tiistai 9. elokuuta 2016

HÄLSNINGAR FRÅN STHLM


 Terkkuja Tukholmasta! Tai oikeastaan Göteborgista, sillä palasin takaisin näihin maisemiin jo sunnuntai-iltana. Matkaan taas lähdin perjantaiaamuna ja sain sis viettää tässä ihanassa kaupungissa lähes kolme kokonaista päivää.

Viikonloppureissulta mieleen jäi loputon ja paahtava aurinko, rentoutuminen ja hyvä ruoka. Aurinko paistoi kaikkina kolmena päivänä täydeltä taivaalta ja sehän on ihanaa vaihtelua tähän Göteborgin ainaiseen sateeseen. Nyt jaksaa vielä kaks viikkoa loputonta sadetta ennen vajaa kolmen viikon aurinkolomaa ;-)

Pari safkavinkkausta voin teille antaa, sillä söin ihan mahtavan burgerin Prime Burgerissa. Näitäkin on Stokiksessa useampia, mutta me käytiin Holländargatanilla. Parhaat jäätelöt saa Stikki Nikkistä, jossa yksi iso pallo maksaa 35 kruunua ja on jokaisen pennin arvoinen! Makuja löytyy joka lähtöön ja perusjäätelöiden lisäksi löytyy vegaanisia (maidottomia) sekä sorbetteja. Kaiken lisäksi jäätelöt on luomuja!

Kaupunkilomat on aina ihan huippuja ja taas kerran oli ihana päästä haistelemaan vähän "uuden" kaupungin tunnelmaa. Stokis voittaa kyllä Göten, pakko myöntää ;-)

♥:Emmi

PS. Uusin GBG-video löytyy täältä!

4 kommenttia:

  1. Anonyymi9.8.16

    Taidat olla suurkaupunki-ihmisiä... Ihanan iloinen postaus :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9.8.16

    Mun täytyy nolona myöntää, että vaikka oon matkustellut paljon ulkomailla, en oo ikinä käynyt Tukholmassa. :D Ehkä se on "liian" lähellä ja tulee ennemmin lähdettyä jonnekin kauemmas. Oon kuitenkin kuullut Tukholmasta niin paljon hyvää, että siellä täytyy ehdottomasti päästä vielä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama homma!! Tai että tuntuu et tosi moni käy jatkuvasti Tukholmassa ja mä en koskaan :-D Kannattaa kyllä käydä, ihana kaupunki!

      Poista