torstai 29. lokakuuta 2015

VIDEO FROM BALI



Hellurei! Tällä kertaa ollaan taas videon parissa ja saatte nähdä muutamia Balilla kuvaamiani pätkiä. Muistakaa laittaa videon laatu korkeimpaan, sekä tykkäillä ja tilata mun kanavaa, jotta näette uudet videot heti ensimmäisten joukossa ;-)

Haluatteko muuten jatkossa tietyn "videopäivän/päiviä", vai toimiiko homma teidän mielestä hyvin niin, että julkaisen videoita aina silloin tällöin? :-) Mielipiteitä tulemaan!

Ihanaa torstaipäivää kaikille!

♥:Emmi

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

AJATUKSIA NYKYHETKESTÄ


Multa kysytään todella usein sekä blogissa, että ihan oikeassa elämässäkin meiän perheen tilanteesta ja asumisjärjestelystä tällä hetkellä. Kysymykset menee ihan laidasta laitaan, alkaen siitä, miten mä pärjään ja niin edelleen. No miten mä pärjään? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Mä opin jo kahden kuukauden aikana Ranskassa itsenäiseksi ja elämään ilman, että joku kokoajan vahtii tai on käskemässä. Olin melkein onnellinen, että sain jatkaa yksin asumista heti kotiinpalun jälkeen elokuussa. Mua oikeastaan vähän jännittää kevät, kun osa perheestä - äiti ja veli - tulee puoleksi vuodeksi kotiin mun lakkiaisia järkkäilemään. Eihän äiti voi tyttärensä abikevättä missata?

I get asked really often about the situation my family is going through and how I'm able to live alone etc. So how am I doing? I'm doing just fine, thanks for asking. I learned to live alone and how to be moe independent while I was in France and actually I was quite happy to hear that I can continue living alone after coming back also, haha... I'm actually quite nervous about spring as my mom and my brother come back to organize my graduation party etc...


Oon aina ollut yksi niistä, jotka ei erityisemmin odota kotoota muuttamista ja viihtyy perheensä kanssa saman katon alla loistavasti. Nyt oon kuitenkin rakastunut yksinasumiseen, siihen omaan rauhaan ja että saan itse päättää, mitä telkkariohjelmaa huudatan ja teenkö blogi- tai kouluhommia keittiön pöydän äärellä. Vaikka nää viikot Batamilla perheen seurana on ihanaa aikaa ja nautin joka hetkestä, osaltaan huokaisen helpotuksesta saadessani kotona kainaloon vain kaikista karvaisemman kaverini. Oma aika on kyllä kultaista.

Kotoota muuttaminen on nyt muutenkin tullut yhä enemmän ajankohtaiseksi ja tässä parin viikon aikana on puhuttu milloin mistäkin ihan kämpän vuokraamisesta huonekaluihin. Joululahjaksi ei toivotakaan niitä hajuvesipaketteja ja muuta krääsää, vaan IKEAn lahjakorttia tulevaa kämppää silmällä pitäen. Vaikka tuntuukin hassulta näin "pitkän" ajan jälkeen asua 24/7 äidin kanssa saman katon alla, on ihanaa että saan jakaa vielä viimeisen kevään Porissa ja kotona rakkaan äitini kanssa ♥

I've always been one of those people that don't really have the will and desire to move away as soon as possible. I get along with my family well and love being with them. But now that I've been alone I've really almost fallen in love with living alone and getting to choose which program to watch on TV etc. Even though I enjoy being with my loved ones in Batam for these couple weeks at times, I also kind of feel relieved to get home where the only one with me is my little furry buddy, my dog. Having the time just for yourself is golden...

Moving away has although become a little more current and for these couple weeks that I've been in Batam we have talked about things such as apartments and furniture. You don't wish perfumes and unnecessary stuff for Christmas anymore, you wish for gift cards to IKEA if I can say... Although it may feel a little funny to live with your mom after so "long" time I'm kind of happy to share my last half a year in my home town with mom ♥


Nyt joku jää kuitenkin ajattelemaan, minne mä suuntaan abivuoden jälkeen ja miten voin olla niin varma, että Poriin en tule jäämään. Kyllä mä sen oon aika varmaksi jo päättänyt, että kouluun haetaan ja kouluun päästään. Kevään rankkuus ei siis lopu ylppäreihin, vaan pääsykokeisiin paahtaminen alkaa, mutta palaillaan siihen ja tulevaan opiskelukaupunkiin vielä paremmalla ajalla. 

