sunnuntai 1. toukokuuta 2016

NO MORE BORING MEALS

Yhteistyössä Santa Maria

Saatatte varmaan muistaa Santa Marian kanssa tehdyn yhteistyön viime syksynä ja sama meininkin jatkuu taas. Sain Bloggers' Inspiration Daysta mukaan Santa Marian tuotekassin, joka sisälsi mm. kolme eri maustepussia (Fajita Smoky BBQ, Taco Original ja Taco Hot Cayenne), mausteseoksen guacamolea varten, tortillakuoria ja tacoveneitä, sipsejä sekä erilaisia kastikkeita. Mä tietenkin ruokahulluna oon aina fiiliksissä tällaisista yhteistyökuvioista ja tartuinkin vapun kunniaksi eilen tuumasta toimeen ja valmistin simppelin, kivan ja maistuvan vappuillallisen!

Täytteiden kanssa en halunnut lähteä liiaksi pelleilemään, sillä yksinkertaisuus on kultaa. Maustoin naudan jauhelihan ylempänä näkyvässä kuvassa olevalla Taco Original-mausteseoksella ja heitin taas kidneypapujen sekaan vastaavasti tuota Fajita Smoky BBQ-mausteseosta. Kidneypapujen syöjänä kyllä liputan tuon mausteseoksen puolesta ja jauheliha oli kuulemma myös oikein toimiva!

Me lähdettiin siis kokoamaan näitä tortilloja ja tacoja näiden päätäytteiden pohjalta. Lisäksi meillä oli "perus" kurkku ja salaatti tuomassa vähän vihreyttä sekaan, kastikkeita tietysti unohtamatta. Monille teille varmaankin tutut Santa Marian Chunky Salsa ja Taco Sauce toimii aina yhtä hyvin. Lisäksi tein tosta pakkauksesta löytyneestä Guacamole Dip Mix-mausteseoksesta dipin nachoja varten ja hupsista keikkaa jäikin avokadot kaupan hyllylle. Ei se mitään! Sekoitin dippijauheen kaurapohjaiseen ranskankermaan ja voin sanoa, että meni parempiin suihin aika äkkiä. Lähinnä mun osalta. Niin hyvää, ettei se edes tarvitse niitä avokadoja välttämättä kaveriksi!

Kokonaisuudessaan meiän vappuillallinen oli kyllä juuri näiden Santa Marian tuotteiden ansiosta ihan mielettömän onnistunut. Mulla meni kokkailussa varmaan maksimissaan vartti ja sillä saatiin aikaan erikoinen, mutta samalla simppeli ja herkullinen illallinen juhlapäivän kunniaksi. Jatkoon!

Santa Marialla olikin tän kampanjan tiimoilta teemana no more boring meals ja näillä huikeilla tuotteilla se onnistuu ja onnistuupa vielä niin helposti! 

♥:Emmi

PS. Eilinen resepti vegaaniseen smoothieen löytyy täältä!



lauantai 30. huhtikuuta 2016

VEGAN SMOOTHIE

(tuote saatu yhteistyössä*) 

Sitä luulis ehkä, että smoothie on jotenkin automaattisesti kasvissyöjälle tai vegaanille helppo ruokavaihtoehto. Jouduin kuitenkin hetken pohtimaan, että mitenkä väännän täysin vegaanin smoothien. Noh, sain pari viikkoa sitten mun kaipaamani riisiproteiinin Porista tänne Stadiin ja pari kertaa testattuani täydellinen yhdistelmä on löytynyt. Ja no, pakko myöntää että kyllä mulla meni riisiproteiinin saamisesta vielä viikko, että jaksoin oikeasti ostaa agavesiirappia makeutukseen. 

Yhteen lasilliseen tarvitset:
n. 2dl haluamaasi maitoa (suosittelen soija- tai kauramaitoa!)
n. 3-4rkl soija- tai kaurajogurttia
loraus mustikkamehukeittoa
pakastemustikoita ja pakastemangoa niin, että smoothie sekoittuu nätisti ja siitä tulee mukavan paksua ;-)
n. 0,5dl riisiproteiinia (käytin nu3:lta* saatua!)
makeutukseen agavesiirappia
(halutessasi 1tl macaa*, mutta ei tod ole pakko!)

