♥ On tärkeää omistaa omalle iholle sopivat hyvät perusvoiteet. Mä käytän yö- ja päivävoiteen ohella vaihdellen tätä Lumenen syväkosteuttavaa kasvovoidetta ja oon todennut sen hyväksi.
♥ Veden juonnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Se pitää ihon loistavassa kunnossa ja puhdistaa epäpuhtauksia.
♥ Varsinkin talvella iho kuivuu todella helposti ainakin mulla ja silloin pitäs ehdottomasti muistaa myös sisäiset rasvat. Mä syön joka päivä Star Nutritionin Omega-3-kapseleita ja lisäilen silloin tällöin öljyä ruokiin. Myös aina lounastaessani esim. salaattipaikassa pyydän kastikkeeksi mieluiten oliiviöljyä!
♥ Mulla kädet on varmaan se pahin ja niistä pakkaa joskus ihokin lähtemään. Käsirasvan laukussa kantaminen ei todellakaan oo "mummomainen" idea vaan ihan loistava ja kannankin sitä nykyään aina mukana.
♥ Tänä talvena mun huulet on rohtunut varmaan eniten ikinä, jopa niin paljon että ne silloin tällöin halkeilee. Lisäilen aina Maybellinen Baby Lips-huulirasvaa silloin tällöin ja mikään ei voita vanhaa kunnon vaseliinia, mitä voi sitten aina iltaisin laittaa kunnon kerroksen...
♥ Myös ihon hellävarainen kuorinta on hyväksi kuivalle iholle. Erilaisten voiteiden hyöty kasvaa, kun iho on ensin kuorittu huolella. Myös kasvojen ja kaulan iho pitäisi kuoria säännöllisesti ja mä käytän siihen ainakin erillistä ainetta.
Oliko näistä vinkeistä teille yhtään hyötyä, vai onko teidän iho edes kuiva? Mulla ainakin on ja varsinkin ne kädet ja huulet. Naamakin tuntuu välillä inhottavan kireältä ja kokoajan sais olla rasvailemassa... Mitenkä siis siellä?
♥:Emmi
Mun iho on välillä niin kuiva että sattuu! käytän kanssa voiteita ja kuorin :) mutta tästäkin sai hyviä vinkkejä.
VastaaPoistaSe on ihan kauheeta :( Joskus ne perusjututkin ihmisillä unohtuu varsinkin talvisin, mutta hyvä että nää vinkit oli hyödyllisiä ♥
Poistamä käytän ainaki semmosii rasvoja mitkä ei sisällä mineraaliöljyy .. sitä on esim just tossa vaseliinissa ja tosi monis muissa rasvoissa ja mulla ainakin nää huulirasvat ja rasvat mitkä sisältää mineraaliöljyä niin kuivattaa vaan entisestään ... aluks saattaa auttaa mut sit siihen jää sillee koukkuu et pitäs olla koko ajan laittamassa tai muute kuivuu iha täysin. oho tulipa pitkä
VastaaPoistaJoo oon kans kuullu tosta koukkuun jäämisestä ja että sitte vaa kuivuu enemmän ja enemmän... Vielä ei oo omalle kohdalle käynyt ja toivon ettei käviskään ;D
Poistamä kannan aina käsivoidet mukan, mullaki sellaset mitkä on sit ain karheet :D talvel myöskin naamaan tulee kuivia kohtia sillon tällön, siihen on auttanu lumenen sos-voide joka on just siihen tarkotettu :-)
VastaaPoistaOho mikä voide en oo tosta kuullutkaan! :D pakko kokeilla, kiitos vinkistä ;)
Poista