keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

VISITING FUENGIROLA


Tässä muutama kuva yhdeltä reissumme illalta, kun otimme Torresta junan Fuengirolaan. Mä olin polttanut itteni auringossa päivällä, joten mun ilta-asustus oli tollanen ihmeen retkeilijä. Voin sanoo, että en pystynyt laittamaan mitään tiukkoja vaatteita saatika muita rintsikoita kuin tuon urheilutopin! No mutta onneks meidän tarkotus ei ollut istua mihinkään hienoon ravintolaan, kunhan kierreltiin ja tutustuttiin kaupunkiin!

Jäätiin pois Los Boliches-pysäkillä ja käveltiin rantaa pitkin kohti Fuengirolan keskustaa. Siinä näki samalla rantamaisemia ja sitä rantabulevardia, jolla oli tosi viihtyisää kävellä! Keskustan tuntumassa rantabulevardi vaihtui pikkukatuihin, joita käveltiin joku tovi, kunnes otettiin suunta takaisin Torremolinokseen. 

Mulle henkilökohtasesti Fuengirola ei ollu mikään erityisen hieno kokemus ja lomakohteena Torremolinos vaikutti huomattavasti mukavammalta. Fuge onkin ehkä vielä vähän enemmän turistirysä kuin Torre. Kuitenkin, oli kiva nähdä tuokin paikka! Fugen lisäksi tehtiin reissun aikana kaupunkivisiittejä Málagaan, Mijakseen ja Marbellaan. Näistä kaikista on vielä omat postaukset tuloillaan.

Nyt ootte saanut katsella näitä reissupostauksia jo jonkun tovin, joten tämän viikon reissukuulumiset olivat lähestulkoon tässä ja siirrytään välillä muihin juttuihin. Ostospostaus on vielä luvassa tällä viikolla, muuten jatketaan reissujuttuja vasta joskus ens viikon puolella!

♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16.7.14

    Teetkö kysymyspostauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin tossa yhessä postauksessa että onko toivetta sille, eikä ollut joten en tiiä, en varmaan :/ :)

      Poista