sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

OIKEESTI TÖISSÄ


Nyt kun on kaks viikkoa töitä takana (siis oikeesti vai?!) niin aattelin ehkä vähän valaista teitä lähinnä työnkuvasta ja ylipäätään mun fiiliksistä töiden suhteen. Niin hullua, että kaks ekaa päivää olin ihan romuna ja totesin, etten tuu oikeesti millään kestämään elokuun puoleen väliin saakka, mutta nyt kaks viikkoa tuolla olleena fiilis on kyllä jo ihan eri! Onhan se edelleen raskasta ja niitä huonoja päiviä tulee kyllä, mutta onhan toi jo paljon kivempaa kuin alussa!

Työskentelen siis hotellissa ja pääosin siivoilen huoneita, mitä nyt muutaman kerran oon joutunut käytäviä siivoomaan ja muut suomalaiset on päässyt jopa konferenssitiloihin ja niiden siivouksen pariin. Niinkun varmaan osaatte kuvitella, työnkuva on aika yksitoikkoinen ja huoneesta toiseen edetään samalla kaavalla. Plussaa, että meillä kaikkien kerroksien huoneet on yleensä jollain tapaa erilaisia ja samassa kerroksessakin saattaa olla vähän erityyppisiä huoneita! ;-)


Mun aikataulun mukaan teen joka viikko 4-5 päivää töitä ja näin ollen saan siis viikoittain viettää kahdesta kolmeen vapaapäivää. Arkisin mulla on pääosin duunia kasista neljään, tosin heinäkuussa alkaa 8-15:30 vuorot, jolloin oon aina aamusta pari ekaa tuntia aamupalalla. Vähänkö kivaa!

Viikonloppuisin hotellilla on yleensä tosi kiire, mutta mun työvuorot alkaa siinä 9-10 maissa ja päättyy sitten 15-16 aikoihin. Noita lyhyempiä päiviä kyllä aina oikeen odottaa ja niiden voimalla jaksaa kyllä sitten pitemmätkin putket noita kasista neljään vuoroja. Onneks mulla jatkuu samaan malliin koko kesän eikä taida olla yhtäkään viikkoa, jolloin mulla olis kaikki vuorot pitkiä!


Yks ihan hullun ihana asia on myös työpaikkaruokailu ja ollaan kyllä Suomityttöjen kanssa hypetetty sitä ihan hullun lailla. Meikävegaani saa aina omat "lisäsafkat" ja tänäänkin keittiöpuolen vastaava tuli mulle ihan kiukkusena, että miks en oo huudellut omien sapuskojeni perään vaan tyytynyt hiljaa vaan siihen mitä oon löytänyt :-D "Var är min mat?!!" pitää kuulemma aina alkaa huutaa, jos ruokaa ei löydy. Onko oikeesti ihanampaa?

Oon saanut myös tutustua ihaniin, erilaisen taustan omaaviin henkilöihin jo nyt kahden viikon aikana. Mun lempparityyppi suomalaisten lisäksi on ehdottomasti nuorehko musliminainen, joka aina hyppii ilosta kun nähdään ja tulee piristämään mua välillä kesken työpäivän. Niin huipputyyppi!

Näiden mietteiden kera on kiva alottaa taas huomenna uus työviikko. Kuus vuoroa ennen Suomea, ai että mä odotan ♥ Oon suunnitellut ihan liikaa kaikkea kivaa ja koitankin kolmen päivän aikan ehtiä nähdä niin montaa ihmistä, kun vaan mahis on. Nyt kuitenkin unille, että jaksaa huomenna kahdeksan tunnin vuoron. God natt! ;-)

♥:Emmi

perjantai 17. kesäkuuta 2016

ALL BLACK IN OLSKROKEN


Ensimmäiset asukuvat Ruotsin puolelta olkaapa hyvä! Huomaatteko mun värikkään kesävaatelinjan, haha ;-D Sama meno itseasiassa jatkui, kun eksyin H&M:n alennusmyynteihin ja mukaan tarttui pari harmaata paitaa ja harmaa mekko. Miten meni nyt noin omasta mielestä tää kesä ja värit. Nojoo, voinpahan pitää näitä myös vähemmän aurinkoisella kelillä.

Mä viettelen taas vaihteeksi vapaapäivää ja aloitin tän päivän ihan sänkytoimistolla ja ruhtinaallisella aamupalalla. Muuten en oo päivän ohjelmasta ihan satavarma vielä, mutta jotain järkevää pitäis kyllä saada aikaiseksi ;-) Viikonloppu vierähtää kuitenkin taas töissä ja seuraava vapaa siintää tiistaina (sitä kuitenkin odottaa ihan mielellään, sillä seuraava kunnon "työrupeama" häämöttääkin vasta juhannusaaton jälkeen). Huomenna mulla on anyways synttärit ja vaikken niitä erityisemmin odota, niin toisaalta kutkututtaa vaan se, että ihana varmasti viettää töiden jälkeen ilta yksin sängynpohjalla, syödä herkkuja ja katsoa jotain hyvää leffaa tai sarjaa. Toi on siis niiiiiin mua!

Muutenkin viikonlopun työvuorot on ihan kivoja, sillä ne ei oo ihan niin tuskaisen pitkiä kuin normiarkena. Ihan mielelläni meen siis nyt taas viikonloppuna töihin ja varsinkin juhannusviikonloppuna, kun palkkakin on parempi ;-)

Samalla mielessä siintää kuitenkin puolentoista viikon päässä häämöttävä Suomen reissu. Oon jo mielessäni suunnitellut vaikka ja mitä ja ihana nähdä kaikkia frendejä Porissa. Samalla pistin myös yhdelle Stadin kaverille viestiä, että on kyllä ihan pakko nähdä ellei hän oo töissä sillon, kun Helsingissä oon. Ja tarviin kyllä yhen falafelpitaleivän Fafa'sista!

Reissun lisäksi mielessä siintää ihan jatkuvasti syksyn ihan täysin virallinen muutto. Onnekseni saan heti heinäkuun ekana päivänä tietää jo tarkemmin, missä asunnossa tuun syksyllä asustelemaan ja vähän sitäkin, voiko vaikka varata heti syyskuussa lennot lämpimään ennen syksyn (toivottavien) töiden alkamista vai lennänkö elokuun 21. päivä suoraan Göteborgista koulun penkille. En oikeastaan toivo kumpaakaan, tai en kyllä uskallakaan toivoa. Kouluun pääsy olis ihan uskomattoman upeeta, mutta samalla myös tosi epätodennäköistä.

Nyt naatiskelen kuitenkin taas yhdestä viikonlopusta täällä Göteborgissa ja sen upeissa maisemissa. Maanantaina tulee kaks viikkoa täyteen enkä oo vieläkään tehnyt mun "To do-listaa". Jospa se olis sitten tän viikonlopun agenda.

♥:Emmi

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

KESÄMEIKKI 2K16 EDIT


Viime kesänä saitte kesämeikkitutoa videolla ja tänä vuonna mennään kuvin. Tarkoitus olis saada aikaan hyvä, muttei liian paksu pohja sekä muuten kevyt ja kesäinen meikki. Sen vuoksi tällä kertaa ei käytetä rajuja silmä- tai huulimeikkejä vaan mennään aika luonnollisella pohjalla. Anyways, katsotaas sitten mitä oon tänä kesänä teille keksinyt!


1. POHJA
Luon mun kevyen ja kesäisen meikkipohjan käyttämällä kahta erilaista meikkivoidetta. Wardahin (siis tätä indokosmetiikkaa mitä porukat hamstraa mulle aina sieltä, heh) meikkivoide on itsessään mulle vähän liian tumma, mutta koostumus on ihan taivaallinen ja siksi sekoitan tätä vähän nestemäisempää meikkivoidetta Lumene Natural Coden paksumpaan meikkivoiteeseen sävyssä 11 Cream. Täydellinen väri! Tätä yhdistelmää iskenkin naamaan ihan ohuen kerroksen, ettei lopputulos vaan olis pakkelimainen.


Tän jälkeen laitan vähän peitevoidetta ja mun luottopeittari tällä hetkellä on kyllä ehdottomasti MACin Mineralize Concealer sävyssä NW15. Kuvasta näättekin mihin peittaria levitän. Levitykseen muuten ehdottomasti paras on beauty blender! Peittarin jälkeen levitän puuteria kohtiin, jotka kiiltää eniten ja sekä kiinnitän sillä peittarin.


Kesällä ei kyllä tosiaan jaksa aina vääntää kunnon varjostuskorostusoperaatiota ja sen takia teenkin helpon naaman parhaiden puolien korostusoperaation yleensä vaan aurinkopuuterin ja korostusvärin avulla. Mulla on käytössä siis Benefitin Dallas-aurinkopuuteri ja MACin Mineralize Skinfinish sävyssä Lightscapade. Molemmat on kyllä ehdottomasti hintansa väärti! Kuvassa näkyy jälleen missä kohtaa kasvoja kyseisiä värejä käyten, joten ottakaa oppia niistä! Muistakaa tietenkin kunnollinen häivytys ;-)


2. SILMÄT JA KULMAT
Kulmiin halusin lisätä vaan pikkusen ylimääräistä ryhtiä ja niinpä käytin tosta mun Benefitin Browzings-paletista vain tota vahamaista, tummempaa sävyä ja levitin tietenkin väriä antaumuksella ja niin kauan, että hyvältä näyttää ;-) Mun kulmapaletti on sävyssä medium!

Luomet pohjustin Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion (original)-pohjustusaineella. Tätä oon kyllä ihan palvonut siitä asti, kun tän ostin. Niin mahtava tuote yksinkertaisesti!! Muutenkin tein luomet aika simppelisti ja käytin samaisen merkin Naked Basics-paletin sävyjä W.O.S ja Naked 2 (kuvassa merkattu numerolla 1) liikkuvaan luomeen ja Venus-sävyä kulmaluulle (kuvassa merkattu numerolla 2). Simppeli ja freshi lopputulos! 

Ripsarina mulla toimii tällä hetkellä hätävarana Rimmelin Volume Colorist (näkyy toisessa kuvassa!), ja tää on kyllä markettiripsariksi oikeen passeli!


3. VIIMEISTELYT
Viimeistelin mun meikin kolmella tuotteella, joista ensimmäinen on bareMineralsin poskipuna sävyssä vintage peach. Ihanan kesäinen ja persikkainen poskipuna, ihan ehdoton lemppari! Huulissa taas käytin tota aiemminkn esiteltyä Maybellinen nudea punaa. Mikä tahansa nude tai ihan tosi vaaleenpunanen puna passaa mun mielestä tähän! Viime silauksen tein vielä mun iki ihanalla MACin Fix+-suihkeella. Tällä se mahdollinen pakkelimaisuus saadaan kyllä pois!

Toivottavasti saitte tästä jotain vinkkejä kesämeikkiin tai vaikka alkaisittekin  suosia kesällä meikkauksessa juuri tätä tapaa. Toisinaan kesällä kuuluu huidella meikittä, toisinaan voi tehdä ihan totaalisen pakkeloitumisen, jos siltä tuntuu! Fiiliksen mukaan kuuluu mennä ja mun mielestä tää meikki on hyvä välimuoto!

Mulla olis myös teille toive, sillä aattelin alkaa tekemään Ruotsista pientä "videosarjaa" ja ens viikosta alkaen julkaista vähintään yhden videon viikossa. Olisko teillä jotain toiveita tän sarjan suhteen? 

♥:Emmi

maanantai 13. kesäkuuta 2016

REGNBÅGSPARADEN | WEST PRIDE 2016


Nyt on viikko takana Ruotsin puolella ja kieltämättä vielä on tottuminen käynnissä. Tiedän jo entuudestaan kaksi kertaa uuteen paikkaan yksin muuttaneena sen, että uuteen ympäristöön ja siihen "yksinäisyyteen" tottuminen vie vaan aina aikaa. Nyt mulla ei oo ees tullut asioista sitä alkuhuumaa ja täällä mut innostumaan on saanut lähinnä hyvä kahvi ja se, ettei töissä tullut hirveästi kuraa niskaan eräältä vanhemmalta työntekijältä. Okei, ehkä oon myös vähän innostunut tosi lähellä olevasta kuntosalista, hyvästä safkasta ja siitä, että oon jo vähän uskaltanut puhua ruotsia muuallakin kuin töissä.

Eilen oltiin yhden suomalaisen työntekijän kanssa katsomassa paikallista pride-kulkuetta ja jälleen kerran oli kyllä hienoa katsoa sivusta tota iloa ja rohkeutta. Jotkut saattaakin muistaa viime vuodelta postauksen Pariisin pride-kulkueesta ja vaikka meno ei täällä toisaalta ollut ihan yhtä hullua, oli hieno nähdä kuinka kaupungin eri järjestöt, koulut ynnä muut ottivat ihan omalla nimellään osaa tähän juttuun. Mieletöntä, että koko kaupunki on messissä ja saatiin koko viime viikko nauttia Göteborgissa pride-viikon fiiliksissä.

♥:Emmi

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

MAY -16 VIA IPHONE


1. Eka yhteinen leffailu ja joku ihan random komedia! Parasta ♥
2. Äitienpäivänä Porin Rossossa äidin ja veikan kanssa. Pakko myöntää kyllä, että hyvästä ulkonäöstä huolimatta ravintolan ainoa vegaaninen annos ei oikeen ollut mun makuun :-(
3. Kolme sukupolvea naisia ja puolikas Iippo ;-)
4. Eltsun kanssa (myöskin äitienpäivänä) aissarijädeillä


1. Joku random TJ20-selfie ;-)
2. Ihana grillailuilta Porissa rakkaimpien kanssa ♥
3. Brunssi päätti ihanan viikonlopun Porissa. Vaakuna on vaan niin mun lempipaikka brunssille!!
4. Takaisin Helsingissä ja kotiin tilatut mätöt lätkämatsin kera.



