Näytetään tekstit, joissa on tunniste healthy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste healthy. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. helmikuuta 2016

PARI VINKKIÄ FLUNSSAAN


Flunssakausi on taas täällä ja mäkin oon saanut oman osani tästäkin tautiepidemiasta. Ensin meinasin sairastua jo ennen abiviikkoa ja nyt abiviikon jälkeen alkaa olo olla taas vaihteeksi flunssainen. Mulla onkin teille muutama nerokas vinkki, joita oon itse hyödyntänyt alkavan flunssan ehkäisemiseen:
  • Inkivääri on tähän mennessä mun mielestä paras keino. Sen sanotaankin olevan luonnon lääke flunssaan ja voin ehdottomasti puhua tän puolesta. Mun lemppari "inkiväärireseptejä ovat:
    1. Inkiväärishotti. Leikkaa n. 2cm pala inkivääriä ja purista yhden appelsiinin mehu tehosekoittimeen. Hurauta tasaiseksi ja kaada siivilän avulla shottilasiin. Juo kerralla pois ;-)
    2. Inkivääritee. Keitä n. neljä 1cm inkivääripalaa kattilassa puolen tunnin ajan. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja lisää hunajaa.
Inkiväärivinkeistä pitää kaikki kunnia antaa yhdelle mun ystävälle, ihan huikeita neuvoja!



Tiedätte myös, että oon vitamiinien suurkuluttaja ja syön niitä ympärivuoden. Flunssa-aikaan tehostankin vitamiinien syöntiä hurjasti. Näillä vitamiineilla torjun flunssaa:
  • D-vitamiini ei ehkä tuhoa flunssaa, mutta on meille suomalaisille erityisen tärkeää talviaikaan. D-vitamiini saattaa myös auttaa nopeampaan tervehtymiseen flunssasta. Tätä vitamiinia saa mm. maitotuotteista ja kalasta.
  • Magnesium suojaa stressiltä, mikä on erityisen tärkeää, sillä liiallinen stressi tuhoaa vastustuskykyä. Magnesiumia saa mm. pähkinöistä, täysjyväviljasta, manteleista ja kalasta.
  • Sinkki. Sinkki on erittäin tärkeä tekijä valkosolujen jakautumisessa, jotka taasen ovat pääosassa elimistön puolustusjärjestelmässä. Sinkkiä saa purkin lisäksi esimerkiksi kalasta ja linsseistä.
  • C-vitamiini. Tämä vitamiini tunnetusti piristää ja vaikka se ei vastuskykyä itsellään paranna, auttaa se taistelemaan jo kehoon hyökänneitä viruksia vastaan. C-vitamiinia saa esim. sitrushedelmistä ja vihreistä vihanneksista.
  • B6- ja B12-vitamiinit tehostavat muiden vitamiinien vaikutusta ja näin ollen ehkäisevät myös flunssaa.


Jos näistä vinkeistä huolimatta flunssa on jo ehtinyt puhjeta, muistakaa levätä. Levon lisäksi jatkakaa vitamiinien ottoa, älkääkä unohtako inkivääriä ja muita luonnon omia kikkoja. Sitkeä flunssa saattaa vaatia parinkin viikon lepoa urheilusta, sillä flunssassa ei tosiaan tule itseään rääkätä. Tsemppiä kaikille flunssaisille! ;-)

♥:Emmi

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

GRAMMANTARKKAAN VAI SUURINPIIRTEIN?


Mun postaus terveystammikuusta sai aika hyvän vastaanoton ja kaikkien teidän kommenttien perusteella aloin pohtia niitä grammadieettien ja ylipäänsä dieettien järkevyyttä vielä enemmän. Nyt kun fitnessmaailmaa on tullut seurattua enemmän ja vähemmän viimeisen päälle kolmen vuoden ajan niin on oppinut niistä aika paljon, vaikken itse olekaan mitään kovia dieettejä tai muuta "fitnessglamouria" harrastanut. 

