torstai 6. elokuuta 2015

SEURAAVA KOITOS LÄHENEE


Kevään ylppäripostauksista tykkäiltiin kovasti, niin aattelin rustailla ainakin yhden postauksen verran myös kohta koittavista syksyn kirjoituksista. Keväällähän mä panostin ainokaiseen kirjoitettavaan aineeseeni ihan hulluna ja tuloksena se ensimmäinen (ja tätä menoa ainoa) Laudatur oli plakkarissa. Nyt vuorossa olis pitkä enkku ja keskipitkä ruotsi, mutta valmistautuminen ei oo kyllä ollut ihan samaa luokkaa...

Kuten ootte ehkä huomanneet, kesä ei oo pahemmin mennyt niiden koulukirjojen parissa. Heinäkuun alusta alkaen oon pariin kolmeen kertaan koittanut lukea molempia aineita, mutta enimmäkseen oon pyörinyt ruotsin kirjojen parissa. Hullua, sillä ruotsin mä voin vaikka uusia keväällä, jos siltä tuntuu. Enkkua taas toisen pitkän kielen, ranskan takia en voi. Miksi oi miksi pistin sen enkun pakolliseksi, kun nyt tuntuu että ranskasta tulisi helpommin hyvä arvosana - vaikka sillä ei mitään merkitystä siis ole, haha :-D

Kotiin palattua homma on ollut sama. Tein lukusuunnitelman tällekin viikolle ja ruotsin kohdalla sitä on suurimmaksi osaksi noudatettu. Enkun kirjoihin en oo koskenut, mutta enköhän tänään tartu yo-vihkoon ja koitan väsätä sen alusta loppuun kunnolla. Kirjoja ja TV-sarjoja on kyllä tullut seurailtua pelkästään englanniksi, joten eiköhän se oo vaan plussaa. Sarjat katson aina enkuksi ilman tekstityksiä enkä oikeastaan enää lue kirjoja, ellei ne ole vieraalla kielellä.



Mulla on onneksi ekassa jaksossa kaks kurssia ruotsi ja yks enkkua, joten toivon että näiden ansiosta pääsen vauhtiin lukemisessa vielä paremmin. Tällä viikolla on muutenkin ollut ihan hirveästi tekemistä, joten pistetään osittain sen piikkiin. Kuitenkin pohja on mulla molemmissa kielissä sen verran hyvä, etten tosiaan sieltä pohjalukemia odota. Ruotsiahan olen uhannut mennä uusimaan, jossei se arvosana tyydytä ;-)

Kevään kirjoitukset alkaa myös pikkuhiljaa olla mielessä ja oon superonnellinen, että tän koitoksen jälkeen saa alkaa keskittyä täysillä ranskaan ja espanjaan, sekä palauttaa saksaa mieleen, jotta siitäkin sais parhaan mahdollisen arvosanan. Hissaa oon vähän mietiskellyt kirjoittavani myös keväällä, mutta pelkään että siitä tulee äikän ja kolmen kielen kanssa turhan iso taakka. Mitäs te ootte siellä mieltä?




Jos siellä on abeja, mitä te ootte kirjoittamassa nyt/keväällä/kirjoititte jo ja miten lukeminen sujuu? Mitään vinkkejä kielten kirjoituksiin lukemiseen? Kaikki otetaan vastaan, sana on vapaa!

♥:Emmi

// This is just about my final exams in high school so nothing you guys would care about :-D I'm just whining about everything so you don't even want to hear... Tomorrow it's again time for normal stuff, xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti