torstai 5. tammikuuta 2017

RADIOHILJAISUUS ON OHI


Heippa tyypit ja pahoittelut hiljaisuudesta! Voin sanoa, että Suomeen paluun jälkeen on ollut sellaista härdelliä ja pyöritystä, että koneen avaaminen on käytännössä ollut melkein mahdottomuus. Kerroinkin jo, että ländäsin 28. päivä Helsinkiin ja siellä menikin pari päivää pakatessa elämää taas pahvilaatikoihin. Sain jo kuulla, miten mun kamat ei mitenkään tuu mahtumaan autoon ja pelkäsin, ettei mun kamat asetu millään paikoilleen täällä Ruotsin päässä. Väärässä oltiin molemmissa.

Uuden vuoden vietinkin Porissa ja vaikka etukäteen pähkäilin missä sitä vuodenvaihteen viettäisinkään ja onko ihan huti lähteä Poriin, en todellakaan kadu. Meillä oli niin huikea ilta, että melkeen tippa linssissä mietin ja haaveilen seuraavasta vastaavasta. Kiitos vielä tyypeille, jos tätä päädytte lukemaan!

Maanantaina starttasi mun ja supermummin matka kohti Uppsalaa ja täällä ollaan nyt majailtu muutama päivä. Tänään vielä suunnataan kohti yliopistoa ja verotoimistoa ja huomenna pakkaan pikkumatkalaukkuun välttämättömät ja suuntaan hetkeksi vielä Suomeen. Viimeiseen pariin päivään on siis sisältynyt loputtomasti muuttojuttujen purkamista ja saman verran Ikea-huonekalujen kokoamista. Nyt löytyy multa sänky laatikoineen, lipasto ja söpö pikkujakkara sekä vaikka mitä muuta kivaa. Tällä hetkellä istuskelen sängyllä aamukahvia hörppien, ulkona kuuset notkuu lumesta ja ilma näyttää ihanan raikkaalta. Kuin kotona olis! Hetkonen - mähän oon!

Koitan ajastaa teille pari postausta tulevaks viikoksi, sillä tilanpuutteen takia jätän kyllä koneen Knivstaan Suomireissun ajaksi. Miten olis vähän kertailua viime vuoden jutuista ja Universal Studios-fiilistelyä, joka on jäänyt ihan totaalisesti unholaan joulukalenterin tiimoilta.

Asuntojuttuja myös tulossa heti, kun palaan kotiin!

♥:Emmi

16 kommenttia:

  1. Anonyymi5.1.17

    Onko sulla telkkari? Entä kämppä Helsingissä?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, en saanu sitä mahtumaan vaik olisin saanu kyllä mut ei ollu tilaa 🙈 kämpän oon luovuttanu jo!

      Poista
  2. Anonyymi5.1.17

    Mitä alat opiskelemaan yliopistossa? :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5.1.17

    Oletko ottanut huomioon sellaisen faktan, että lakiopinnoissa lakipykälät tulee ymmärtää täsmälleen oikein, sijaa arvailulle ei ole?
    Kokeillahan voi silti aina, onneksi kuitenkaan ensikertalaisuus opintoihin Suomessa ei tuollaisesta kärsi. Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan tajunnu kommentin pointtia, mutta kiitos! Tsemppiä varmasti tarvitaan ;-)

      Poista
    2. Anonyymi8.1.17

      Sitä varmaan edellinen tarkoitti, että tuskin ruotsia ymmärrät kuin äidinkieltä. Ja Ruotsissa suoritetuista lakiopinnoista tuskin saa pätevyyttä toimia Suomessa?

      Poista
    3. Enpä oo eka täysin suomalainen joka sinne menee hankkimaan lakiopinnoista tutkinnon :-D Ja oon kyllä ihan selvittänyt miten käytännössä toimii kun sitten koulun jälkeen palaan Suomeen töihin :-) Että ei nyt kannata pitää mua ihan idioottina joka menee toiseen maahan kouluun miettimättä loppuun asti.

      Poista
    4. Anonyymi9.1.17

      Ehkä tuolla aloittajalla ei ollut suomen kieli hallussa, kun mäkään en ymmärtänyt hänen kommenttiaan. Luulisin jokaisesta maasta löytyvän yliopiston, jossa voi opiskella lakia. Kansainvälisissä firmoissa on lakimiehiä, jotka työskentelevät muulla kuin omalla äidinkielellään. Hyvin pärjäävät ja tienaavat.

      Poista
    5. Sinäpä sek sanoit, juuri näin 😂🙏🏼

      Poista
    6. Anonyymi19.1.17

      Toi lakipykälien ulkoa osaaminen nyt on vähän mitä on... pääsykokeissa niitä tarvii kyllä usein osata sanatarkasti mut harvemmin tenteissä tai työelämässä. Esim. Helsingissä on paljon lakikirjatenttejä, joissa tarkoitus on siis että kykenee löytämään lakikirjoista pykälät, joita osaa sitten soveltaa oikeustapauksiin ja muihin tehtäviin. Voihan sitä yrittää opetella koko Finlexin ulkoa pykälä pykälältä tai sitten vaikka Ruotsin lain, mutta sanoisin että tärkeämpää on ymmärtää oikeusjärjestys ja -järjestelmä kokonaisuutena.

      Vastauksena siis tolle ekalle, tsemppiä sulle Emmi!

      Poista
    7. Mulla on aika samanlaiset ajatukset aiheesta! Ja kiitos sulle superisti :-)

      Poista
  4. Anonyymi6.1.17

    Supermummi💖
    Tsemppiä sinne, Riikkuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan superi! Kiitti ihana Riikka ❤

      Poista
  5. Anonyymi9.1.17

    Vaikutat niin iloiselta ja innostuneelta. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista