lauantai 12. marraskuuta 2016

SUURKAUPUNGIT RILLI-INSPIKSENÄ

Yhteistyössä Instrumentarium

Viime viikonloppuna Indiedaysin blogitapahtumassa pääsin jälleen piipahtamaan Instrumentariumin pisteellä ja näin rilli-ihmisenä ryhdyin mielelläni taas yhteistyöhön Instrumentariumin kanssa. Tällä kertaa painopisteenä oli keskittyä eurooppalaisiin suurkaupunkeihin ja mun kohtalo oli tällä kertaa Milano ja kuvissa mun päässä näkyvät MaxMaran kakkulat. "Milanolaisista" eli Milanon trendein taittuvista kakkulamerkeistä mun mielestä upeimmat silmälasit löytyivät Carreran ja Diorin valikoimista.

Tehän tiiätte varmaan mun tänhetkisten silmälasien perusteella mun tykkäävän mustista kehyksistä. Viimeksi uudet lasit hankkiessani halusin kohtuu siistit peruslasit, joskin halusin linssien olevan hieman isommat kuin mun ihkaekoissa rilleissä. Sama kaava tais jatkua näissäkin testilaseissa, mutta suunta on kohti isompia ja majesteettisempia pokia.

Niinku näistä näkyy, mun yks lempparityyleistä tän syksyn kehyksiin on ehdottomasti cat eye. Tykkään ihan sikana näiden kakkuloiden ihanan naisellisesta ja kissamaisesta muotoilusta. Lisäksi syksyn trendeistä mä fiilaan kiiltoa ja kimallusta, sillä nääkin kakkulat on oikeen kunnon kiiltävät ja näyttävät. Lisää syksyn trendeistä löytyy täältä.

Vaikka milanolaiset kakkulat osu mun valinnaksi näissä kuvissa, pakko sanoa että TrendWalkin eli Instrumentariumin tyylisivuston muotikaupungeista Pariisi inspiroi mua eniten, eikä teille varmaan edes tarvitse kertoa miksi. TrendWalkin sivuilta löytyy muuten inspiraatiota, kiinnostavia tyylejä sekä ajankohtaisia trendi-ilmiöitä kehyksiin ja muuhun liittyen. Uusia silmälaseja etsiessään kannattaa siis hakea inspistä sekä TrendWalkin sivuilta että Instrumentariumin omasta valikoimasta.

2. ja 4. kuva Sanni Riihimäki / Sannimaria Photography

Jos se cat eye-trendi näin hurmas mut, niin pitää varmaan seuraavaksi pistää sen tyyliset kakkulat hankintaan. Mä en yleensä ikinä halua lähteä kakkulat päässä illanviettoon, mutta tollaset kissapokat kehtais ehdottomasti pistää kokomustan asukokonaisuuden kaveriksi vaikka humpalle lähtiessä ;-) 

Vai mitä te ootte mieltä?

♥:Emmi

5 kommenttia:

  1. Anonyymi13.11.16

    Musta mitkä tahansa silmälasit ei sovi kelle tahansa ja noi ei oikeen ainakaan mun silmään näytä sopivan sun kasvojen muotoon 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi14.11.16

      Niin samaa mieltä! En vaan osannu muotoilla epäilkeästi niin jätin sanomatta...

      Poista
    2. No joo ja ei, tossa tokassa kuvassa näyttää mun silmään kyllä tosi kivalta!! En ehkä just tätä mallia ottais jokapäiväiseen käyttöön mutta ehkä jonkun tietyn asun kanssa! 😉

      Poista
  2. Anonyymi14.11.16

    Kauneus on katsojan silmässä 😉.

    VastaaPoista