sunnuntai 7. syyskuuta 2014

THURSDAY SNAPS

 Salaatilla Teatteri Wine&Delissä. En oo ikinä ennen maistanut tota, mutta lohi+pinaattipasta-kombo oliiviöljyllä ja pähkinämixillä toimi tosi hyvin. Palanpainikkeeksi mehua, joka oli valmistettu vesimelonista, mansikasta, limestä ja hunajasta.
 Päivän asuna ruutupaita Gina Tricotista, nahkaliivi Cubuksesta, farkut Levikset ja kenkulit Forever21:stä. Oli muuten ihan sairaan kuuma päivä ja noillakin vaatteilla meinas kuolla kuumuuteen.
 Ruuan laskettelua Espalla kävellen ja ympäröivästä tunnelmasta nautiskellen.
 Mun mielestä ehdottomasti kivointa Helsingissä shoppailu on Aleksanterinkadulla.
 Pyörähdin Monkissa kuolaamassa kaikkia ihania vaatteita, mutta tällä kertaa lähdin tyhjin käsin - nyt ei oltu Helsingissä shoppailun takia. H&Mltä ostin kuitenkin kympillä paidan, jota olin jo Porissa katsonut. Myös Kampin K-Marketista tarttui kaks Questbaria matkaan.
Vielä rasvaton ja tummapaahtoinen cappuccino matkaan ja takaisin bussin luo ja kotiin! Starbucksin myyjä oli muuten samanniminen kun mä, Emmi on hyvä nimi ;)

Pyörähdettiin uskonnon ryhmän kanssa Helsingissä torstaina. Vierailtiin moskeijassa, synagogassa ja zen-centerissä. Vierailut oli todella mielenkiintoisia, vaikka synagogassa meitä kohdeltiinkin todella törkeästi :-D Zen-center oli mun lemppari, opas selitti todella rennosti, mutta ammattimaisesti. Pari tuntia vapaa-aikaa kohteiden jälkeen ja yllä kuvia siitä, miten kulutin aikani. Hyvää ruokaa ja vähän kiertelyä ja Helsingistä nautiskelua. Käy mulle. Nyt ollaan taas sunnuntaissa ja valmiina uuteen viikkoon. Koeviikkokin lähestyy uhkaavasti, ja mua ei vaan huvittas yhtään...

Oliko tällänen snapshot-postaus kiva, mitä tykkäsitte?
♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi7.9.14

    Miten teitä sitten kohdeltiin siellä synagogassa? :--( ja miltä kurssilta menitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeteltiin että miks ollaan siellä jos ei kiinnosta, vaikka oltiin kyllä koko ryhmän ja opettajan mielestä kiinnosteen oloisia :) ja kurssi on ue4!

      Poista