Kuitenkin mun on tullut eleltyä vaa'an mukaan joskus pitempiäkin ajanjaksoja ja toisinaan ympäri vuoden. Vaaka koukuttaa, se on selvää. Se on myös hyvä tietyissä määrin, sillä punnitsen edelleen esimerkiksi kaurahiutaleet ja riisit/pastat, sillä siten näen oikeasti paljonko syön. Joissain muissakin jutuissa vaaka toimii kaverina, mutta silloinkin lähinnä suuntaa antavana. Jos meinaan laittaa 50 grammaa marjoja puuroon ja sinne tipahtaa vahingossa 5 grammaa liikaa, en ala nyppiä marjoja sieltä pois. Kuka muka jaksaa?


Tiedän kokemuksesta, että vaaka on aloittelijoille todella hyvä väline oppimisessa ja siinä, että tulevaisuudessa tietää oman painon ylläpitoon soveltuvat ateriakoot. Grammantarkka ruokavalio on myös yleensä henkilökohtaisesti suunniteltu ja siitä näkeekin makrojakaumat ja saa hyviä vinkkejä ruokavalioon. Kannattaa kuitenkin katsoa ruokalappuaan kriittisin silmin eikä sokeasti hyväksyä sen jokaista kohtaa! Kaikki makrojakaumat eivät välttämättä toimi kaikilla.

Vaikka kannatankin suunniteltuja ruokavalioita tietyissä tilanteissa, miksi mä loppupeleissä olen suurinpiirtein-ruokavalion kannattaja? Sen ansiosta mulla on paljon vähemmän stressiä. Toisten stressiä vähentää se, että ruuat on lapulla valmiina, mutta mua stressaa lapun noudattaminen. Kun sellaisen saan, haluan noudattaa orjallisesti sen jokaista käskyä ja jollain tapaa mua ahdistaa, kun tiedän että aina pitää olla se tietty juttu mitä syö tiettyyn kellon aikaan. Eipä siihen oikein mahdu kavereiden kanssa extempore-kokkailuja tai muita. Suurinpiirtein-ruokavalion avulla saan sovellettua päiviini kaikenlaista eikä aina tarvitse raahata omia purkkeja mukaan.


Suurinpiirtein-ruokavaliosta huolimatta pidän tiukasti varsinkin tällä hetkellä kiinni siitä, että kuus päivää seitsemästä tulee syötyä oikein ja tiettyjen kalorimäärien sisällä ja viime lauantaina vaaka näytti kahdessa viikossa puoltoista kiloa miinusta! Tämä homma omine ruokajuttuineni ja lauantaiherkkujen kera toimii mulla ja vaikka aina siitä hairahdan, palaan silti takaisin samaan, vanhaan ja tuttuun.

Millaiset syömiskuviot toimii teillä?

♥:Emmi

maanantai 11. tammikuuta 2016

TERVEYSTAMMIKUU



Höpöttelin teille videolla jonkin verran mun mielipiteistä terveellisiä elämäntapoja kohtaan. Nyt te saatte osallistua keskusteluun kertomalla, miten te tammikuussa ryhdistäydytte, miten te syötte tai treenaatte! Muistakaa kuitenkin, että kaikilla saa olla ihan ne omat mielipiteet eikä omillaan tarvitse lytätä toisten ;-) Kivaa maanantaita, voisin lähteä kohta vaikka koulussa käymään! 

