1. Aikatauluta tekemiset. Tästä mä oon ennenkin toitottanut. Vaikka se saattaa kuulostaa todella neuroottiselta, se toimii. Jos stressaat vaikka siitä, että sulla on liian paljon tehtävää, niin kirjoita ylös mitä teet ja milloin. Tämä helpottaa siinä, että oikeasti teet hommasi ajallaan.
2. Tee jotain normaalista poikkeavaa. Mä esimerkiksi huomasin, kuinka kivaa on lukea fiktiivisiä kirjoja koulustressin lomassa. Se saa ajatukset ihan muualle! Voit myös käydä vaikka uimassa, kahvilla tai mennä vaikka kaverin kanssa pelaamaan tennistä. Tee jotain, mistä tykkäät.
3. Urheile. Edes pieni kävelylenkki tai sitten se raskas jalkatreeni. Urheilu auttaa ainakin mulla - lähtee ne stressin aiheet taas hetkeksi pois mielestä.
4. Syö hyvin. Säännöllisesti syöminen saa mielen pysymään virkeänä ja kropan toiminnassa. Myös herkuttelu välillä kannattaa! Osta sun lempiherkkuas ja nauti sitä lukiessasi sitä hyvää kirjaa? Toimii!
5. Nuku tarpeeksi. Oonko ainoa, jonka mielestä väsymys ja stressi ei todellakaan sovi yhteen? No niin, eihän mun sitten enää tarvitsekaan perustella yhtään enempää sitä, miksi uni on tärkeää (stressaaville) ihmisille.
Hej på dig näin keskiviikkoiltaan. Joskus on hyvä palautella mieleen näinkin yksinkertaiset ja tutut tavat helpottaa sitä ainaista stressiä. Mähän olen mestaristressaaja (vaikka joskus sanoin etten varmasti ikinä stressaa mistään, joo-o) enkä oikeastaan itsekään muista ajatella näitä asioita sen pahimman hermoromahdus-vaiheen iskiessä. Tai no, neloskohta se onnistuu aina, haha.
Osaatteko te käsitellä stressiä hyvin ja miten teette sen?
♥:Emmi
kiitos vinkeist (: kyllä sitä stressio oppii hallitsee ajan kans ja iän myötä mut kun se romahdus tulee sillon tällön nii kyl itkuks menee. syömine kyl auttaa aina :D
VastaaPoistaSe on kyllä ihan totta! :-D Ja joo, mullakin on toi itku ollut herkässä monetmonet kerrat, kun stressi on yltynyt ylivoimaiseks...
Poistamoi! ihana blogi sulla, ja oot upea! kuinka usein pidät herkkupäiviä, ja kuinka paljon ja miten noin yleensäkkin syöt, ts noudatatko jotain tosi tiukkaa diettiä...? olen yrittänyt päästä ylimääräisistä eroon, mutten uskalla antaa itseni herkutella, kun tyyliin yksi suklaapatukka tuntuu nollaavan jokaisen lenkin tulokset vyötäröllä :-(
VastaaPoistaHeips, ja kiitos sulle! Koko talven oon pitänyt herkkupäiviä (seriously, oon syönyt koko päivän kaikkea huonoa) kerran viikossa ja näin jälkeenpäin voin kyllä sanoa että vähemmälläkin mätöllä olis pärjännyt :-D No, tehty mikä tehty. Nyt koitan kuitenkin syödä vähän "tiukemmin", kun se kesäkin kolkuttelee jo ovella ja mulla on ihan ammattilaisen mulle henk.koht. laatima ruokavalio :)
PoistaTotuudessahan se yks suklaapatukka ei nollaa mitään tuloksia, itselle pitää antaa myös vähän armoa. Kuitenkin pitää osata pitää se kohtuus kaikessa ja älytä, että ei se kroppa toimi p*skalla ravinnolla... Ravinnon merkitys kaikessa laihduttamisessa/treenaamisessa/kiinteyttämisessä/elämässä ylipäätään on ihan korvaamaton. Jos haluat, niin voin jotain ravintoasioita tänne kevään aikana rustailla, Onko sulla jotain ideaa minkä tyyppistä postausta haluaisit mun tekevän ja suunnilleen mistä asioista kertovan? :)
Kiitos sulle kivasta kommentista <3
Joo toi nukkumine on iha ehdoton :D en tajunnu sitä enne ku aloin nukkumaa vähintään sen 8 tuntii yössä..nykysi voisin men nukkuu joka ilta vaiks 9 :D
VastaaPoistaNo niin on! :-D Siis ilman unta ei vaan pärjää ja se pitäs mun mielestä kaikkien ymmärtää. Mä oon ihan loppu jos joudun menemään 7 tunnin yöunilla kouluun, ja mä juon vielä kahvia! En tajua, miten jotkut pärjää jollain 4-5 tunnin unilla :O
Poistamoi taas! voi, tykkäisin ihan hirveesti jos tosiaan jaksaisit postailla noista ravintoasioista! ihan kaikenlainen juttu siihen liittyen kelpaa mainiosti, joku viikon syömiset tms olisi kiinnostava, ehkä juttua sun omista lemppariresepteistä ja muusta, ja kaikkea mitä vaan tästä keksit! tykkäisin kovasti lukea miten sä hoidat homman kotiin :-) !
VastaaPoistaSainkin näistä nyt vähän ideaa, kiitos! ;)
Poista