torstai 13. marraskuuta 2014

ME-TIME

Siinä kohtaa, kun stressilevelit alkaa kohota turhan korkeelle ja mental breakdown (ja osittain terveydellinen breakdown...) lähestyy uhkaavasti on hetki vain oman itsen kanssa ihan ok. Kupillinen lemppariteetä tilkalla maitoa ja lorauksella hunajaa, söpö kynttilä ja lemppariproteiinipatukka kylkiäiseksi. Kynttilän siirsin kyllä turvallisemmalle paikalle kuvien ottamisen jälkeen ja saattaapi olla, että otin sängyllä vähän mukavamman asennon, mutta muuten näillä mennään. Ilta lempiblogien ja rentoutumisen parissa ja ajoissa nukkumaan - jos huomenna voisin paremmin.

Joskus tulee vaan sellasia hetkiä, että kaikki on hyvin ja samalla kuitenkin tuntuu, että mikään ei onnistu. Tänään oli mulla yks niitä päiviä taas. Kurkussa kaktus, vatsakrampit, väsymys ja kaikki muu siihen päälle. Ja ainiin tää takareisi ja treenaamattomuus. Tuntuu, että korkeemmat voimat on taas mua vastaan.

Ennen kun mä jatkan löffailua täällä mukavissa oloissa, mulla olis teille pieni pyyntö. Eräs bloggaajakin surutteli postauksessaan sitä, kuinka kommentointi blogeissa on vähentynyt. Mulla sitä nyt ei koskaan suuremmin oo ollutkaan, mutta edes muutama kommentti on enemmän kuin ei mitään. Se saa jaksamaan. Itselle tulee sellainen olo, että jaksaahan tästä taas vääntää uusia ideoita, kun on joku, jota kiinnostaa. Siispä jos teille tulee jotain mitään ikinäkään mieleen, rustatkaa tonne boksiin niin tiedän, että joku täällä edes on lukemassa! Ja tää ei päde vaan tähän postaukseen, sillä vuorovaikutus kommenttiboksissa on mun mielestä se idea, blogien suola.

♥:Emmi

6 kommenttia:

  1. Mä oon ihan samaa mieltä, että kommentointi on tosi iso osa bloggaamista ja parhaimmillaan juurikin blogien kommenttibokseista löytyy ihan älyttömän mielenkiintoisia keskusteluja!

    Itse luen kyllä sun postaukset aina (heh, oon tällänen pienimuotoinen stalkkeri :D), mut harmittavan usein jää kommentoimatta vaan oman laiskuuden takia. Tää sen takia, et luen blogeja usein kännykällä, ja en osaa sillä kommentoida omalla nimellä. :D Mun mielestä anonyyminä kommentointi on vähän niin ja näin, mieluumminj seison omien juttujeni takana ja kun bloggaajakin on "antanut" itsestään omalla nimellään jotain, tuntuisi jotenkin vähän epäreilulta itse "piiloutua" ihan täysin. Hah, oon mäkin hassu!

    Mut anyways, tykkään blogistas paljon ja samaistun ihan hullun paljon joihinkin sun juttuihis. Tästä onkin pitänyt sanoa aiemminkin, mut välillä tuntuu, kuin jotkut sun sanomiset ois suoraan mun suusta, haha! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kirjottaa tohon tekstin loppuun et "Sonja tää ei koske sua", koska sä jos joku kommentoit ainakin joskus! ;D ihanaa että taas jaksoit kommentoida <3

      Tiedän ton tunteen, ettei jaksa aina kommentoida, koska luen päivittäin kans niin paljon postauksia ja kuinka usein kommentoin - liian harvoin :D mutta täältä päästä katsottuna kommentit on kultaakin kalliimpaa ja niin piristäviä!

      Mahtavaa et jollakin on samanlainen ajatusmaailma, välillä tuntuu että oon ihan yksin ajatusteni kanssa ;D

      Ps. Se pancake mix-postaus tulee ens viikon puolella, en oo saanu kuvia vielä otettua;)

      Poista
  2. Anonyymi13.11.14

    Nyt tuli huono omatunto :D luen myös kyllä joka ikisen sun postauksista ja kyllä yritän kommentoidakin :) valitettavasti anonyyminä kyllä tulee aina kommentit myöskin laiskuuden (ja urpon käyttäjänimen heh xD) takia :( toisaalta, ei kai positiiviset ano kommentit oo niin tyhmiä kun ne anona haukkujat :) mutta anyways.. tykkään ihan älyttömästi sun blogista ja saan siitä aina jonkin sortin inspistä, tai ainakin hyvän mielen! Sillon aikanaan se olit myöskin nimenomaan sä, joka inspiroi mut liikkumaan enemmän. Sun postaukset on ihanan ihmisläheisiä ja tuntuu ihan kun sut tuntis ja tää on vähän outo pointti, mutta teksteissäs on täydellinen sekotus puhekieltä ja ns virallisempaa kieltä :) sanon siks että usein alkaa ärsyttää kun lukee blogia ja siellä lukee joko älyttömän vahvaa murretta tai pelkkää kirjakieltä :D huhhuh onpas tätä tässä jo.. Oot ihan super!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kiva että tykkäät ja varsinkin, että kirjoitustyyli o mieleen, koska sitä oon murehtinut aika paljonkin :D kiitos sulle <3

      Poista
  3. Anonyymi13.11.14

    Heissan! Rakastan sun blogia ja luen joka ikisen postauksen! Kirjotat tosi hyvin ja odotan aina innolla uutta postausta!! Oot ihan paras bloggaaja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa jos ruudun toisella puolella tykätään! ;) kiitos sulle <3

      Poista