keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

KESÄN JÄLKEEN


Oon saanut aika paljon ihmetyksiä ja kyselyitä mun plääneistä tän Göteborgin kesän jälkeen. Jäänkö Poriin? Muutanko Helsinkiin vai suuntaanko Aasiaan? Mitä mä oikeen meinaan tehdä? Aasia voidaan kyllä heti heittää vaihtoehdoista pois ja sinne päin suuntailen korkeintaan lomailemaan. Porissa mua ei pidättele mikään, sillä muualla jo muutaman kerran asuneena tiedän, että kaverisuhteet pysyy asui sitä sitten missä vaan. Mulla on huiput ystävät!

Alunperinhän mietin, että voishan sitä jäädä Göteborgiin, jos opiskelupaikkaa ei irtoa. Toisaalta nyt täällä pari viikkoa asuneena voin sanoa, etten koe kyseistä kaupunkia "omakseni" samalla tavalla, kun koen Pariisin tai esimerkiksi Helsingin. GBG on mun mielestä suht pieni paikka ja kaupungin ilmapiiri ei mee ihan yks yhteen mun kanssa. Jossain sitä vaan tuntee olevansa kotona ja jossain taas ei. Kyllä mä silti tästä tykkään ja näitä maisemia katselee päivästä toiseen erittäin mielellään. Kaiken lisäksi täällä tulee opittua kieltä, joten ainakin sata kärpästä yhdellä iskulla. Kelpuutellaan.


Kesäkuu on tuntunut toisaalta ihan järkyttävän pitkältä ja aina välillä raivostuttaa, kun päivät ei vaan kulu. Toisaalta taas ihmettelen kovaan ääneen sitä, miten hukassa ja yksin olin ekalla viikolla ja nyt taas hommat alkaa klaaraantumaan, päivät menee jumpissa, treeneissä, töissä ja frendien kanssa. Vaikka työt ja treenit syö musta ihan oikeesti lähes kaiken energian ja vapaapäivät menee pitkälti koomaillessa sängyn pohjalla, nautin mä ihan olostani. 

Syitä mun hirveään kesäkuuhun on ihan liikaa yhdelle postaukselle, mutta tällä hetkellä osaan sanoa ainakin yhden syyn sille, miksi tää aika tuntuu menevän vaan niin pirun hitaasti: 1.7 tulee tulokset koulupaikoista! Vaikka tiedän 90% varmuudella, ettei se koulupaikka irtoa tänä vuonna (pessimisti ei pety), jotenkin pidän ehkä pientä toivonkipinää vaan yllä. Onhan se kiva toisaalta miettiä vähän syksyn suunnitelmia myös oikeustieteiden ylioppilaan asemasta, mutta enemmän mä kyllä pohdin suoraan syksyä työttömänä työnhakijana ja avoimen yliopiston suurkuluttajana.


Oon viimiset pari viikkoa pohtinut rehellisesti sanottuna sitä, pitäskö vaan ottaa ja lähteä taas syyskuussa pitemmälle reissulle. Toisaalta mä alan olla jo tosi väsynyt taas asettumaan uudelleen uuteen paikkaan ja etsimään uusia ihmisiä ja Helsinki tuntuu sopivalta vaihtoehdolta tähän väliin. Ei sitä ymmärrä ennen kuin sen kokee ja mulle kolme kertaa vuoden sisään alkaa riitellä. Voihan toisaalta olla, että puolessa vuodessa kyllästyn Suomen maisemiin ja otan hetkeksi hatkat johonkin ennen pääsykoerupeaman alkua ensi keväänä. Nyt vaan fiilis on pelkästään se, että mä jään Helsinkiin.


Helsingissä mua pitää siis tällä hetkellä ainoastaan koulu. Oon päättänyt lähteä suorittamaan avoimeen yliopistoon oikiksen kursseja ja vähän jo kurssitarjontaa selanneena täytyy myöntää, että hyvältä näyttää. Niistä on kiva hakea pohjaa oikisopinnoille ja ensi keväänä sitten painaa kahta kauheammin ja aloittaa opinnot Helsingin oikeustieteellisessä sitten syksyllä 2017!

Mutta ei nyt nuolasta ennen kuin tipahtaa ja pidetään sitä 5-10% todennäköisyyttä ilmassa vielä viikon verran. Kyllä mä teille ilmoitan heti sitten, jos tuuri käy ja opiskelupaikka mulle sieltä tipahtaa ;-)

♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22.6.16

    Tsemppiä tulosten odotukseen ja hyvä kakkosvaihtoehto toi avoin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hirveetä jännittelyä on kyllä, mutta onneks on just avoin ja ens vuonna sitten uusiks! ;-)

    VastaaPoista