sunnuntai 1. toukokuuta 2016

NO MORE BORING MEALS

Yhteistyössä Santa Maria

Saatatte varmaan muistaa Santa Marian kanssa tehdyn yhteistyön viime syksynä ja sama meininkin jatkuu taas. Sain Bloggers' Inspiration Daysta mukaan Santa Marian tuotekassin, joka sisälsi mm. kolme eri maustepussia (Fajita Smoky BBQ, Taco Original ja Taco Hot Cayenne), mausteseoksen guacamolea varten, tortillakuoria ja tacoveneitä, sipsejä sekä erilaisia kastikkeita. Mä tietenkin ruokahulluna oon aina fiiliksissä tällaisista yhteistyökuvioista ja tartuinkin vapun kunniaksi eilen tuumasta toimeen ja valmistin simppelin, kivan ja maistuvan vappuillallisen!

Täytteiden kanssa en halunnut lähteä liiaksi pelleilemään, sillä yksinkertaisuus on kultaa. Maustoin naudan jauhelihan ylempänä näkyvässä kuvassa olevalla Taco Original-mausteseoksella ja heitin taas kidneypapujen sekaan vastaavasti tuota Fajita Smoky BBQ-mausteseosta. Kidneypapujen syöjänä kyllä liputan tuon mausteseoksen puolesta ja jauheliha oli kuulemma myös oikein toimiva!

Me lähdettiin siis kokoamaan näitä tortilloja ja tacoja näiden päätäytteiden pohjalta. Lisäksi meillä oli "perus" kurkku ja salaatti tuomassa vähän vihreyttä sekaan, kastikkeita tietysti unohtamatta. Monille teille varmaankin tutut Santa Marian Chunky Salsa ja Taco Sauce toimii aina yhtä hyvin. Lisäksi tein tosta pakkauksesta löytyneestä Guacamole Dip Mix-mausteseoksesta dipin nachoja varten ja hupsista keikkaa jäikin avokadot kaupan hyllylle. Ei se mitään! Sekoitin dippijauheen kaurapohjaiseen ranskankermaan ja voin sanoa, että meni parempiin suihin aika äkkiä. Lähinnä mun osalta. Niin hyvää, ettei se edes tarvitse niitä avokadoja välttämättä kaveriksi!

Kokonaisuudessaan meiän vappuillallinen oli kyllä juuri näiden Santa Marian tuotteiden ansiosta ihan mielettömän onnistunut. Mulla meni kokkailussa varmaan maksimissaan vartti ja sillä saatiin aikaan erikoinen, mutta samalla simppeli ja herkullinen illallinen juhlapäivän kunniaksi. Jatkoon!

Santa Marialla olikin tän kampanjan tiimoilta teemana no more boring meals ja näillä huikeilla tuotteilla se onnistuu ja onnistuupa vielä niin helposti! 

♥:Emmi

PS. Eilinen resepti vegaaniseen smoothieen löytyy täältä!



7 kommenttia:

  1. Anonyymi1.5.16

    Nuo on kyllä ihan ok mausteseoksia, mutta mun tulee ostettua niitä todella harvoin, koska noissa on paljon lisäaineita ja turhaa suolaa. Mieluummin maustan jauhelihan itse oikeilla mausteilla ja teen guacamolen oikeista avokadoista ja tiedän täsmälleen, mitä suuhuni laitan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1.5.16

    mäkin mietin, että aika jännä yhteistyökumppani tällä kertaa, kun kumminkin aina puhut terveellisten ruokien puolesta ja toi on kyllä kaukana siitä. tortilla-ateriankin saa niin helposti tehtyy terveellisesti. ymmärrän, että juhlapäivä joo, mutta ihmetyttää kovasti.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2.5.16

    Ehkä joskus on kuitenkin ihan ok syödä hieman rennommin kaiken terveellisyyden keskellä? Jokaisella oma mielipide, minulla tämä. En usko että tuntuu Emmistä kovin kivalta, kun heti tullaan potkimaan päähän kun hieman eroaa ruokatottumuksistaan.
    Emmi, ruoka näytti tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi2.5.16

    Terveellisyys joo, mut nipotus ei. Ihan mukava, kun tarjoat lukioille myös tällaisia reseptejä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3.5.16

    tämä ei mielestäni ole resepti. kuka tahansa osaa kaataa pussillisen suolaa ja lisäaineita papujen päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3.5.16

      Reseptejä on joka lähtöön... Eikä tätä mun mielestä mainostettu minään reseptinä, vaan simppelinä ja nopeana ateriana. Mä meinaan kyllä joskus kokeilla.

      Poista
  6. Kiva, että tää aiheuttaa teissä monenlaisia reaktioita, mutta superterveellisten safkojen lisäks mä kyllä liputan myös näiden puolesta! Niin hyvää ja niin helppoa :-)

    VastaaPoista