lauantai 9. huhtikuuta 2016

PÄÄMÄÄRÄNÄ VIININPUNAISET HAALARIT | PART 1


Huhhuh, terkkuja täältä kirjojen keskeltä! Neljättä päivää tässä tosiaan viedään ja 45 on vielä edessä. Oon jo lueskellut puol ysistä saakka ja nyt pidinkin ekan kunnon paussin smoothien ja postauksen kirjoittelun merkeissä. Ekana kahtena päivänä toivottomalta tuntunut urakka on alkanut tuntua jo ihan pikkasen paremmalta ja varsinkin eilinen neljän tunnin kurssi-ilta auttoi huomaamaan, että tunnelin päässä ihan oikeasti on valoa.

Meille stadilaisille osui aiheeksi siis esineoikeus, viestintäoikeus ja insolvenssioikeus. Tähän mennessä voin ihan rehellisesti sanoa, että viestintäoikeus on mun selkeä lemppari, kun taas insolvenssioikeuden jutut ei oikeastaan kiinnosta. Hommaa voi silti edesauttaa se, että asiat on insolvenssioikeuden kirjassa ilmaistu erittäin tylsällä tavalla ja kirja on muutenkin täynnä aivopieruja ja kirjoitusvirheitä. Eiköhän siitäkin silti selvitä, hyvä on että tiedän mikä kirja vaatii eniten keskittymistä ja huomiota!


Lukuvauhdiksi voisin tässä vaiheessa sanoa kaikki kirjat kerran viikossa ja lisäksi kurssia varten tehtyjä tehtäviä ja kurssilla käytävän kirjan kertausta. Luen parhaillaan esineoikeutta ekaa kertaa läpi ja viestintäoikeutta kahlailen samalla toista kertaa. Tää oppimisvauhti tuntuu jo oikeasti hyvältä, sillä voin sanoa tässä vaiheessa saaneeni kaikesta lukemasta hyvän kokonaiskuvan ja viestintäoikeudessa jo kurssillakin käydyistä asioista osaan suurimman osan mielestäni melko hyvin. Oikeesti, ei tääkään oo mitään rakettitiedettä!

Jossain määrin tässä urakan aikana kuumottelee se muiden panostus ja muutenkin muut hakijat. Kokoajan päässä rullaa ajatus "joku muu lukee nytkin" tai "kun mä pidän taukoa, joku muu lukee kahta kauheemmin". Mulla ei ikinä ollut ylppäreiden aikaan tollaista fiilistä ja se vasta hullua onkin. Koitan pitää ajatukset maalissa ja olla tyytymätytä keskinkertaiseen suoritukseen. En mä halua vaan päästä sisään, haluan olla paras.

Tästä aasin siltana siihen, kuinka tärkeää on oikeesti itsensä psyykkaaminen. Tän lyhyen ajan saat olla itsekäs ja jättää kaverit, perheen ja läheiset taka-alalle ja keskittyy vaan itsees. Saat pitää huolen siitä, että itse maksimoit työnteon tässä hommassa ja saat toistaa päässäs niitä ihan sairailta tuntuvia psyykkauslauseita, jotka auttaa sua eteenpäin. Lenkillä kertaat tiettyjä lakeja ja seinät ja ovet saa täyttyä lipuista ja lapuista. Julkisissa tai nukkumaan mennessä kertaat muistilappuja ja muistelet tiettyjä alueen tärkeimpiä kohtia. Niin hullulta kuin se tuntuukaan, on itsekkyys ja oman parhaan huomioon ottaminen nyt tärkeintä.


Kuulee silti niistäkin, jotka ei luku-urakan aikana tee oikeesti mitään muuta kuin lue. Ne nukkuu kirjat tyynyn alla, syö ja lukee samaan aikaan, eikä jätä kirjoja hetkeksikään pois. Mun mielestä kuitenkin tällaisessa urakassa tarvitsee sen tietyn henkireiän, johon purkaa ajatuksia ja jonka avulla jätät lukemisen hetkeksi taka-alalle. Vaikka se pysyy sun alitajunnassa kokoajan, sä kuitenkin keskityt hetkeksi pääsääntöisesti johonkin muuhun.

