VIKOJA FIILIKSIÄ | PART 3

Kofeiinia, huonosti nukuttuja öitä, pitkiä lukupäiviä, tunnittamista, hiusten repimistä päästä, mitä vielä. Viimiset kaks kuukautta on olleet aika raskaita. Naureskelin tossa mun my day-videota luku-urakan alkupuolelta, kun lounastauot oli tunnin pitusia ja päivässä saatettiin vaan lukea sen kuus seitsemän tuntia. Valmennuskurssipäivinä neljän tunnin kertaus ennen kurssia. Nyt onkin jo viimeinen viikonloppu ennen valintakoetta ja siltä myös tuntuu.

20 päivää kun oli tätä työtä jäljellä mä heitin seinälle lapun ja siitä oon päivä päivältä rastitellut tussilla yli numeroita. Joka päivä se tuntuu yhtä hyvältä. Ei tätä ymmärrä ellei oo kokenut, se on täysin mun mielipide. Vaikka kahdessa kolmesta kirjasta on mun mielestä aivan törkeen mielenkiintoinen aihe ja luen niitä mielelläni, kyllä tää oppimisen maksimoiminen ja sääntöjen opettelu alkaa tässä kohtaa jo tuntua ihan kuvottavalta. Miten mä ikinä opin niin paljon, että pääsen sisään?

Alkuviikosta sain matkaan mukaan vielä aivan järkyttävän flunssan ja oonkin tässä viimeisen viiden päivän aikana hukuttanut kämppäni nenäliinoihin ja juonut tolkuttomasti finrexiniä. Mitä vielä. Hirveä yskä, voitte kuvitella miten mua hävetti kertauspäivillä tänään kun yskein about kymmenen kertaa minuuttiin. Jos tää vaan olis ens keskiviikkoon mennessä poissa, niin mä olisin aivan helvetin onnellinen. Suoraan sanottuna.

Kymmenentuntisia päiviä on tälläkin viikolla vedetty ja viimeiset kaksi on edessä vielä. Maanantaina alan vähän keventää, etten oo kokeessa aivan piipussa. Silti ei lepäillä vaan maksimoidaan se oppiminen vähän lyhemmällä tuntimäärällä!

Muistan, kun mulle sanottiin ennen lukiota, että se vasta vaikeaa onkin ja pärjääminen siellä on sitten tosi vaikeeta. Lukio oli mulle aika pala kakkua tietenkin joitain aineita lukuunottamatta - ainakin verrattuna tähän. En oo ikinä eläessäni ollut näin rajoilla päivästä toiseen kuin tässä toukokuun aikana. Huhtikuuhan oli vielä helppo, kun sai vetää samalla rytmillä seitsemän kahdeksan tunnin päiviä, mutta yhtäkkiä ne päivät alkavatkin käydä vähiin ja tahtia pitää todella kiristää. Ei siinä pysy pää mukana. 

Oikikseen täysillä hakeva ihminen on ehkä pikkasen masokisti, mutta samalla tavalla kuin ylppäreihin lukemisesta mä myös jollain sairaalla tavalla nautin tästäkin. Muistilaput, tiivistelmät, nettitehtävät ja uudelleen alleviivaamiset. Samat sanat samasta kirjasta uudelleen ja uudelleen. Vaikka täydestä panoksesta huolimatta aika varmaksi voin sanoa, että tiedekunnan ovet tuskin mun kohdalla tänä vuonna aukeaa, niin olen mä kaikesta huolimatta kaikkeni antanut!

Nyt vielä neljä päivää lukemista ja voin sanoa, että ohi on!

♥:Emmi