♥:Emmi

torstai 3. joulukuuta 2015

PARASTA PALKKARIA

Yhteistyössä nu3

Mulle on ihan selkeetä, että tehdessäni yhteistyötä jonkun yrityksen kanssa, puhun teille aivan täyttä totta. Mun mielestä tää periaate pitäis ehdottomasti olla voimassa kaikilla bloggaajilla. Oon saanut testailla nu3-merkin tuotteita jo pidemmän aikaa ja olen itsekin saanut valita omia mielituotteitani testiin. Valkkasin viimeksi tämän nu3-palautusjuoman, josta olin ehkä alkuun vähän skeptinen. Pieni purkki, pieni annos, maistuuko tää ees hyvältä? Ekan kerran otin tätä testiin treenin jälkeen varmaan vähän päälle kuukausi sitten ja nyt pohja näkyy jo. Ihan loistava sitrushedelmien maku, vähän hiilihappoja ja just sopiva makeus. En oo oikeesti ikinä maistanut vastaavaa!

Tiedättekö oikeesti, kun yleensä palkkarit maistuu esanssiselta, kuivalta ja tönköltä? Testatkaa tätä, niin oikeasti huomaatte eron. Mä puhun aivan suoraan sydämestä ja vaikka olisin itse tuotteen hankkinut ja omilla pennosilla maksanut, voin luvata sanovani ihan samaa. Mä luulin, että edelliset testaamani nu3:n tuotteet on huippuja, mutta tää menee ihan kaikkien niiden yli. Ehdoton suosikki! Ja palaudunko muka oikeasti? No tietenkin, mutta kyllä me kaikki tiedetään ettei palautuminen oo pelkästään tän "taikajauheen" ansiota ;-)

Mua ostajana ja kuluttajana ilahduttaa myös nettisivuilla näkyvät merkit, jotka osoittaa tuotteen olevan mm. laktoositon, sokeriton, kasviperäinen ja säilöntäaineeton. Tällaiset asiat on mulle ainakin ensisijaisia ja mun mielestä on upeaa, että ne näkyvät selkeästi. Näin myös me "ruokavammaiset" ja muut nähdään selkeästi, onko tuote meitä varten. Myös tuotetiedoissa lukevat tiedot valmistuksesta ja ainesosista vaan ilahduttaa silmää.

Mä haluaisin nyt tietää, mikä on teidän lempparipalautusjuoma, tai onko joku teistä joskus maistanut tätä? Lupaattehan, että jos ette ole niin meette tilaamaan hetimmiten? ;-)

PS. Nyt on selkeästi menossa ruokaan liittyvä teemaviikko (vahingossa), joten tsekatkaa eilinen herkkuvideo jos ootte missanneet sen!

// Hey guys! I just wanted to inform you guys about my new favorite post-workout drink. I really want to be honest when I write about stuff that I've gotten free of charge and I will stick to that opinion. So now that I've tried this nu3 post-workout drink for a month or so I really can say that this citrus-kinda-drink is to die for. Better than any post-workout that I've tasted before. It's lactose-free, sugar-free, it has no preservatives etc. So it's really good for us who have some kinda issues or limits in what we can eat. I absolutely love it!

♥:Emmi

torstai 19. marraskuuta 2015

SOKERIKOUKUSSA


Terveellisiin elämäntapoihin ryhtyessäni en olis koskaan uskonut sen palaavan, nimittäin sokerikoukun. Hyvin muistan ne ajat yläasteella, kun karkkipussi oli päivittäinen ostos ja makeaa teki mieli harvase hetki. Hyvin mä sen sain pois kitkettyä, mutta kyllä mussa aina elää se pieni, joskus suurempi sokerihiiri. Tämä hiirulainen kaipaa viikoittain sen tietyn sokeriannoksen, yleensä karkkien tai leivosten muodossa. Pitkään pärjäsi se kerta viikkoon-annoksella, mutta nyt se on alkanut vaatia lisää. Mitä? Karkkia keskellä viikkoa? Kyllä nyt Emmiä puistattaa.

Ranskaa syytetään taas, mutta kyllä siellä alkoi tapoja höllätä. Kun hyviä herkkuja tuli tarjolle just tietyllä hetkellä, ei sitä kieltäytyä uskaltanut, sillä koskaan ei tiedä milloin tätä ihanaa pullamössöherkkua saisi uudestaan. Mun sisällä asuva sokerihiiri heräsi henkiin. Pikkuhiljaa herkkuja alkoi sadella päivittäin ja ne "en enää ikinä saa tätä"-letut ja pullat olivatkin joka päivä samat. Sokerihiiri alkoi huijata mua syömään. Se innosti mua ja sai mut kiinni. Siinä sitten oltiin, hiirenloukussa.


Ranskasta palattuani ekat ostokset oli pilttiä ja maitorahkaa. "Nyt mä kyllä taltutan sut hiirulaiseni", oli mun ihan eka päätös. Pirskeitä tuli ja pirskeitä meni, kesken viikkoa löydän itseni Rillosta kittaamasta siideriä tai mussuttamasta ranskiksia. Okei hiiri sä voitit, mutta kyllä mä täältä nousen! Mutkikas on ollut mun taival, mutta selkeiden ohjeiden ohella varmasti jokainen meistä taltuttaa oman elämänsä sokerihiiren:

1. Älä luovuta helpolla. Mä tunnesyömisen johdosta huonon päivän päätteeksi ostan suklaalla kuorrutettuja pähkinöitä ja perustelen sen olevan "parempi vaihtoehto kuin karkki". Sokerihiiren virhe numero yksi.

2. Pidä oikea tauko ylimääräisestä sokerista. Päivä ilman sokeria niin huomenna saa taas syödä. Näinhän se menee ja hiiren himot sen kuin kasvaa. Sokerihiiren virhe numeroa kaksi.

3. Pidä säännöllinen ruokarytmi. Sehän on se kaiken a ja o. Kun ruokit itseäsi ravintorikkailla ruuilla tasaisin kolmen tunnin väliajoin, pysyy verensokeri tasaisena, etkä anna hiirellesi valtaa. Mitä tekee sokerihiiri? Napsii herkkuja pitkin päivää, virhe numero kolme.

4. Älä palkitse itseäsi herkuilla. No mitä mä mainitsin jo just äsken? Paha päivä tai onnistuminen, älä osta karkkipussia vaan vaikka uudet farkut. Se on just se virhe numero neljä. Tuntuukin varmaan kivemmalta, kun mahdut farkkuihin jättäessä sen yhden karkkipussin väliin.

5. Älä kiellä sokeria kokonaan. Toisinaan on kiva kiusata sitä sokerihiirtään ja pienen tauon jälkeen sokeri maistuukin triplasti paremmalta. Sokerihiiren viides virhe onkin se, että sokeritauko venyy ja jossain vaiheessa pää räjähtää ja karkkipussit revitään auki. Ei hyvä ei.


Asuuko teidänkin sisällä pieni sokerihiiri? Miten te taltutatte sen? Jakakaa vinkkinne, niitä ei ole koskaan liikaa!

♥:Emmi

tiistai 3. marraskuuta 2015

5+1 TAPAA UJUTTAA KOOKOSÖLJY ARKEESI

Yhteistyössä nu3

 1. Mun ehdoton lempparitapa käyttää kookosöljyä on laittaa siitä voisilmän tapainen nokare puuron päälle. Paras kombo syntyy, kun tän yhdistää marjoihin ja pähkinöihin! 

2. Mä käytän paistamisessa aina kookosöljyä, minkä oonkin varmaan jo aiemmin maininnut. Se vaan tuo ruokaan kivan pienen lisävivahteen, josta mä tykkään erityisen paljon.

3. Kookosöljyä voi halutessaan laittaa myös kahvin sekaan ja näin välttää kahvimaidon käytön. Tämä sopii erityisesti niille, jotka eivät pelkästään mustasta kahvista innostu!

4. Ihonhoidossa kookosöljy on ihan ehdoton ja sitä kannattaakin käyttää vaikka kasvorasvan korvikkeena. Toimii muuten hyvin myös esim. kotitekoisten kuorintavoiteiden pohjana!

5. Jos sun päänahkasi tuntuu erityisen kuivalta, hiero siihen kookosöljyä! Se kosteuttaa päänahan ja lopettaa inhottavan kutinan.

6. Kookosöljyn sanotaan myös toimivan haavoihin ja hyönteisten puremiin niitä rauhoittavana aineena. Tätä täytyykin kotitaa, sillä indonesialaiset hyttyset on syöneet mut elävältä...

Tässä mun vinkit siihen, miten saat helposti ja vaivattomasti ujutettua kookosöljyn* käyttöä arkeesi. Käyttämäni kookosöljyn löydät Nu3:lta. Kannattaa muuten vierailla heidän sivuillaan, sieltä löytyy vaikka ja mitä ihanaa ja ihmeellistä! Kuinka moni teistä käyttää kookosöljyä ja mihin tarkoitukseen?


1. My personal favorite, as shown in the pictures is to add a bit of coconut oil to my daily oatmeal. It tastes the best with nuts and berries!

2. As you may know already, I fry everything using this magic oil. I love how it gives a certain good taste for the food.

3. You can always add coconut oil to your coffee, and that's how you get rid of you coffee milk. I recommend this to everyone that still can not drink black coffee.

4. Coconut oil is so good for your skin and I suggest all of you puts the magic on your faces and just enjoy. It's also good for homemade body scrubs!

5. If your scalp feels dry, go and put a little coconut oil in there. It tickles no more!

6. People say that coconut oil also works for scars and insect bites. I hope that's right, because I'm filled with those atm...

Here's a few tips on how to make your every day a little better with coconut oil*. Mine is from Nu3. You should go and see, they have a lot of good offers atm ;-) Btw, does some of you use coconut oil already?

lauantai 17. lokakuuta 2015

RIISIPROTEIINI PALAUTUSJUOMANA

*sisältää mainoslinkkejä

Siirryttyäni lähestulkoon maidottomalle sapuskoinnille hylkäsin myös palautusjuoman aka palkkarin käytön oikeastaan kokonaan. Heran sotkeminen muuten maidottomaan kokonaisuuteen ei oikeen huvittanut ja ajatus riisi-, hamppu- tai herneproteiineista pelkästään veteen sekoitettuna oikeastaan vaan kuvotti. 

Olin jo kuitenkin testaillut maustamatonta riisiproteiinia mm. smoothieen ja kokenut sen hyvänä vaihtoehtona - oikeastaan melkein heraakin parempana. Koin, että riisiproteiini ei maistu läpi ollenkaan niin paljon kuin hera ja koostumuksestakin tulee sen avulla melkein parempi.

No entäs sitten, miten päädyin käyttämään tätä palkkarina? Pikkuhiljaa. Ja nyt, kun sain Nu3:lta* testiin kilon paketin tätä ihanuutta, niin en vain voinut olla testaamatta. Luulin, että pärjään treenin jälkeen ilman palkkaria päivälliseen saakka, mutta väärässä taisin olla. Nälkä iskee jo kotiovesta sisään tullessa ja vaikka riisiproden maku ei ole yksistään ehkä niin hyvä, kuin suklaamaapähkinävoibanaanisuperhera, niin pahimpaan nälkään uppoaa kyllä melkeen mikä vaan. Kaks ekaa kertaa saattaa tuntua ihan hirveeltä ja klönttien vastaantuleminen ei oo ehkä se kaikista kivoin juttu, mutta tämän keksinnön ansiosta me vähän maitovammaisemmat saadaan myös joku palkkari!

Muistutuksena vielä, että nu3:lla on tällä hetkellä huimia tarjouksia riisiproden suhteen: 3 kiloa* irtoaa päälle 66 euron hintaan tai 2 kiloa* 45 euron hintaan. Nyt jo koskaan on hyvä hetki tehdä proteiinishoppailuja ;-)

♥:Emmi


Today it's all about rice protein! I stopped drinking recovery drinks after I had quit dairy products as I couldn't drink/eat whey anymore. I had rice protein at home and I had used it for smoothies but when I got this package from Nu3* I couldn't resist testing it as a recovery drink. I bet first two times are the worst but now I just drink it and don't think at all ;-) When you're hungry as hell after gym you can eat almost anything, right?