I bet some of you start to think about where I'm going after high school and how can I be so sure that I won't stay in my home town. Well I really have decided it for sure that I will apply to a school and get there. It's just hard work and dedication it needs to get there ;-)

♥:Emmi

tiistai 27. lokakuuta 2015

KUTA CENTRAL PARK HOTEL


Lupasin kirjoitella meidän hotellista vielä ihan erikseen, ja ihan syystäkin. Ensinnäkin, Balille saapuessamme oltiin tilattu hotellilta kyyti paikanpäälle ja kuljettaja odottikin meitä heti tuloaulassa kyltin kera. Kyyti maksoi 150 000 Indonesian rupiaa, joka on noin kympin verran euroissa. Sen verran mun mielestä maksaakin kyydistä siihen nähden, että matka ei kuitenkaan ollut 20 minuuttia pitempi. Todettiin kyytipalvelu toimivaksi ja näin ollen otettiin samainen hotellitaksi myös poislähtiessä.

Hotellilla meitä odotti lämmin vastaanotto ja sisäänkirjautuessa saatiin käteen mangomehut. Laukut kannettiin huoneen ovelle asti ja alueen ovela seisoi aina ystävällinen vartija toivottamassa hyvää päivänjatkoa tai milloin mitäkin. Vaikka hotellista saa aika hienon kuvan, oli mulla kokoajan lämmin ja rento olo, enkä missään vaiheessa tuntenut oloani epämukavaksi. Me ollaan perheen kanssa yövytty milloin missäkin, ääripäinä varmaan Singaporen käsisuihku-hotellihuone ja Jenkkilässä majatalo, toisessa päässä sitten Washington D.C:n Hilton. Mä itse tykkään enemmän kotikutoisesta meiningistä ja siitä, että saan mennä vähän niin ja näin, eikä ole mitään hienostelumeininkiä. Kuta Central Park kuitenkin toimi vallan mainiosti, vaikka loppupeleissä olikin aika hieno paikka mun mittakaavalla.

Parhaimmat plussat ehdottomasti aamupalasta. Lämmin pöytä notkui vaikka mitä paikallisia ja kansainvälisiä herkkuja, joista mun lautaselle päätyi joka aamu kakkoskuvaa vastaava annos. Munakasbaarista ja pannukakku cornerista erityistä plussaa! Munia sai keitettynä, paistettuna, munakkaana tai kokkelina, juuri niin kuin halusi. Joinakin aamuina jonoa oli vähän, mutta se meni erittäin sukkelasti. 

Lisäksi tarjolla oli tuoreita hedelmiä ja hedelmämehuja. Niistä mä täytinkin mun toisen lautasen. Lopuksi vielä mainitsemani pannukakku corner! Sieltä sai crêpesejä tai minipannareita niin paljon kuin napa veti ja siis miten hyviä ne olikaan! Täällä Batamilla tulee melkein ikävä sitä, että joku tekee sulle joka aamu pannareita...

Allasalue oli myös mun mieleen ja yleisesti ottaen hotellihintoja kun ajattelee, eivät juomatkaan altaalla maksaneet maltaita. Yhtenä päivänä otin kookosvettä täynnä olevan kookospähkinän ja toisena mangomehun, kumpainenkin maksoi 2 euroa kappale! Alkoholipitoiset drinkit oli mun mielestä noin 4,5 euroa, mutta tästä en oo aivan satavarma. Altaalla oli ihmisten määrään nähden paljon tilaa uida ja ottaa arskaa, eikä sotaa aurinkotuoleista käyty ;-)

Tämän kaiken lisäksi hotellilla oli pikkuinen sali, josta löytyi toimivan monitoimilaitteen lisäksi käsipainot ykkösestä kymppiin, kaksi juoksumattoa, crossari ja pyörä. Lisäksi ilmastointia sai säädettyä oman toiveen mukaan! Siellä tulikin vedeltyä hikisiä treenejä päivästä toiseen. Aukioloajat salilla oli kasista kasiin, joten ennen aamupalaa tai illallista on ihan täydellinen väli käydä hikoilemassa vähän.

