Huhhuh, terkkuja täältä kirjojen keskeltä! Neljättä päivää tässä tosiaan viedään ja 45 on vielä edessä. Oon jo lueskellut puol ysistä saakka ja nyt pidinkin ekan kunnon paussin smoothien ja postauksen kirjoittelun merkeissä. Ekana kahtena päivänä toivottomalta tuntunut urakka on alkanut tuntua jo ihan pikkasen paremmalta ja varsinkin eilinen neljän tunnin kurssi-ilta auttoi huomaamaan, että tunnelin päässä ihan oikeasti on valoa.
Meille stadilaisille osui aiheeksi siis esineoikeus, viestintäoikeus ja insolvenssioikeus. Tähän mennessä voin ihan rehellisesti sanoa, että viestintäoikeus on mun selkeä lemppari, kun taas insolvenssioikeuden jutut ei oikeastaan kiinnosta. Hommaa voi silti edesauttaa se, että asiat on insolvenssioikeuden kirjassa ilmaistu erittäin tylsällä tavalla ja kirja on muutenkin täynnä aivopieruja ja kirjoitusvirheitä. Eiköhän siitäkin silti selvitä, hyvä on että tiedän mikä kirja vaatii eniten keskittymistä ja huomiota!
Lukuvauhdiksi voisin tässä vaiheessa sanoa kaikki kirjat kerran viikossa ja lisäksi kurssia varten tehtyjä tehtäviä ja kurssilla käytävän kirjan kertausta. Luen parhaillaan esineoikeutta ekaa kertaa läpi ja viestintäoikeutta kahlailen samalla toista kertaa. Tää oppimisvauhti tuntuu jo oikeasti hyvältä, sillä voin sanoa tässä vaiheessa saaneeni kaikesta lukemasta hyvän kokonaiskuvan ja viestintäoikeudessa jo kurssillakin käydyistä asioista osaan suurimman osan mielestäni melko hyvin. Oikeesti, ei tääkään oo mitään rakettitiedettä!
Jossain määrin tässä urakan aikana kuumottelee se muiden panostus ja muutenkin muut hakijat. Kokoajan päässä rullaa ajatus "joku muu lukee nytkin" tai "kun mä pidän taukoa, joku muu lukee kahta kauheemmin". Mulla ei ikinä ollut ylppäreiden aikaan tollaista fiilistä ja se vasta hullua onkin. Koitan pitää ajatukset maalissa ja olla tyytymätytä keskinkertaiseen suoritukseen. En mä halua vaan päästä sisään, haluan olla paras.
Tästä aasin siltana siihen, kuinka tärkeää on oikeesti itsensä psyykkaaminen. Tän lyhyen ajan saat olla itsekäs ja jättää kaverit, perheen ja läheiset taka-alalle ja keskittyy vaan itsees. Saat pitää huolen siitä, että itse maksimoit työnteon tässä hommassa ja saat toistaa päässäs niitä ihan sairailta tuntuvia psyykkauslauseita, jotka auttaa sua eteenpäin. Lenkillä kertaat tiettyjä lakeja ja seinät ja ovet saa täyttyä lipuista ja lapuista. Julkisissa tai nukkumaan mennessä kertaat muistilappuja ja muistelet tiettyjä alueen tärkeimpiä kohtia. Niin hullulta kuin se tuntuukaan, on itsekkyys ja oman parhaan huomioon ottaminen nyt tärkeintä.
Kuulee silti niistäkin, jotka ei luku-urakan aikana tee oikeesti mitään muuta kuin lue. Ne nukkuu kirjat tyynyn alla, syö ja lukee samaan aikaan, eikä jätä kirjoja hetkeksikään pois. Mun mielestä kuitenkin tällaisessa urakassa tarvitsee sen tietyn henkireiän, johon purkaa ajatuksia ja jonka avulla jätät lukemisen hetkeksi taka-alalle. Vaikka se pysyy sun alitajunnassa kokoajan, sä kuitenkin keskityt hetkeksi pääsääntöisesti johonkin muuhun.
Mulla nää henkireiät on blogi ja treenaaminen. Tietenkin postausten laatuun ja määrään panostaminen ei oo samalla tasolla kuin normaalisti ja salitreenien määrästä joudun ottamaan yhden pois, on se vaan niin pirun tärkeetä tässä vaiheessa. Vaikka mä nytkin kirjotan luku-urakasta, tuntuu se jotenkin niin mielettömän hyvältä ja terapeuttiselta, että tän jälkeen kahlaan mielelläni sen 30 sivua ennen kauppareissua. Se ei tunnu yhtään niin pakottavalta kuin viiden minsan kännykkätauon jälkeen, sillä onhan tää piruvie niin tärkeä, rakas ja omalta tuntuva asia.
♥:Emmi