Mulla nää henkireiät on blogi ja treenaaminen. Tietenkin postausten laatuun ja määrään panostaminen ei oo samalla tasolla kuin normaalisti ja salitreenien määrästä joudun ottamaan yhden pois, on se vaan niin pirun tärkeetä tässä vaiheessa. Vaikka mä nytkin kirjotan luku-urakasta, tuntuu se jotenkin niin mielettömän hyvältä ja terapeuttiselta, että tän jälkeen kahlaan mielelläni sen 30 sivua ennen kauppareissua. Se ei tunnu yhtään niin pakottavalta kuin viiden minsan kännykkätauon jälkeen, sillä onhan tää piruvie niin tärkeä, rakas ja omalta tuntuva asia.

♥:Emmi

perjantai 8. huhtikuuta 2016

DINING IN TALLINN


Teistä varmasti useampi käy/on käynyt Tallinnassa ja siksi aattelin, että on jokseenkin jopa tärkeää jaella itse hyväksi toteamiaan raflavinkkejä teille blogin kautta. Tämänkin takia koitettiin käydä uusissa mestoissa, eikä pidättäytyä aina niissä samoissa. Mitäs mä teille tällä kertaa vinkkaisin? Täältä tulee:


1. Platz
Tää paikka sijaitsee siinä Rotermannilla keskellä aukiota ja kesällä pääsee jopa terassille. Ravintolan sisustus oli mun silmään todella miellyttävä ja tunnelma jopa perjantai-iltana oli ihanan rauhallinen. Valitsin jotain kevyttä ja ylläoleva annos onkin meikäläisen. Äiti otti burgerin, joka oli myös kuulemma todella hyvää. Annosten hinta pyöri lisukkeineen about 15 eurossa ja vinkkulasi tais olla about femman. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava ruokaelämys ja menisin koska tahansa uudelleen!
Roseni 7, Tallinn


2. Texas Honky Tonk & Cantina
Täällä vasta hurja sisustus olikin! Alla olevasta kuvasta näätte jotain osviittaa. Itse asiassa meidän piti täällä piipahtaa jo viimekertaisella reissulla, mutta päädyttiin kuitenkin muualle. Tällä kertaa testattiin texasilainen kanttiini inkiväärioluen ja burriton merkeissä, Burrito oli kyllä jälleen kerran loistovalinta, ainoa miinus kastikkeita "vihaavalle" ihmiselle, että sitä todella oli ehkä hiukan liikaa. Tunnelma ja palvelu kuitenkin korvasi tänkin pienen puutteen ;-) Burritoille tuli hintaa ehkä kympin per henkilö ja se olikin varmaan listan halvimmasta päästä. Kuitenkaan, täälläkään ei joudu maksamaan itseään kipeäksi, jos haluaa syödä hyvin!
Pikk 43, 10133 Tallinn


3. Scotland Yard Pub
Tää onkin vanha tuttavuus, mutta kuitenkin sellainen, josta en oo teille vielä kertonut. Täällä saa myös ihmetellä sisustusta ihan vessoja myöden ja saattaapa joutua jopa syömään aivan jättikokoisten akvaariossa uiskentelevien kalojen vieressä. Paikkaan lappaa ihmisiä syömään kovalla tahdilla ja puheensorinaa kuuluu ympäriltä. Ruoka on hyvää ja hintataso kohtalainen. Tänne kannattaa ehdottomasti lähteä syömään illallista porukalla!
Mere pst 6, 10111 Tallinn


4. Maharaja
Monet Tallinnassa vierailleet on tähän varmasti siinä aukiolla törmäilleetkin. Paikka on siis intialainen ja syötiin täällä tällä kertaa lounasmenut, jotka koostui mausteisesta currykastikkeesta, riisistä, pienestä jälkkäristä ja muista herkuista. Lisäksi otettiin valkosipulilla maustettua naanleipää kylkiäiseksi. Intialaiseksi ruuaksi erittäin toimivaa ja raflan ulkomuoto erosi muutenkin näistä kolmesta edellisestä ehkä vähän tylsemmällä, mutta itämaiseksi mestaksi tyypillisellä sisustuksellaan. Paikka sijaitsee aivan keskellä Vanhaa Tallinnaa, Raatihuoneen torilla!

Tässä teille muutama raflavinkki. Toivottavasti Tallinnaan matkaavat saavat näistä jotain hyötyä ja lähtevät testailemaan mun suosittelemia mestoja ;-) Onko joku muuten jo käynyt jossain näistä?

♥:Emmi

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

#LAKKIAISPROJEKTI - PART 1


Lakkiaiset lähenee ja täällä on vissiin muutamia, jotka haluais oikeesti tehdä jotain liikunnan ja ruokavalion osalta sen eteen, että näyttäis ehkä inan paremmalta, kun kesäkuun 4. päivä käppäilee sitä lakkia hakemaan. Ei kenestäkään oo varmaan ihan hirveen kiva kävellä muiden eteen, jos se oma ulkomuoto ei ihan täysin miellytä itseä. 

Oon ollut aika välinpitämätön tässä ylppäri/synttäri/muu turhuus-kauden aikana lähinnä ruuan määrässä, vaikka suurimman osan ajasta ruuan laatu oliskin hyvää ollut. Tän seurauksena on myös muutama kilo tarttunut messiin. Se ei mua oo kyllä tähän mennessä stressannut yhtään, sillä mulla on ollut hyvät energiat treeneihin, opiskeluun ja kaikkeen muuhun mahdolliseen. Tän lisäksi oon oikeesti nauttinut elämästä!

Nyt kuitenkin tietyt osat itsessä ärsyttää sen verran ja ylppärimekon takia olis kiva saada olemukseen vähän ryhtiä ja pikkasen käsiä timmimpään kuntoon, että motia löytyy. Myös tän pääsykoekevään kannalta ehdottoman tärkeetä on se ulkona reippailu salin lisäksi sekä tietysti terveellinen ja säännöllinen syöminen. Nyt ekalta "lakkiaisprojekti"-postaukselta saatte messiin muutaman mun vinkin, jotka saattaa helpottaa teidän urakkaa ja joita mä itse aion tän kevään noudattaa.


1. Herkuttele maltilla ja vain kerran viikossa. Tän oon sanonut sata kertaa, mutta tästä on vuoden mittaan vähän myös lipsuttu. Nyt pysytään neidit tarkasti ruodussa ja päätetään, että karkkipussit jää lauantaille!
2. Lenkkeile aamuisin. Jos joka aamu ei lenkille kiinnosta lähteä, ota tavoite. Ekalla viikolla käyt kaks kertaa, tokalla kolme ja niin edelleen. Mä alotan tällä viikolla neljällä lenkillä ja oonkin jo kerran käynyt. Etsikää paras maasto ja kävelkää puol tuntia, on muuten huikea aloitus päivälle!
3. Vähennä hiilareita ja lisää kasviksia. Mä oon päättänyt jättää nyt leivän poikkeustilanteita lukuunottamatta pois. Riisikakkuja mulla on eväänä kurssilla ja salin jälkeen koitan syödä pastaa/couscousta/riisiä tai muuta sellaista. Kuitenkin, hiilareiden aiheuttama turvotus masentaa mieltä ja nostaa lukemaa vaa'alla - jos sitä siis haluatte tuijottaa.
4. Harrasta itseäsi miellyttävää liikuntaa. Jos sali ei maistu, tee jotain muuta. Tärkeintä on se, että sä oikeasti pistät itsesi liikkeelle!
5. Nauti elämästä. Tätä mä aina toitotan, mutta totta se on. Älä vedä hommaa liian överiksi ja varsinkin jos pääsykokeisiin luet, ei kannata ihan piippuun itseään minkään kesäkunnon takia vetää. Mäkään en sitä aio tehdä, lähinnä vaan muutaman kilon turvotuksia haen pois. Oikikseen hakiessa ja pääsykoekirjoja kahlatessa ei vaan oo varaa antaa kaikkea millekään kondisprojektille tai muulle. Pieniä hienosäätöjä ja normia arkea, niin homma toimii!


