Taas yhden lettikampauksen kokeilua alkuviikosta. Oon pikkuhiljaa alkanut oppia tekemään kaikkia erilaisia lettejä, mikä on mun hermoilla aika ihme - yleensä kun pakkaan suuttua, jos en heti osaa täydellisesti. | Juuriväriä laittauttamassa alkuviikosta, se olikin jo ehtinyt päästä ihan kauheen näköseks... | Wanhojen aamu alkoi kampaajan jälkeen tuhdilla aamupalalla, jolla pärjäsikin sitten melkeen ruokailuun asti.
Päivä kääntymässä iltaan ja lähdössä jatkoille Merikievariin. | Kaverin kännykästä pummittu kuva jatkoilta. Ihme, ettei tuolla ylhäällä mennyt kuulo, sen veran kova oli jytä :-D | Ja lauantaina lyhyiden yöunien jälkeen perheen kanssa brunssilla. Kaurapuuro maistui niiiiin hyvältä.
Sunnuntaina parin päivän lukutauon jälkeen luinkin sitten ton koko kirjan loppuun. Hiihtoloman tavoite oliskin sitten lukea kokonaan loppujen kurssien kirjat ja oonkin jo saanut tänään hyvin aloteltua kolmannen kurssin kirjaa. | Sunnuntain hikinen jalkareeni - salillakaan ei ollut paljon väkeä! | Illalla vielä moikkailemassa kavereita tässä vaatetuksessa.
Viime viikon alussa kuvittelin, että kännykkä täyttys mitä ihanammista kuvista wanhojen ja muitten juttujen takia, mutta jotenkin koko viikko meni niin älyttömän nopeasti että kuvia tuli melkein vähemmän kuin yleensä. Kamerassa onneks on wanhoista paljon kuvia ja niitä saa sitten katsella ja muistella hymyssä suin.
Nyt on kuitenkin hiihtolomaviikko ja mulla ei oo mitään ihmeellisiä suunnitelmia. Viikko menee varmaan aikalailla rentoillessa ja lataillessa akkuja - kuitenkin sitä lukemista unohtamatta.
Onko teillä hiihtolomasuunnitelmia?
♥:Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti