maanantai 13. kesäkuuta 2016

REGNBÅGSPARADEN | WEST PRIDE 2016


Nyt on viikko takana Ruotsin puolella ja kieltämättä vielä on tottuminen käynnissä. Tiedän jo entuudestaan kaksi kertaa uuteen paikkaan yksin muuttaneena sen, että uuteen ympäristöön ja siihen "yksinäisyyteen" tottuminen vie vaan aina aikaa. Nyt mulla ei oo ees tullut asioista sitä alkuhuumaa ja täällä mut innostumaan on saanut lähinnä hyvä kahvi ja se, ettei töissä tullut hirveästi kuraa niskaan eräältä vanhemmalta työntekijältä. Okei, ehkä oon myös vähän innostunut tosi lähellä olevasta kuntosalista, hyvästä safkasta ja siitä, että oon jo vähän uskaltanut puhua ruotsia muuallakin kuin töissä.

Eilen oltiin yhden suomalaisen työntekijän kanssa katsomassa paikallista pride-kulkuetta ja jälleen kerran oli kyllä hienoa katsoa sivusta tota iloa ja rohkeutta. Jotkut saattaakin muistaa viime vuodelta postauksen Pariisin pride-kulkueesta ja vaikka meno ei täällä toisaalta ollut ihan yhtä hullua, oli hieno nähdä kuinka kaupungin eri järjestöt, koulut ynnä muut ottivat ihan omalla nimellään osaa tähän juttuun. Mieletöntä, että koko kaupunki on messissä ja saatiin koko viime viikko nauttia Göteborgissa pride-viikon fiiliksissä.

♥:Emmi

3 kommenttia:

  1. Anonyymi14.6.16

    Kivoja tunnelmakuvia!:) Mihin muualle oot muuttanut yksin kuin Ranskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi15.6.16

      Helsinkiin hetkeksi ennen pääsykokeita eli valmennuskurssille ainakin. Ja tais asua Porissakin hetken yksin kun perhe jäi Batamille. ;) Tulee välillä sellanen olo, et luen liikaa Emmin blogia :D hhah.

      Poista
    2. Kiitos!! Ja joo, Ranskaan ja Helsinkiin nyt, onneks ei tarvii taas alottaa ihan nollasta syksyllä Helsingissä kun tuntee sieltä jo porukkaa ja muutenkin tuttua seutua :-D

      Poista