1. OTA AIKAA. Varsinkin niinä aamuina, kun pitää lähteä johonkin tietyllä aikataululla kannattaa ottaa aikaa valmistautumiseen. Etenkin ne, joille aamulla sängystä ylös nouseminen on vaikeeta. Saa sitten rauhassa tehdä aamutoimet; syödä, pukeutua, meikata ja mitä vielä.
2. ÄLÄ UNOHDA AAMUPALAA. Aamupala on toisille mielettömän vaikea syödä, mikä on mulle taas aika vaikea ymmärtää. Kuitenkin, jos aamiaisen syönti tuntuu vaikealta, kannattaa koittaa syödä edes jotain pientä - vaikka hedelmä ja proteiinirahka. Nestemäisistä aamupaloista tykkääville smoothie voi toimia ja aamun vilukissoille lämmin puuro on juuri oikea vaihtoehto. Joskus aamupalan syöntiin täytyy vaan opetella.
3. ÄLÄ TORKUTA. Torkuttaminen aiheuttaa vähän ristiriitaisia fiilinkejä ihmisissä, mutta mä olen sitä ehdottomasti vastaan. Mieluummin mä nukun puolisen tuntia myöhempään, kuin herään aiemmin "keskeyttämään" mun unet esimerkiksi neljään otteeseen. Ei mee mun järkeen, että aamulla väkisin herätetään itsensä herätyskellon avulla vaikka neljään tai viiteen otteeseen. Uni ei katkea ja aamu lähtee paremmin käyntiin, kun oppii heräämään kerralla!
4. LÄHDE LENKILLE. Kuulostaa hullulta, tiedän. Mä kyllä jotenkin huomaan aina pienen aamureippailun jälkeen, että päivä lähtee paljon paremmin käyntiin. Enhän mäkään siellä lenkkipoluille keiku aamusta toiseen, mutta esimerkiksi vapaapäivinä on aamulenkki hyvä idea. Sen voi tehdä vaikka koiran kanssa kävellen, eikä sen tarvitse olla mikään rääkki. Jos mä meen aamulla lenkille, kävelen sellaista vauhtia ettei kylmä tule. Tää on mun mielestä aika hyvä nyrkkisääntö!
5. NAUTISKELE. Vapaapäivän aamuna sänkyyn tuotu aamiainen, lenkin jälkeen kahvikupillinen peiton alla iigeetä selaillen - nää on mun lempikeinoja tehdä aamusta vielä hippasen verran parempi. Arkiaamuina vedetyt erilaiset rajaukset tai lempimusiikki taustalla heti päivän ensihetkistä - se on ihan susta kiinni, alkaako päivä hyvin vai huonosti.
Mun mielestä aamu on päivän ihanin hetki ja pyrin joka päivä siihen, että aamuni olisi ihana! Siihen pyrin aina noudattamalla näistä viidestä kohdasta vähintään kolmea. Voinkin sanoa, että toimii!
♥:Emmi
Tohon vois vielä lisätä sellane sopiva valmistautuminen :) vaikkei ihan asukokonaisuutta kokonaisuudessaan suunnittelis nii edellisenä iltana voi vaikka tarkistaa että onhan varmasti puhtaita alusvaatteita ym. Ja suihkussa käynti illalla, säästää toosi paljon aikaa aamulla !
VastaaPoistaHeh joo, mulla toi sopiva valmistautuminen vaatteiden osalta ei toimi, pakkaan vaihtamaan kuteita kuitenkin vielä kymmeneen kertaan aamulla ;D Ja suihku illalla oli mulle niin itsestäänselvyys, etten ees ajatellut - hyvä huomio siis! Muutenkin hyviä lisäyksiä, näillä parempaan aamuun ;-)
Poista