1. Aina niin ihan flunssa iski puoltoist viikkoa ennen pääsykoetta ja lääkkeiden voimalla taisteltiinkin loppuun asti...
2. Vegaanisia lättyjä ja Suomi-Kanada matsi!
3. Oltiin poikaystävän kanssa safkailemassa Stadissa päivää ennen pääsykoetta. Olihan se muutenkin "tärkeä" päivä ja Oumph-quesadillat oli ihan pakko päästä testaamaan ;-)
4. Ja ohi on!! Loistoilta Kaivolla hyvässä seurassa - vihdoin lomalla!!



1. Elämäni eka futismatsi ja Stadin derby! Pelistä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta varsinkin HIFKin kannattajien seuraaminen oli mun futismatsin ehdoton ykkösjuttu :-D
2. No se nyhtökaura!!
3.-4. Ihana kesälilta ja käppäilyä ympäri Stadia kaverin kanssa. Saatettiin myös poiketa Teatterissa lasillisilla...

Tältä näytti mun toukokuu! Pääsykoeurakasta huolimatta ehdin tehdä vaikka ja mitä! Kesäkuun kooste tulee jälleen olemaan vähän poikkeuksellisen näköinen ja varmasti täynnä ihania kuvia etenkin lakkiaisten ja Göteborgin ansiosta ;-) Varasin myös perhesyistä eilen lennot Suomeen tän kuun lopulle ja sekä iloisin että surullisin fiiliksin pääsee sitten 28. päivä lentämään Ruotsista suoraan poikaystävän kainaloon ja siitä yhdessä Poriin perheen luo. Ja mä just sanoin että Poriin palaan vasta elokuussa :-D

Lähden nyt käymään Skatteverketissä ja pankissa ja siitä suunta ehkä vähän shoppailemaan. Vapaapäivät on huippua!

♥:Emmi

PS. Kuvia lakkiaisista löytyy täältä!

tiistai 7. kesäkuuta 2016

UNOHTUMATON PÄIVÄ


Ei mulla muuta kuin huhhuh. Palasin eilen lauantain kuvien pariin ja sain vihdoin irti vielä enemmän koko päivästä kuin lauantaina. Koko päivä tuntui menneen aivan sumussa ja vieraita oli myös sen verran, että kokoajan sai olla tervehtimässä uusia tai juttelemassa muille. Ihan unohtumaton päivä kerta kaikkiaan! Vetää kyllä sanattomaksi.

Mun päivä tosiaan alkoi jo 5:15 aamulla kampaajalla, jonka jälkeen väänsin aika nopeasti (mutta kieltämättä aika onnistuneen) meikin ja sitten suunnattiin koululle. Juhla oli ihana ja koskettava ja mun sekä varmasti muidenkin lakin saaneiden mielestä meni aika nopeaan! Jossain vaiheessa mulla tuli hirveet vatsakivut, mikä vähän teki olon tukalaksi, mutta sekin meni ohi ;-)

Meille tuli ekat vieraat kahden aikaan ja seuraavat neljä viis tuntia sainkin sitten pörräillä ympäri kämppää ja vastailla niihin kliseisiin kysymyksiin. Illalla tuli pyörähdettyä Kinossa ja parin tunnin hääppöset torkut tuli otettua neljän aikaan. Aamuseiskalta otin suunnan kohti Helsinkiä ja poikaystävän kainaloa. Viikko erossa oli ihan liikaa! Huomatkaa siis ristiriita, kun täältä Götestä nyt kirjoittelen! Haha. Mutta suurella todennäköisyydellä nähdään taas iiiihan pian. Onko ihanampaa?

Mulla löytyy vielä iso satsi "yo-kuvia" ja voin niitä teille postailla vielä myöhemmin. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka olivat mukana tekemässä mun päivästä ikimuistosen! Erityiskiitos mun rakkaille touhuhössötysvanhemmille ja henkilökohtaiselle assistentille Eltsulle, joka sai viedä kukkia maljakkoon ja kortteja pöydille sekä seistä kameran takana koko päivän. Ootte ihan korvaamattomia!

♥:Emmi

lauantai 4. kesäkuuta 2016

KOHTI TULEVAISUUTTA


Tänään koittaakin vihdoin kauan odotettu päivä ja tässä teille hieman esimakua niistä kaikista kuvista, mitä on vielä tulossa. Mulla ei oikein tällä hetkellä oo sanoja enkä tiedä edes mistä aloittaa, nyt vaan nautitaan tää päivä ja kerron teille ensi viikolla Ruotsin päästä lisää.

Otan nyt tän ja huomisen ihan vaan rennosti ja läheisten seurasta nauttien. Huomenna tosiaan lähtee juna aamulla kukonlaulun aikaan Helsinkiin ja nautin vielä sunnuntain ja maanantaiaamun rakkaimman seurassa ennen parin kuukauden kesätöitä jossain ihan muualla.

Onnea kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille, me palataan jo ensi viikolla ihan uudella draivilla! ♥¨

♥:Emmi