What do you use for recovery?

torstai 8. lokakuuta 2015

MATCHA | #EMMITESTAA

Sisältää mainoslinkkejä*

Oon nyt päässyt vähän yli viikon aikana tutustumaan ystäväämme matchaan vähän paremmin ja todennut sen oikein toimivaksi. Meidän juttu vaan klikkas heti ekalla! Sain siis Nu3:lta, terveys- ja ravintojuttuihin erikoistuneelta verkkokaupalta viikko takaperin purkin matchajauhetta ja bambuvispilän helpottamaan meidän yhteistyötä. Niimpä ensin testailin vähän matchateetä, jonka totesin oikein mukavaksi yllätykseksi. Matcha on luonnostaan aika karvaan makuista, mutta mun mielestä sopii oikein hyvin sellaisenaan teenä, eikä tarvitse mitään makeutusta. Matchateetä saa helposti tehtyä sekoittamalla n. 1,5 desiin kuumaa vetta teelusikallisen matchaa. Muista sekoittaa bambuvisipilällä, kunnes matchaan tulee kevyt teevaahto! Suosittelen sekoittamissa vähän laakeammassa astiassa, mukissa on meinaan aika vaivalloista ;-)

Matchateen jälkeen päätin tehdä kotitalouden kuukausibudjetin kaatavan hankinnan ja ostin Prismasta kympillä maidonvaahdottimen. Hei haloo kymppi tosta ihanuudesta, joka nykyään pelastaa mun joka aamun! Olisin maksanut vaikka kakskymppiäkin, jos pakko olis ollut! Näin kuitenkin sain loppupeleissä helposti valmistuvan ja tämän hetken hittijuoman matchalatten aikaiseksi. Matchalatten teossa matchalle tehdään sama homma kuin teetä tehtäessä, mutta lisänä kaadetaan vaahdotettu maito joukkoon. Mun matchalatte ei vielä näytä samalta, kuin ne instan kauneimmat lattet, mutta maku on varmaan vielä parempi. Miten en oo löytänyt matchaa ennen?!

Kokonaisuudessaan matcha oli ihan huippulöytö ja kunnon piristystä ja terveyspommia etsiessä oiva valinta. Menkää ja testatkaa, nu3:lla on vielä paketti tarjouksessa kolmella kympillä

♥:Emmi


So now that I've tried this matcha powder for little over a week now I feel I can share some experiences about it. At first I tried out how to make normal matcha tea as I felt I'm not too skilled yet to make matcha latte ;-) But hey, in the end I succeeded well in making both of them! Matcha tea is easy to prepare: just heat little over half a cup of water and then pour one teaspoon of the powder in there. After that it's time for the hardest part: take the bamboo whisk and mix until there's a cute tea foam on it.

But how to make matcha latte then? For that one all you need more is a milk frother. Froth the heated milk with your milk frother and then pour it on your already-prepared matcha tea. And mix a little. Matcha has kinda bitter taste but for me it suits well. Some of you might have use some sweetening but you'll find it out only by testing. 

Hope you have a good time with your matcha things, remember it's still on sale at Nu3 webshop! 

perjantai 2. lokakuuta 2015

TERVEYTTÄ EDISTÄMÄSSÄ

Yhteistyössä nu3 (sisältää mainoslinkkejä)

I got to collaborate with the great health and nutrition specialized company Nu3 and for that they sent me a huge package with lots of different goods. This is why I decided to share these products to different posts, so that I can concentrate on each product at a time. Now I just wanna know whether you guys have some wishes for the upcoming posts? What do you wanna hear about? Tell me!