Niin yksinkertaista kuin aina ennenkin, kaikki vaan sekaisin tehosekoittimella ja se olikin sitten siinä. Mun ihkaekaksi vegaanismoothieksi tää homma vaan toimii! Tietysti riisiprodesta tulee ehkä jonkun mielestä sellainen hirveän tunkkainen maku, mutta mun mielestä se on ihan ok! Kokonaisuus ratkaisee ;-)

Siellä päässä on kaikki varmaan jo vapun vietossa, mutta voittekin hyödyntää tätä reseptiä sitten huomisen olotilan kohentamiseen ;-) Jos vegaanijuttuja ei kaapista löydy, kannattaa tsekata mun vanhat smoothiereseptit mm. tästä, tästä, tästä ja täältä!

Mä pyöräytän itelleni nyt jotain välipalaa ja sen jälkeen viettelen vielä toista tuntia kirjojen parissa, jonka jälkeen voin iloisena sanoa lukeneeni vappuaattonakin yli kahdeksan tuntia. Sitten alkaa mun vappu!! 

♥:Emmi

torstai 28. huhtikuuta 2016

MELKEIN PUOLIVÄLISSÄ | PART 2


Viikonloppuna koittaakin vappu ja mitäs muuta se tarkoittaakaan kuin, että ollaan jo pääsykoekevään puolivälissä. Lukemisesta on alkanut tulla päivärutiini ja kurssilla käyminen on viimeistään nyt alkanut aina silloin tällöin vähän tökkimään. Kuitenkin jokainen hetki siellä istumista antaa arvokasta lisätietoa ja auttaa mua ymmärtämään vielä vähän paremmin, joten istun siellä ihan mielelläni.

Mun viikot koostuu nyt lähinnä "kurssipäivistä" ja "kurssittomista päivistä". Herään kurssipäivinä yleensä viimeistään seiskalta, käyn lenkillä ja suihkussa, syön ja alan kasin maissa lukemaan. Luen yleensä vaihdellen kahteen tai kolmeen saakka, riippuen siitä meinaanko käydä salilla ennen kurssirupeamaa. Salipäivinä taukoa kertyy ehkä vähän enemmän, jokseenkin tunnin ja puolentoista välillä.


Kurssittomina päivinä, kuten tänään torstaina heräsin myös jo seiskalta siitä syystä, että haluun tehdä illalla jotain muutakin. Tänään aloitan lukemisen kasin maissa, jatkan puoleen päivään, pyrähdän nopeasti salille ja jatkan jälleen pänttäilyä iltakuuteen tai seiskaan asti. Tarkoitus olis tänään saada se 7-8 tuntia puhdasta lukemista plakkariin. 

On niitä päiviä kun väsyttää ja on myös niitä, kun energiaa riittäisi vaikka muillekin. Keskimäärin päivät menee samalla energialla ja hyvällä keskittymisellä, vaikka huonojakin hetkiä on. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä itkin sängyssä aamuviiteen kipeää vatsaani ja aloin lukea vasta kympin jälkeen aamulla vähäisten unien takia. Sain kuitenkin mielettömällä energialla painettua lähes viis tuntia itsenäisesti ja toiset neljä tuntia kurssilla. Se on siitä tahdosta kiinni!


Jollain tapaa tällä hetkellä tuntuu, että osaaminen on jo valtava. Se ei kuitenkaan vielä riitä ja nyt maanantaina jo sanoin kavereille ja perheille, että tänään otan "ekan askeleen eteenpäin" ja lisään vielä vähän tehoja. Toisen kerran sitten toukokuussa. Jos tää ei riitä, niin ainakin kaikkeni oon tehnyt. Ja onhan tää prosessi mulle opettanut vaikka mitä. 