Tässä mun ekat perusvinkit teille, jotka jotain pientä elämänmuutosta tässä kohtaa kevättä hakee. Toivottavasti saitte hommasta jotain irti, seuraavaksi voitaisiin palailla treeniviikon aikataulujen parissa. Palaillaan taas pian näiden juttujen parissa!

♥:Emmi

tiistai 5. huhtikuuta 2016

MARCH FAVES


Maaliskuussa mulle tuli taas muutamia ihan ehdottomia ruokasuosikkeja. Purkkiananas on ollut mulle ihan oikeesti kauhee hypetysjuttu koko kuukauden ja vaikka se ei loppupeleissä mikään herkuin herkku oo niin onhan se ihan hiton hyvää! Sitä onkin mennyt purkki jos parikin päivässä nyt maaliskuussa ;-D

Toinen juttu on ehdottomasti tofu. Tofu ei oo ollut suurkulutuksessa viime kuussa vaan tässä tapauksessa mun vegaaniystävä teki meille ihan huikeeta tofu-kasvis-couscous-sekoitusta ja sain siitä hyviä ideoita omiin safkailuihin. Toisekseen oon saanut lihayliannostuksen ja mun kaapeista löytyy tällä hetkellä rahkan ja kanamunien lisäksi lihana ainoastaan tonnikalaa. Tän viikon ruuat aattelin painottaa papu-tofu-linjalle ja ehkä ens viikolla näettekin jotain näihin liittyvää reseptiä!


Kuukauden meikkksuosikkeina toimii mun Tallinnanlöydöt. Eksyin taas ihme kyllä MACin pisteelle ja muutaman kerran samaisella pisteellä pyörittyä oli pakko vinguttaa pankkikorttia ja napata pari uutuusjuttua messiin. Ensimmäinen onkin toi huulipuna, "frost lipstick" sävyssä Fabby. Painiskelin ton ja fauxin välillä tosi pitkään ja mun kaveri kyllä käski mun ostaa faux, mutta jotenkin fabby tuntui "omemmalta", jos näin voi sanoa. Faux oli myös tosi kivan sävyinen, mutta ehkä sitten ens kerralla ;-) Unohdin ottaa sävystä kuvan, mutta tosiaan sen tuutte varmaan vielä näkemään.

Toinen MACin löytö oli toi mineralize concealer sävyssä NW15. Halusin tahallaan vähän vaaleemman sävyn, jota sitten käyttää silmän alusiin, nenänvarteen ja otsaan. Väri on just passeli! Pigmentti on myös ihan huikea ja vaikka liputan Fit Me!-tuotteiden ja varsinkin sen peittarin puolesta, on tää MACin versio ihan huikea.

Hintojen puolesta oli siis myös hyvä, että tuotteet oikeasti toimii, sillä huulipunasta sai pulittaa huimat kakskymppiä ja peittarille hintaa tuli sen 22 euroa. Jos nyt tän kerran, heh...


En tiiä pitäiskö tän mennä melkeen huhtikuun puolelle, mutta Eltsu osti mulle hauskan kahen euron "tuparilahjan" Cittarin alelaarista. Kahdella eurolla lähti suloisen näköinen ja (kuulemma) hyvän tuoksuinen (itse en haista) käsisaippua. Mulle käsisaippua on jotenkin hirveen outo asia, enkä oo koskaan ymmärtänyt (kuten en suihkugeelinkään kohdalla), miksi sen täytyy olla jollain tapaa erikoista. Noh, nyt ymmärrän, onhan tää aivan ihana!


Viimeisenä juttuja maaliskuun osalta oli tää ihana kimalteinen puolisifonkipaita, jonka löysin vanhojen vaatteiden joukosta. Lindexiltä mä tän joskus ostin, enkä tiiä miks oon ikinä pistänyt tätä pois vaatekaapista, sillä onhan tää aivan ihana! Nyt tää onkin päässyt tosi kovaan käyttöön enkä enää malta tästä luopua! 

Siinä tältä erää mun muutamat suosikit viime kuulta, toivottavasti saitte jotain hyviä vinkkejä itsellenne. Löytyykö muuten muita suosikkeja?

