Viis kuvaa tän vuoden kulttuuripäivästä. Olis löytynyt enemmänkin, mutta niissä näkyy liikaa jengin naamoja niin jätin ne suosiolla lisäilemättä. Tässä kuitenkin jotain parhaita paloja mun kameran kuvista.
Jos siellä ruudun takana on joku, joka hämmentyy että mikä tää kulttuuripäivä on tai varsinkin joku 9. luokkalainen, joka pohtii lukioiden välillä niin tässä pieni tietoisku: Kulttuuripäivä on meidän psylliläisten erikoisuus. Joka vuosi abit järjestää ja suunnittelee sen. Abit keksii meille nuoremmille teeman, jonka pohjalta meidän pitää tehdä esitys. Ykkösillä pelkkä näytelmä, kakkosilla videoita ja näytelmää. Abit koristelee salin teeman mukaan ja tekee myös omia esiintymisiä. Paikalla on tuomaristo, joka jakaa sitten päivän lopulla palkinnot, joista havitelluin on tietenkin tää kakkosten palkinto. Jos joku ysi vielä epäröi, niin tää on yks hyvä syy tulla meidän lukioon ;)
Viime vuonna en tykännyt kulttuuripäivästä kauheesti, vaikka näin jälkikäteen ajatellen koko homma oli järkätty vuosi takaperin niin hyvin, koristelut, tekniikka ja videot oli ihan huippuluokkaa. Jotenkin se teema ärsytti sillon mua: kauhu ei tälläselle vellihousulle oo se kaikista kivoin. Tänä vuonna muhun kuitenkin tarttu sellanen kulttuuripäivä-fiilistely ja vaikkei tää päivä viime vuotta noissa kolmessa aiemmin mainitsemassani asiassa voittanut, oli päivä kuitenkin kokonaisuudessaan ihan huippu.
Loppupeleissä olin meidän luokasta ylpee, vaikka paikalla olleet tietää mitä sähläystä meiän esitys oli :-D Kuitenkin, saatiin aikaseks enemmän ku viime vuonna ;) Muut kakkosluokat oli tosi huikeita ja vaikka voitto mun mielestä ei mennyt oikeeseen osotteeeseen (ei, en tarkoita että meidän olis kuulunut voittaa vaan mulla oli oma suosikki) niin voittajaluokankin esitys oli todella hyvä! Myös ykköset oli panostanut, siitä plussaa erityisesti jos meidän viime vuoden esitystä muistelee...
Ehkä tässä oli tarpeeks paasausta kulttuuripäivästä, en malta oottaa ens vuotta kun on meidän vuoro suunnitella ja järjestää!
♥:Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti