keskiviikko 26. marraskuuta 2014

MOCKINGJAY


Lauantaina olin tosiaan ihan parhaassa seurassa tsekkaamassa uusimman Nälkäpelin. Mulla on ollut puhelimessa tähän h-hetkeen laskuri siitä asti, kun Vihan Liekit olin kattomassa - voitte vaan kuvitella, kuinka paljon tätä siis odotin! Halusin kuitenkin mennä vasta lauantaina, että sai herkutella sitten samalla ihan kunnolla ;)

Leffa oli mun mielestä hyvä. Onneks mulla on sen kirjan lukemisesta melkeen puoltoista vuotta, niin en voinut olla kokoajan suuna päänä: "Tää oli kirjassa ihan eri tavalla!", en kuitenkaan muista enää kirjasta mitään pieniä yksityiskohtia. En miettinyt sekuntiakaan, kuinka kauan tää vielä kestää tai mitä kello on. Ainoa huono homma tässä on, että leffa loppui ihan kesken ja mun mielestä vähän samalla tyhmällä tavalla kuin kakkososa. Joo, tiesin kyllä että jos kirjan on lukenut, niin leffa varmasti tuntuu loppuvan liian aikaisin. Mun mielestä vaan kaikki kirjan yllättävimmät tapahtumat jätettiin ihan siihen viimeiseen leffaan. Toisaalta mietin myös, että mitä siihen vikaan osaan saadaan enää mahtumaan? Mun mielestä melkein kaikki olennainen loppua lukuunottamatta saatiin jo ekaan osaan, eli tän leffan jako kahteen osaan on kyllä aika lailla puhdasta rahastusta...

Kuitenkin, kokonaisuudessaan leffa todellakin oli näkemisen arvoinen ja suosittelen ehdottomasti kaikkia teitä suunnistamaan lähimpään elokuvateatteriin ja katsomaan sen ihan valkokankaalta!

♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi28.11.14

    Uuh ootsä ollu jonku poitsun kans leffas��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei en oo, ihan kaverin kanssa olin :)

      Poista