♥:Emmi

tiistai 26. huhtikuuta 2016

SNAPSHOTS


 Heippa! Viimeinen viikko tai vähän päälle on mennyt ihan tukka putkella ja sekä postausideat että aika on ihan kortilla. Pitkien lukupäivien lisäksi haluaa tehdä jotain muutakin ja varsinkin hyvällä ilmalla se ei oo koneella istumista. Ajattelin, että mulla olis ollut energiaa näin pääsykoekeväällä vääntää se viisi postausta viikossa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että määrä on pakko tiputtaa neljään. Ideoita varmasti tulisi enemmänkin, mutta niinkuin sanoin - aikaa ei ole. Koitan kuitenkin neljästi viikossa tulla teille kertomaan vähän kuulumisia ja jakamaan niitä samoja tuttuja juttuja, mitä aina ennenkin. Neljästä postauksesta en kyllä enää vähennä!

Tänään heräsin pikkasen "normaalia myöhemmin" puol kasilta ja aamutreenin, suihkun ja aamupalan jälkeen aloitin vasta ysilta päivän urakan. Nyt oon kuitenkin jo lähemmäs viisi tuntia saanut pänttäiltyä ja kaupassa käytyä. Seuraavaksi aattelin pyöräyttää pitkästä aikaa smoothien ja ruveta tekemään vähän harjoitustehtäviä. Loppupäivä menee aikalailla kasiin asti kirjojen kimpussa ja illaksi linnoittaudun sohvannurkkaan. Kiva pitää välillä ihan täysi lukupäivä ilman kurssia tai treenejä! Huomenna taas pitääkin tallustella kurssille ja treenille ja samaten torstaina koitan ehtiä salille. Vappukin on taas nurkan takana ja mulla ei vappuaaton viini-kokkailusuunnitelmia lukuunottamatta oo mielessä muuta kuin lukemista. Vähän kuitenkin koitan irrottautua kirjoista yhden mun vuoden lempparijuhlan kunniaksi ;-) Vappu on samalla myös luku-urakan puolivälin merkki ja ehkä alkaakin pikkuhiljaa tuntua siltä, että tunnelin päässä on valoa...

Palaillaan taas, seuraavaksi jotain muutakin kuin kuulumisia!
♥:Emmi

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

BID 2016


Joku saattoi jo snäpistä paikantaakin, mutta käväisin eilen tosiaan muiden menojen lomassa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day-tapahtumassa, joka järjestettiin tällä kertaa Kalasataman lähellä Kattilahallissa.

Mun mielestä tällä kertaa tää tapahtuma oli vieläkin paremmin ja upeammin järjestetty ja kaikki pisteet ja muut pääsi oikeuksiinsa. Pörräilin paikan päällä noin tunnin verran ei pisteillä ja sainkin mukaan vaikka mitä juttuja ja pari yhteistyökuviota, josta kijoittelenkin seuraavan kuukauden sisällä teille lisää. Olympuksen pisteelle eksyin viimeisenä ihan vahingossa ja siellä jäin ihastelemaan noita kameroita, kyllä mä vaan tollaisen ostan sitten, kun mun Canon sanoo sopimuksensa irti...

Viikonloppu on muutenkin mennyt lukemisien ohessa aika rennoissa ja mukavissa tunnelmissa, oon saanut sen 6-7 tunnin lukupäivät myös näin viikonloppuisin vedettyä, mutta ens viikonloppuna pyrin lisäämään määrän siihen arkipäivien 8-9 tuntiin. Eilen illalla kävin frendin kanssa Fafa'sissa syömässä ja eksyttiin lasilliselle viiniä. Muutenkin tää viikonloppu on ollut kaikinpuolin ihan huikea! Ihanaa, että mulla on jotain muutakin tehtävää niin ei kokoajan mieti pääsykoekirjoja. Nyt mä palaan kuitenkin taas kirjojen pariin ja koitan niitä vielä kolmisen tuntia ennen salille menoa selailla. Palaillaan taas!

♥:Emmi

perjantai 22. huhtikuuta 2016

VIERASKIRJOITUS: KESÄ ISLANNISSA

Kelloni soi varttia vaille seitsemän. Työpäiväni alkuun on tasan viisitoista minuuttia. Harjaan hampaat, puen päälleni työvaatteet ja kävelen kahvilalle. Kuten aina, olen nytkin viisi minuuttia etuajassa: työmatkani ei todella ole kuin sata metriä. Aamuvuoroihin herääminen on inhottavaa, mutta huomattuani, ettei valmistautumiseen tarvitse kuin muutaman minuutin, siitä on tullut siedettävämpää. Vuoron hyvä puoli on se, että se myös loppuu aikaisin, sillä tarkoituksenamme on lähteä töiden jälkeen ratsastamaan työpaikkamme hevosilla ja rentoutumaan kuumaan lähteeseen. Vaikka herätys on ollut aikainen, istun iltamyöhään juomassa työkavereideni kanssa kaakaota kahvilan terassilla - aurinko kyllä paistaa läpi vuorokauden, mutta villapaita tulee silti tarpeeseen.

