuudeleita ;-) Ja kuka nyt ei tykkäis tälläsistä ihanista ja kotoisista kahviloista, joissa voi vaan istua tuntikausia yksin tai porukalla?

♥:Emmi

Psst: Jos missasit ekan vuosikatsauksen, sen löytää täältä!


We found a cute picture-worthy café here in Batam and went there for a late lunch with my mom. Actually my mom had heard about it before and I was really excited to try it out with her. I heard it was cute and cozy but I couldn't expect anything like this! I mean look at this pictures! We had honey-bbq chicken on a toast with coleslaw and skillet potatoes. And maybe and iced latte and iced tea as well. And a muffin. But my muffin was quite a healthy one tho! And delicious as everything I had there. The place was also amazingly magical and straight outta movie! I will for sure visit Anchor Café after our Krabi trip and before I'm heading back to Finland. I still need to try out their breakfast menu!

4 kommenttia:

  1. Anonyymi19.12.15

    Miks sun täytyy joka postauksessa mainostaa sun edellistä postausta (esim. Psst: Jos missasit ekan vuosikatsauksen, sen löytää täältä!) ? Kyllä porukka löytää sun postaukset tosta etusivulta ilmanki tollast..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä kyllä aina mainosta :-D Mut mun mielestä se on kiva ja itse tykkään ku bloggaajat tekee tolleen! Varsinkin, kun jotkut lukijat klikkaa itsensä suoraan uuteen postaukseen, eivätkä ole ehkä ehtineet huomata edellistä. Tän takia mä aina välillä huikkailen tsekkaamaan myös edelliset postaukset :-)!

      Poista
    2. Anonyymi19.12.15

      Luen itse joka postauksen ja mun mielestä on hyvä että mainitset lopussa edellisen postauksen jotta voin tarkistaa onko kaikki varmasti luettu ;-) hyvää joulua sulle emmi!

      Poista
    3. Eikä, kiva kuulla! Ihanaa joulua myös sulle :-)<3

      Poista