Vaikka meillä olikin pieniä ongelmia huonekortin toimivuuden kanssa, oon kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen meidän hotellivalintaan. Sijainti ei ole ihan Kutan rannalla, mutta vajaa kilsan matka Legian Streetille oli just sopiva ja olin erittäin tyytyväinen, että hotelli ei sijainnut rantahulinassa. Sieltä pääsi hyvin halutessaan kävellen rantaan ja hotellin ilmainen shuttle bus vei kahden tunnin välein porukkaa rannalle ja lähialueille. Täydellinen valinta perheelle, kaveriporukalle tai pariskunnalle, ihan milleen vaan!

♥:Emmi


 As promised, I will tell you a little about our hotel in Bali. Our first touch with the hotel was when we landed in Denpasar international airport and our driver from the hotel was waiting for us. The 20 minute drive to the hotel cost 150 000 Indonesian rupiah, so only 10 euros. I guess that's worth it because a taxi could cost more and I think a hotel car is a safer choice when you're tired from traveling etc.

When we got to the hotel we got a warm welcome with fresh mango juice and our luggage getting carried to our room door. Best for the guests, am I right? Not only this but also the fact that every member of the staff greeted us always made me feel warmly welcomed. Even though this might sound a little too luxurious with security guarding outside the area it wasn't too much. The service was just amazing and I felt like all the guests and their wishes were appreciated and taken care of.

My favorite part was of course the breakfast. They had a huge table full of local and international specialities and the second pic of the post is a good example of how my plate looked like every morning. They also had fresh fruit and fruit juice so that's also a thing that got my attention.

The best part of the breakfast was definitely the egg bar and the pancake corner. You could order boiled, fried or scrambled eggs or even an omelette. From the pancake corner you could have crêpes or pancakes as much as you liked. You bet I ate a lot of eggs and pancakes while I was there!

I also liked the pool area and the drinks weren't that expensive even though they usually are at a hotel. You could get a fresh coconut drink or a mango juice with only 2 euros (30 000 rupiah) and I guess cocktails were about 4,5 euros (70 000 rupiah). There was also a lot of room for swimming and sunbathing which I thought was important. A little air-conditioned gym was also really good for a workout geek like me or my mom. You could do a little sweaty workout betweem 8am and 8pm. How great is that?

Even though we had slight problems with our room key I think this hotel was a great choice. Located a little off the Kuta beach it was good because the noices from the beach area didn't reach our hotel. The hotel is under 1k walk from Legian street and offered also a free shuttle bus to the areas nearby. Could it even be better?

Has any of you visited this hotel? What do you think about it?

maanantai 26. lokakuuta 2015

BALI PHOTO DIARY | PART 1


Mua mukamas jo vähän huolestutti, että onko mulla ees kunnolla kuvia Balilta teille jaettavaksi, mutta kappas kehveli mikä yllätys mua odottikaan, kun iskin muistikortin koneeseen. Näistä kuvistahan saa vaikka mitä postauksia aikaan. Aloitellaan kuitenkin perinteisesti "kuvapäiväkirjalla", niin tekin pääsette vähän fiilikseen ;-)

Palattiin tosiaan Balin lämmöstä Batamin kosteuteen lauantai-iltapäivänä ja mä olin vissiin aika onnellinen lyhyestä matkustusajasta - yhteensä kolmen tunnin lennot täältä paratiisiin tuntuu oikeen mukavalta. Lennettiin siis Indonesian "virallisella" lentoyhtiöllä Garuda Indonesialla, sillä täällä pitää olla aika tarkka minkä firman koneeseen hyppää. Mustaa listaa voikin siis pistää googletellen, jos tän maailmankolkan firmoilla joskus tulee aihetta lentää. Meidän lennot oli Batamilta Jakartaan ja jälleen Jakartasta Bali Denpasarin kentälle. Menomatkalla Jakarta-Bali-väli oli myöhässä tunnilla, mutta ei se meidän matkantekoa kovin haitannut. Kasvoi vaan nälkä, sillä koneessa muuten sai ilmaisen lämpimän aterian lennon lyhyydestä huolimatta. Mulla ainakin on aina nälkä, joten kelpaa hyvin!

Balilla yövyttiin turistialueella, eli Kutassa ja meidän hotellina toimi Kuta Central Park Hotel. Tykkäsin hotellista kovasti ja ajattelin omistaa sille vielä oman postauksen, jos joku Balille sattuisi vaikka tiensä löytämään.

Meidän päivät meni aika lailla Kutan alueella pyöriessä, mutta yhtenä päivänä vuokrattiin auto kuljettajineen ja ajeltiin nähtävyyksiä lävitse. Aika huikeaa, että tällaisen kiertoajelun sai noin viidelläkympillä koko konkkaronkalta. Safkat maksettiin tietysti erikseen, mutta Indonesiassa onneksi ei yleisestikään ole hintataso hirveän korkea, vaikka Balilla sai maksaa kolminkertaisen hinnan Batamiin verrattuna. Retkipäivän raflana toimi kuitenkin Ubudin riisipeltojen lomassa sijaitseva d'Alas. Suosittelen iiiihan jokaiselle, huippua ruokaa näköalalla varustettuna!

Onko teillä muuten jotain tiettyä, mitä Balista haluaisitte kuulla? Pistäkää kertoen, niin toteuttelen postauksia parhaani mukaan!

Kivaa viikonalkua täältä Batamilta!

♥:Emmi


I was almost afraid of because I thought I had no photos to show you from Bali because I didn't shoot that much... Or at least I think so. To my surprise I had material for several posts and I guess that makes both me and you guys happy. To start with I have to tell you that I had an amazing 5-day vacay at the island of gods. We came back to Batam on Saturday afternoon and as the flights were quite short I wasn't lucky for once. Actually we took the official Indonesian flight company Garuda Indonesia and flew from Batam to Jakarta and then to Bali Denpasar. If you ever use the air lines in this part of the world you should be aware of that there's a black list of companies you shouldn't use!

In Bali we stayed in the area of Kuta which is the most popular area among tourists. Our hotel was called Kuta Central Park Hotel and I really liked it so much that I have to make an own post about it. So wait for it guys!

The 5 days we had we spent almost completely in Kuta except for one day when we rent a car with a driver who drove us around Ubud and other cool areas. That's how we could see some important sights such as Ubud rice terrace, Monkey forest and some temples all in one day. And you know what? The whole thing was under 50 euros for the whole family. Definitely worth it even though we had to buy our own lunch. Our drive took us to a restaurant called d'Alas which had perfect views to the rice fields. It was the same prize as the tourist restaurants in Kuta but definitely three times more expensive than the restaurants in Batam. So I guess we'll stick to these ones over here ;-)

Is there anything you wanna know about Bali? Tell me and I try my best to help you.

Have a great Monday xx

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

KYSY POIS



Sitä ehdittiinkin jo toivoa ja täällä se nyt on! Viime kerrasta onkin jo vuosi aikaa ja moni asia on nyt eri tavalla kuin vuosi sitten, joten eiköhän ole aika, että te pääsette taas kyselemään. Videolta lisäinfoa hommaan, joten katsokaa se nopea pätkä ensin alta pois. Muistakaa laittaa videoon korkein HD-laatu katselukokemuksen parantamiseksi ;-) Parhaimpiin kysymyksiin vastaan videomuodossa, joten käyttäkää mielikuvitusta!

