torstai 12. toukokuuta 2016

TÖITÄ NORDJOBBIN KAUTTA?


Niinkuin varmaan osaattekin aavistaa Iidan tekemän vieraskirjoituksen tai mun kesätöitä koskevan videon perusteella, sain tietää Nordjobbista nimenomaan Iidan kautta. Jollain tapaa kesä hikisessä ruokakaupassa Porissa ei mua taaskaan hirveesti inspannut ja oikeastaan ainoa kesätyöhakemus, johon kunnolla panostin oli Nordjobb. Hakemuksen tekeminenkin on huomattavasti mielekkäämpää kuin se, että lähettäisit miljoonaan eri paikkaan hakemuksia Suomessa toivoen parasta. Jos nyt tänä vuonna tärppäis, mutta ei. Jotenkin se vaan on suhteitta niin pirun vaikeaa täälläpäin.

Koitan nyt summa summarum kertoa teille vähän hakemisesta Nordjobbin kautta, vaikka siitä on jo kohta puolisen vuotta kun tietoni heille menemään. Ihan ekaks teidän pitää mennä Nordjobbin nettisivuille. Pääsette luultavasti ihan suomen kieliselle sivulle ja löydätte helposti tien heti etusivulla hakemuksen tekemiseen. Mä tein hakemuksen ruotsiksi, mutta jos jotain muita pohjoismaalaisia kieliä taitaa, pystyy sen hakemuksen mun muistaakseni tekemään myös eri kielellä.


Huomaatte hakemusta tehdessänne kuinka ihanan mekaaninen nettihakemus se onkaan. Ei mitään vaikeita Wordilla väännettyjä ansioluetteloita vaan rasti ruutuun tyylillä ja kauniita selityksiä päälle. Hakemussivun saa myös suomeksi, mutta ruotsin taitoa meiltä kyllä vaaditaan, sillä itsestä pitää tehdä "motivaatiokirje". Vaikka saattaa kuulostaa pahalta joillekin kirjoittaa 500-600 sanaa tekstiä ruotsiksi, ei se loppupeleissä ole niin haastava homma. Ainakin näin Nordjobbin kautta töitä saaneena voin sanoa, että kyllä hakemukseen panostaminen kannatti!

Mun vinkkinä on, että hakemuksen teon jälkeen kannattaa pysyä aktiivisena. Kannattaa selailla Nordjobbin sivuilta "Sverige söker just nu"-sivuja ynnä muita ja pistää s-postia suoraan maakohtaisiin toimistoihin. Ei huolta, sun ei tarvitse osata tanskaa tai islantia, voit pistää heille postia ruotsiksi ja mun käsitykseni mukaan myös enkun käyttäminen on ihan ok!


Itse sain työpaikkani juurikin aktiivisuuden kautta, sillä koko alkuvuoden laitoin ahkerasti viestiä Ruotsin toimistoon ja sitä kautta sitten tärppäsi ja kutsu Göteborgiin kävi. Vaikka työt tuskin on mitään glamouria, tulee siitä varmasti unohtumaton kesä!

Mikäli teillä on vielä lisäkysymyksiä, niin autan erittäin mielelläni parhaani mukaan! Kesällä olen tietysti jonnin verran viisaampi ja kirjoittelen sitten paremmalla kokemuksella teille sekä töistä että fiiliksistä.

♥:Emmi

7 kommenttia:

  1. Anonyymi12.5.16

    Täytyy kyllä sanoa ettei se kesätöiden saaminen oo mitenkään vaikeeta ilman suhteita :D varmaan ihan täysin riippuu siitä kuinka glamouria työtä etsii. Kaikki mun lukioaikaiset kaverit on saanut töitä hyvin ilman minkäänlaisia suhteita, mut jos on niin nirso ettei voi esim. pikaruokalaan tms mennä ni sit täytyy kattoa peiliin eikä sovi sanoa että töiden saaminen olis vaikeeta, jos ei oo millään tavalla avoin kaikille töille.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi13.5.16

      Aika moni jää ilman kesätöitä. Harmi! En mä ainakaan tosta Emmin tekstistä saanut sellaista kuvaa, etteikö pikaruokala olisi hälle kelvannut.

      Poista
    2. Anonyymi13.5.16

      "Jollain tapaa kesä hikisessä ruokakaupassa Porissa ei mua taaskaan hirveesti inspannut"

      Poista
    3. Tietenkin olis kelvannut, mutta jos parempia vaihtoehtoja löytyy niin miksipä ei! Itellä ei oo ainakaan koskaan tärpännyt ilman suhteita työnhaussa, mutta onneks on muitakin vaihtoehtoja!

      Poista
    4. Anonyymi13.5.16

      Jos on mahku päästä ulkomaille, niin ehdottomasti mielummin sinne.

      Poista
  2. Anonyymi13.5.16

    Voitko tehdä kysymyspostauksen? :) ois mahtia jos olisit joskus jossain tapahtumassa missä sulle pääsis juttelemaan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin joo jossain vaiheessa :-) oon ennenkin tehnyt, löytää varmaan tuolta tunnisteiden avulla! Millasta tapahtumaa meinaat?

      Poista