torstai 25. elokuuta 2016

BACK IN BTM


 Terkkuja jälleen kerran tutulta Batamin saarelta! Tää viikko on ollut ihan mielettömän kiireinen tähän asti ja vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja tietokoneen avattua. Maanantai meni kaverin kanssa hengaillessa, tiistaina toinen tuli Porista kera matkalaukullinen mun vaatteita ja siinä se päivä äkkiä menikin. Yötä vasten istuinkin jo koneessa kohti Singaporea ja matka meni muuten ihan huisin nopeasti!

Kyllä se vaan tekee ihmeitä, kun Porin sijaan matkaan lähtee suoraan Helsinigstä. Muutenkin matkustaminen oli tällä kertaa ihan mielettömän sulavaa: mulla oli ikkunapaikka eikä vieressäni istunut ketään, sain hyvin nukuttua ja ruoka maistui, kentällä laukku oli saapunut perille, ei taksijonoa, suoraan ekaan lauttaan ja niin edelleen. Olisin varmaan manannut huonon tuurini maanrakoon, jos jotain mutkia olisi matkaan vielä sattunut.

Tosiaan, pinkkiä paholaista etsitään edelleen ja toivotaan nyt, että se tän reissun aikana löytyisi. Ei pitäis ottaa yhtään enempää stressiä siitä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Eilen oli ekaa kertaa Aasiaan päähän matkustettaessa jet lag (sen siitä saat kun nukut koko lennon...) ja nukahdin vasta kolmeltä yöllä. Muuten matka on startannut mukavasti ja tänään käytiin mm. mun pikkuveljen koululla. Sinne se kohta nelivuotias pikkujätkä tepasteli iltapäivävuoroon nätisti kello 12. Vähän leikkiä, liikuntaa, laulua ja ehkä jotain oikeeta oppimistakin. Niin ja eväät. Kiitos kouluruoan Suomessa, eipä olla jouduttu siellä koulussa aina omia eväitä nakertelemaan.

Mitäs teiän torstaihin?

♥:Emmi


7 kommenttia:

  1. Anonyymi27.8.16

    Taas oli aikaa kirjotella postaus mut et pystyny parii kommenttii vastaamaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vissiin sanonut, että jos ei miellytä niin ei tarvi tulla. Anna mun nyt vaan tehdä asiat omalla tavalla :-D

      Poista
    2. Anonyymi27.8.16

      Kyllä on ihmisellä pienet murheet ;). Onneks sä Emmi tiedät, miten toimit!!!

      Poista
  2. Anonyymi27.8.16

    Voi että mikä ihana pieni koululainen <3 alkaaks siellä ihan koulu noin nuorena (just tollasena vähän eskarityylisenä silti) vai onko just esikoulussa? :) ihan mielenkiinnosta kun en yllättäen yhtään tiedä miten siellä koulusihteeri toimii :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi27.8.16

    *koulusysteemi xD voi autocorrect

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ihana <3 En oo itekään ihan varma, äiti kerto mulle mutten muista enää ihan tarkkaan... Olisko ensin pari vuotta tätä päiväkoti/eskari-tyyppistä ja sitten ollaankin ihan "peruskoulun" loppuun asti klo 7-16 koulussa tai jotain vastaavaa. Ihan tarkkaan en muista! Äiti voi vastata tähän jos näkee tän :-)

      Poista