♥:Emmi

PS. Postailin eilen Tallinnan asua ja muutamia höpinöitä!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

IN DA OLD TOWN


Mahtavaa maanantaita kaikille! Nyt ollaankin jännän äärellä, sillä tänään mulla alkaa ihan oikeasti täällä eläminen yksin. Eltsu on siis majaillut täällä koko viikonlopun ja tutustunut mun kanssa mestoihin. Samalla ollaan tietenkin vaan vietetty aikaa yhdessä, sillä eihän me kohta taas nähdä pitkään aikaan! Jotenkin jännää jäädä tänne oikeasti yksin, mutta toisaalta ihan huippua!

Eilen illalla tilasin myös itselleni salikortin ja tänään pitäis vihdoin hakea se HSL:n matkakortti käteen. Mulla oli pieniä ongelmia sen kanssa viikonloppuna ja ilmeni, etten saa matkakorttia "helsinkiläiseen hintaan" ellen oikeasti siirrä kirjojani tänne. Niimpä sekin oli pakko tehdä, jotten joudu ihan kiskurihintaa kortistani maksamaan...

Tänään tosiaan pitäis ehtiä pieni treeni tekemään sitten, kun Eltsu on hipsinyt bussilla Poriin päin. Tänään alkaa myös kauan odotettu valmennuskurssi ja voin sanoa, että se vasta jännittääkin. Tollaset tilanteet tuntuu aina vaan niin hulluilta eikä oikeen tarkkaan tiedä, mitä odottaa. Eiköhän se kuitenkin sitten illalla nähdä ;-)

Huomenna oliskin tarkoitus mennä muutamien "oikkarityttöjen" kanssa syömään ja samalla jännätään pääsykoekirjojen aiheita. Saadaan ne nimittäin huomenna! Virallisesti kirjat mennään hakemaan keskiviikkoaamuna ja sitten se paahtaminen ihan oikeasti alkaa. Fiiliksiä päivitän aivan varmasti tännekin!
Nyt painun meikkaamaan ja sitten kuvataan pari postausta ennen keskustaan lähtöä. Kiva päivä tulossa, palaillaan huomenna!

♥:Emmi


SHIRT - Gina Tricot
JACKET & JEANS - H&M
SHOES - SkoPunkten
SCARF from Tallinn
BAG - Longchamp

lauantai 2. huhtikuuta 2016

OHI ON


Täällä sitä ollaan vihdoin. Saavuttiin eilen iltamyöhällä moninaisten mutkien jälkeen Eltsun kanssa Helsinkiin ja purettiin matkalaukut samantien. Täällä näyttää nyt niin kodilta! Eihän tää nyt todennäköisesti oo kuin väliaikainen asunto, mutta mistä sitä tietää, jos mä syksyllä palaan ihan samaiseen kämppään opintojen merkeissä. Illalla täällä kämpässä näyttää jo ihanan tunnelmaiselta, mutta näkisitte miltä näyttää, kun aamu valkenee! Tai ehkä kuvista jo saatte vähän osviittaa siitä, miten ihanan valoisaa täällä on! 

Herättiin tossa ysin maissa ja vaikka mä heräsin viideltä ekan kerran ihan valmiina nousemaan ylös ja lähtemään kävelylle lähiympäristöön, koitin ihan oikeasti saada nukuttua jonkin verran, että jaksaa ottaa viimeisestä ja ainokaisesta vapaaviikonlopusta nyt kaiken irti. Tää viikonloppu menee tosiaan ihan rentoillessa ja tutustuessa kaikkiin uusiin juttuihin. Matkakortti pitäis ostaa ja samalla käydä etsimässä se uusi kotisali ja käydä katsomassa, missä ne mun valmennuskurssin tunnit sitten pidetäänkään. Tekemistä riittää, mutta se on kyllä vaan ihanaa!


Niinkun postauksen otsikosta huomaattekin, lukio on nyt ihan todellisesti ohi. Eilen kävin tekemässä vikat ylppärit koululla ja kyllä omista fiiliksistä huomasikin jo, että tää homma alkaa tosiaan käydä jo ihan liian väsyttäväksi. Puolvälissä espanjan koetta alkoi melkein itkettää ja nappasin pari buranaa, melkein ekan kokeen lopussa kattelin vieressä olevaa saksan koetta ja meinasin heittää hanskat tiskiin - haluun pois jo! Tein kuitenkin molemmat kokeet ihan rauhassa loppuun ja sain poistua salista hyvin mielin.