Päätin hakea kesätöitä Nordjobbin kautta viime vuoden tammikuussa. Olin kyllästynyt kotikaupunkini epätoivoiseen kesätyötilanteeseen ja paloin halusta viettää muutaman kuukauden ulkomailla. Minulla ei ollut juuri minkäänlaista työkokemusta, joten ainoa mahdollisuuteni on olettaa, että kirjoitin todella vakuuttavan hakemuksen. En ollut koskaan ollut äärimmäisen hyvä ruotsissa, mutta ilokseni Nordjobbia ei kiinnostanut, kuinka täydellisesti käsittelisin verbien partisiippimuotoja, vaan koulutöistä poiketen ainoa tehtäväni oli osoittaa olevani hyvä tyyppi ja tulla kirjoitusvirheineni mahdollisimman ymmärretyksi. Vuosittain vain noin viidesosa suomalaisista hakijoista saa paikan, ja kuuluakseni vähemmistöön korostin tekeväni mielelläni mitä tahansa töitä aivan missä tahansa.


Kaksi kuukautta hakemuksen jättämisestä sain sähköpostin, jossa minulle tarjottiin kolmeksi kuukaudeksi töitä pohjoisislantilaisesta majatalosta. Otin paikan innoissani vastaan, mutta minun ja vuoristoisen lammasmaiseman välillä oli vielä muutama käytännön asia odottamassa hoitamistaan. Työnantajaani oli todella vaikea saada yhteyttä, joten Nordjobbilta saamani apu oli korvaamatonta. Saadakseni palkkaa, tarvitsin islantilaisen pankkitilin, ja saadakseni pankkitilin, tarvitsin islantilaisen henkilötunnuksen, jonka saamisen eteen minun ei Nordjobbin ansiosta tarvinnut tehdä mitään. 

Työpaikkani oli niin islantilainen kuin suinkin mahdollista. Työpaikkani sijaitsi laaksossa, jossa asui kolme ihmistä - työnantajani. Bussi pysähtyi kahdeksan kilometrin päässä kerran päivässä, ja lähimmät naapurit löytyivät neljänkymmenen kilometrin päästä. Kahdenkymmentä työntekijää kattavassa kommuunissammekaan ei kuitenkaan ehtinyt pelätä erakoitumista, sillä turistien keskuudessa kahvila-majatalomme oli äärimmäisen suosittu, ja päivän aikana asiakkaita kävi satoja.


Työpäiväni olivat parhaimmillaan kaksitoistatuntisia, ja niiden raskautta lisäsi työn fyysisyys: olimme vastuussa niin kahvilan siisteydestä kuin asiakkaidemme viihtyvyydestäkin. Järjestely oli kuitenkin toimiva, sillä mitäpä muutakaan keskellä ei-mitään olisi tehnyt kuin tienannut rahaa. Töitä tehtiin kymmenen päivän putkissa, joiden jälkeen saimme vaihtelevasti 2-5 päivää vapaata. Lomat kulutin koluamalla mahdollisimman kattavasti saaren pohjois- ja itäosat joskus paikalliselta työkaverilta lainatulla autolla, joskus paikallisia tapoja kunnioittaen eli työkavereiden kanssa liftaten. 

Eniten Islannissa kaipaan vapautta ja vaivatonta suhtautumista asioihin. Ajoimme usein puoli tuntia päästäksemme uimaan tai syömään jäätelöä töiden jälkeen - oli pakko, jos halusi tehdä jotain töiden jälkeen! Vähemmän kaipaamiini asioihin lukeutuu paikallinen hintataso, vaikka sainkin työpaikaltani ilmaisen majoituksen ja ruuan. Myös islantilaisten pankkien kanssa toimiminen oli uskomattoman epäkäytännöllistä, ja yrittäessäni esimerkiksi siirtää rahojani Suomeen kesän jälkeen, minulta kysyttiin, miksen voisi nostaa kolmentuhannen euron tienestejäni pankkiautomaatista. 


