tiistai 22. joulukuuta 2015

FIRST FROM KRABI


Terkkuja täältä Krabilta! Saavuttiin tänne sunnuntai-iltapäivästä ja nyt ollaan jo pari päivää saatu nauttia. Sunnuntai oli kyllä yhtä jonottamista ja joka paikassa oli odotettua enemmän väkeä, jonka takia melkein myöhästyttiin ensin lautalta ja sitten lentokoneesta. Mistään ei kuitenkaan loppupeleissä myöhästytty ;-) 

Me majotutaan täällä aika rauhallisessa mestassa, Klong Muang Beachilla, jossa on oikeastaan vaan yks isompi katu ja ranta, jossa ei oo sitten turren turrea. Toisaalta kiva, mutta parin päivän jälkeen alan jo kaivata vähän hulinaa, kauppoja ja nähtävää. Huomenna siis suunta onkin tällä perheellä kohti isompaa keskustaa ja uusia juttuja! Keskiviikkopäivä menee luultavammin jollain veneretkellä, vielä ei olla kyllä suuntaa päätetty. Onko täällä sattumalta Krabin kävijöitä, millä saarilla te ootte vierailleet?

Jouluaatto otetaan varmaan ihan rennosti ja syödään hyvin. Mä oon tähän mennessä syönyt täällä vaan intialaista ja thaikkuruokaa ja sillä menolla melkein jatketaan. Thaikkujutuista maistelin cashewkanaa ja intialaisista on tullut syötyä jos minkämoista currya ja tikka masalaa. Intialainen on vaan mun ihan lempparia!

Mä alan kyllä olla melkeen valmis tähän lomailuun enkä ees tykkää maata vaan päivästä toiseen altaalla tai ottaa rennosti. Eilenkin olin lomalaiseksi aika tehokas ja luin vähän ylppäreihin, tein ihan huipun HIIT-treenin ja hoitelin blogihommia pois alta. Tehokas loma it is! Onneksi Thaimaan jälkeen on vielä muutama päivä koti-Batamilla ennen koti-Suomeen paluuta. Suomessa oottaa onneks omat rakkaat ystävät ja uuden vuoden hulinat ;-)

Hei muuten, joululoma tais alkaa tänään, eiks vaan? Mitä suunnitelmia teille on joululomaksi?

♥:Emmi


Well hellooo from Krabi Thailand! We arrived here Sunday afternoon after almost missing every ferry and plane. But we made it after all. We're staying in a little village-like called Klong Muang Beach with only one bigger street and beach with no tourists. Quite nice tho but after a few days I really start missing the hazard with shops, market places, people and restaurants everywhere. So that's why we're off to a bigger town (I guess Krabi Town?) today for some shopping and attractions. Wednesday is the day for a boat trip which I'm really looking forward to! Any tips on which islands to visit?

I'm starting to be a little tired with all the holiday and stuff so I've been trying to be productive - even a little. Alongside with all the relaxing by the pool and around the village I've been studying, working out and doing some blog stuff. I think I've been on a too long holiday by now that I need some normal life for a change ;-D Glad to be here with my fam tho!

Christmas and New Year's are coming so I'd love to know what plans do you have for the holidays? Have a lovely Tuesday, I'm off to some exploring xx

2 kommenttia:

  1. Anonyymi23.12.15

    Näyttää ihanan tutulta :) Olin tuolla seiskalla. Pidä hauskaa!! Varo apinoita ;D
    T: Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa jee, pidän!! Apinoita oli Balillakin, ne oli ihan kamalia :-D

      Poista