♥:Emmi

Some of you had already hoped for it and here it comes: Q&A! You can comment your questions on the comment box and I'll answer them as soon as possible in an own post. Have fun making up the questions xx

lauantai 24. lokakuuta 2015

MACASMOOTHIE ILMAN MACAN MAKUA

*sisältää mainoslinkkejä

Maca saattaa jäädä monilla käyttämättä sen voimakkaan maun takia. Kuitenkin, siinä on niin kovat terveyshyödyt, kuten hormonitoiminnan tasapainottaminen, sekä kestävyyden ja suorituskyvyn parantaminen, että jokainen meistä voisi sitä käyttää. Ootteko myös huomanneet, että se sisältää todella monia vitamiineja, mineraaleja sekä amino- ja rasvahappoja? Nyt tiedätte miksi tätä suosittelen!

Nu3:n* ansiosta pääsin kokeilemaan macaa ja otinkin haasteeksi piilottaa sen maku kokonaan smoothiessa, siinä myös onnistuen. Tälläinen on mun macasmoothie, jossa maca ei maistu ollenkaan:

n. 2dl (soija)maitoa
0,4dl (riisi)proteiinijauhetta
kourallinen vadelmia
kourallinen puolukoita
hunajaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja hurauta sekaisin. Smoothien tulee olla aika tönkköä tavaraa, mutta lisää nestettä tarvittaessa, jos blenderi ei suostu yhteistyöhön ;-) Kaada lasiin tai sheikkeriin ja syö matkalla!

♥:Emmi


Many people don't use maca because the taste is awful. I took the challenge and wanted to create a smoothie where you don't taste maca at all. Smoothie that will make you forget it even contains maca. The miracle powder has oh-so great health benefits that I think everyone should use it every now and then. It balances your hormones and increases your endurance. It contains a lot of vitamins, minerals, as well as amino and fat acids. Could it get even better? Here's my recipe for the maca smoothie:

2dl (soy) milk
0,4dl (rice) protein
a handful of raspberies
a handfull of lingonberries
teaspoon of maca
honey

Mix all together in a blender. Add moe liquid if needed. Enjoy ;-)

perjantai 23. lokakuuta 2015

BLAZER & SNEAKERS


NFE-viikonloppuna Lahdessa näytin tältä. Mietin aika kauan, mitä päälleni pistän ja meinasin jo kallistua samaan paitaan kuin vuosi sitten, kuitenkin eri stailauksella. Kuitenkin kolmen aikaa aamuyöllä sain idean näistä kuteista ja ai että miten hyvin nää muuten toimiikaan! Kertaheitolla yks syksyn lempiasuista. Ja millä ihmeellä tälläseen lähtee idea aamuyöllä? Sitä voi jokanen ihan tykönään miettiä ;-D

Muutenkin nastaa ottaa asukuvia näin erilaisessa ympäristössä, mutta kuitenkin Suomessa. Täällä Indonesian päässä otetut kuvat ei varmaan kohta alkavassa talvessa inspaa pukeutumiseen, mutta toivottavasti joku lomalainen saa niistä edes inspoa ;-)

Ootteko te muuten hullaantunut tähän casual+lenkkarit-yhdistelmään? Kokeilin itse ekan kerran tätä lukion ykkösen lopulla ja ei kauhistuksen kanahäkki mitä kamalaa katseltavaa se näin myöhemmin onkaan... Mun mielestä homma on aika vaikea räikeillä tennareilla, ellei muuten tee kokomustaa asua (mikä vois oikeesti natsata!) mutta näin valkoisilla tennareilla se on oikeesti yllättävän mukavaa! Miettikää nyt, virallisen näköstä muijaa mutta jalassa onkin aina niin kävelyyn soveltuvat Niket. Onko parempaa?

♥:Emmi


 SHIRT&JEANS - New Yorker
BLAZER - Vero Moda
BAG - Longchamp

So a couple weeks ago I had this outfit on when I was visiting Lahti with my friends. You know I made this outfit up at 3am and I can't believe it turned out this good! And the photos as well, you know I simply love this. I love the combination of sneakers and a casual blazer, what dou you think? Have you guys already fallen in love with this as much as I have?

You know I love to take photos in different surroundings and even though this might seem same for foreign readers than the ones I've taken in my home town for me it's too big a deal ;-) I think I can't inspire people with my outfit pics from Indonesia but I hope at least some vacay having people like them... What do you prefer?