Jokainen Nordjobb on erilainen, mutta omaa kokemustani en voi suositella kaikille. Jos haluaa helppoa elämää ja rusketusta, pettyy päätyessään erakoksi lampaiden keskelle paikkaan, jossa hellepäivä tarkoittaa kuuttatoista astetta ja vain pientä puhuria, joka suomessa tosin tulkittaisiin hätätilan vaativaksi myrskyksi. Myös rikastumaan pyrkivien kannattaa suhtautua Nordjobbiin varauksella: itse sain kesästä kiitettävästi rahaa säästöön, mutta se johtui täysin siitä, etten juuri maksanut elämisestäni. Tukholmalaisessa yksiössä asuessa tilanne olisi voinut olla aivan toinen.

(Postauksen kuvat (c) Iida Virtanen)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

TÄN HETKEN FIILIKSIÄ


Jollain tapaa kaikki on tällä hetkellä vaan niin hyvin. Helsingin päässä tulee perjantaina kuluneeksi kolme viikkoa, mikä tuntuu vaan ihan ihmeelliseltä. Kuulun tänne, piste! Äiti en tuu enää takaisin. Olin varma, että päästessäni valmistautumaan pääsykokeisiin tänne ihan paalupaikalle, olis mulla sata kertaa enemmän motivaatiota lukea. Toisaalta mua vähän ehkä kutkuttaa kaikki Stadin tarjoamat mahdollisuudet ja jutut, mitä voisin tässä kokea, mutta onneks mulla on pääsykokeen jälkeen vielä lähes viikko aikaa nauttia tästä kaupungista. Syksyllä sitten toivottavasti päästään jatkamaan stadilaisena oloa ja tutustumaan tähän meininkiin vielä enemmän.

Jengi on jonkun verran kyselly Vuosaaresta ja oon jopa saanut ihmettelevän kommentin asiasta "Mistä löytyy Helsingistä noin upeita lenkkimaastoja?!" ja kyllä, täällä ne on. Vuokki on tosiaan Itä-Helsingissä ja metrolla tänne pääseekin tosi kätevästi. Tälläkin hetkellä katselen ikkunasta ulos ja mitä mä näen on puita ja metsää. Niin kotoisaa! Olis kyllä ihana päästä syksyllä samaan paikkaan asumaan, mutta sen näkee sitten. Täällä vaan tuntuu olevan ihan kaikki tarpeellinen ja muutenkin paikkana ihan mun tyyppinen. Ei liian keskustassa, muttei kuitenkaan ulkona kaupungista. 


Nää kuvat on itse asiassa Vuosaaren satamasta, jossa käväisin eilen. En oikeesti voinut uskoa, että näin upeita maisemia löytyy Helsingistä ja näin "läheltä" keskustaa. Huhhuh, kyllä mä oon ihan sanaton. Kieltämättä alkaa vähän harmitella sitä, että pitää pakata toukokuun lopussa kimpsut ja kampsut ja taapertaa häntä koipien välissä Poriin. Aikansa kutakin, mutta Stadi mä palaan vielä!

Kyllä tää paikka alkaa tuntua kodilta jo, vaikka mulla ei täällä tuttuja sen koommin olekaan. Aina silti löytää jotain frendejä eikä ihan yksin tarvi munkaan täällä homehtua päivästä toiseen. En malta oottaa, mitä kaikkea tänä keväänä vielä ehdin täällä tehdä, vaikka pääsykokeet painaakin päälle. Ei oteta niistä liikaa stressiä on se, mitä mä voin kahden viikon lukemisen jälkeen sanoa. Ne menee kyllä omalla painollaan sivussa ja nyt saatuani tähän hommaan kunnon rutiinin on helppo vaan toteuttaa sitä ja jättää aikaa myös muulle. Kuten siihen, että kävelen ympäri kotimaastoani ja ihmettelen vaan. On tää kyllä niin mun paikka.

♥:Emmi