Kyllä mä ihan ylpeänä oon tästä kuuden aineen keväästä. Yhteiskuntaoppi ja äikkä lähti molemmat Eximiana ja ranska huitelee siinä Magnan ja Eximian rajoilla. Ruotsi ei kyllä tuu ällään nousemaan, mutta ei se mua oikeesti haittaa. Lyhyistä kielistä en nyt ymmärrettävästi vielä tiedä, enkä ole edes hyvän vastauksen piirteitä vilkaissut. Sen näkee sitten!


Tiistaina saankin tietää tulevan kevään kirjojen aiheet ja voin sanoa, että jännittää jo ihan huisin paljon. Mitä sieltä ikinä tuleekaan eteen, nyt painetaan täysillä ja toukokuun 25. päivänä voin toivottavasti sanoa, että kaikkeni tein. Mikään ei tuu nyt mun ja pääsykoeurakan eteen, kun saan täällä yksikseni paahtaa. Mua vaan motivoi se, että saan lempikaupungissani taistella unelmieni eteen ja mielessä piilee tietenkin pohjimmaisena toivo siitä, että eläminen jatkuu täällä syksyllä ja mieluiten oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijana.

On oikeesti tosi hassua, miten nopeasti se lukio olikin jo ohi. Oon sanonut tän ihan sata kertaa, mutta silti. Ihanaa tarttua uusiin haasteisiin ja nähdä, mitä tää elämä vielä tuo. Porissa mua nähdään taas juuri vähän ennen lakkiaisia, joten sitä odotetaan puhtaasti innolla. Nyt nautitaan kuitenkin Helsingistä ja alkavasta keväästä!


Me meikkaillaan tässä nyt ja lähdetään tarkemmin tutustumaan ympäristöön. Mulla on taas jonkin verran kommentteja rästissä, mutta koitan vastailla niihin vielä viikonlopun aikana. Toivottavasti teillä on ollut ihan huikea huhtikuun alku, nauttikaa nyt näistä upeista ilmoista!

♥:Emmi

perjantai 1. huhtikuuta 2016

MARCH -16 VIA IPHONE


1. Maaliskuu alkoi treeneillä niinku näette. Antibiootin saatuani alkoi vihdoin parin viikon kipeilyt olla tiessään ja päästiin kunnolla hikoilemaan!
2. Samalla alkoi myös ylppärikertaukset, karkkien voimin tietysti lauantain kunniaksi ;-)
3. Treenit kulki uudella ohjelmalla ja kulkee edelleen hyvin, niinku varmaa huomaatte ;-)
4. Aamupalat ja Suitsit oli lukuloman parasta herkkua! 


1. Töihinmeno selfie!
2. Lapsenvahtiselfie vai mikä? Maailman ihanin veli!
3. Perjantai-illan hengaus Eltsun kanssa!
4. #Tb Berliiniin ja juutalaismuseoon!

1. Aamupalaa laivalla! Mitäs sitä muutakaan risteilyllä tekee kuin syö ;-)
2.-3. Lasilla viiniä ja ihanalla illallisella äitin kanssa Tallinnassa! 
4. Make up on fleek! Ihanaa, kun Tallinnassa oli oikeen aikaa meikata rauhassa ;-)


1. Piña colada! Yleensä tykkään, mutta tää ei ollut mun makuun paras!
2. Ainoot Tallinnan ostokset...
3. Hei vaan taas yks selfie ja tällä kertaa hotellista Tallinnan päädyssä ;-)
4. Tallinnan maisemia! Tähän ei vaan kyllästy ikinä...

Tälläseltä näytti mun maaliskuu. Kuu oli aikalailla täynnä kirjotuksia ja senkin takia kuukausi oli ehkä yksitoikkoisempi Tallinnan reissua lukuunottamatta. Tänään vedellään vielä viimeiset kirjoitukset purkkiin ja illalla suunnataan Helsinkiin. Palaillaan sieltä sitten taas! ;-)

❤️:Emmi