But why these products are oh-so amazing? Here's some information:
  • one cup of matcha tea is same as 10 cups of normal green tea when speaking about the benefits of it
  • matcha tea is also better than coffee and fits extremely well for detox
  • it also has no added sugar in it!

  • it influences your mental health such as memoy and concentration
  • helps maintain a healthy menstrual cycle ;-)
  • not usable just for cooking, but for skin and hair also!
  • helps prevent different diseases, such as cancer and especially the spreading of the tumour
  • good source of protein for those who can't use whey
  • it has a mild taste so it fits well to smoothies etc.

Sain suureksi ilokseni tehdä yhteistyötä ihanan terveyteen, hyvinvointiin ja ravintoasioihin erikoistuneen Nu3-verkkokaupan kanssa. Tämän takia sain heiltä postissa testiin mitä ihanampia juttuja. Ajattelin kirjoitella kaikista tuotteista oman postauksensa verran, joten siksi haluan kuunnella teidän mielipiteitä. Onko jotain erityistä, mitä tuotteista haluatte kuulla? Jos näin ei ole, menen omien ideoideni mukaan, mutta mielipiteitänne kunnioittaessa haluan ottaa nekin huomioon. Pistäkääpä kommenttiboksi laulelemaan!

Mutta mikä näissä tuotteissa on sitten niin terveellistä ja hyvää? Tässä muutama fakta:

  • yksi kuppi matchaa vastaa vaikutuksiltaan 10 kuppia vihreää teetä
  • se on myös puhdistavilta vaikutuksiltaan kahvia parempi vaihtoehto, ja sopii erityisesti detoxille
  • siinä ei muuten ole lisättyä sokeria ;-)
  • edistää henkistä terveyttä, kuten esimerkiksi muistin ja keskittymiskyvyn toimintaa
  • auttaa ylläpitämään säännöllistä ja terveellistä kuukautiskiertoa
  • ei ainoastaan ruuanlaittoon, vaan myös hiuksille ja iholle oivallinen!
  • auttaa ehkäisemään joitain sairauksia, kuten syöpää ja etenkin syöpäkasvaimen leviämistä
  •  hyvä proteiinin lähde niille, jotka eivät voi heraa käyttää
  • miedon maun ansiosta se sopii hyvin esim. smoothieisiin
Muistakaa pistää omat mielipiteet tulemaan, kunhan niitä löytyy!

♥:Emmi

torstai 10. syyskuuta 2015

MAIDOTTOMANA


Last month I started to really wonder what is wrong with my stomach as it feels bloated and hurts literally all the time. One of the blogs I read daily is about a woman that has had the similar issues with her stomach and when she started to eat dairy and gluten free she noticed a huge difference. So then I decided to try eating dairy free and noticed a huge difference. I haven't cut out on gluten as I don't feel it necessary. Cutting out on dairy products has been probably the only thing I need to feel better. 

Viime aikoina oon alkanut ihmetellä, mikäköhän mun vatsaa vaivaa kun se tuntuu turpoavan ja sattuvan jatkuvasti. Yksi lempibloggaajistani on kärsinyt samankaltaisista oireista vatsansa kanssa ja tämä olikin varmaan se tekijä, joka sai mut uskaltamaan luopua maitotuotteista. Gluteenista en ole kokenut tarvetta luopua, vaikka harkitsin sitäkin jonkun aikaa. Maitotuotteista luopuminen on kuitenkin auttanut mun vatsan toimintaa ja nyt onkin jo parempi, kun ei tarvitse kärsiä tukalasta olosta päivittäin...



So what do I eat and drink if I cannot use whey protein, milk, quark, or things like that? I've simply changed normal milk to soy or almond one and started eating soy and oat yoghurt as well as quark. I've changed whey protein to rice protein which I nowadays only use for smoothies and things like that. I have also increased the daily amount of nuts, seeds, nut butters and eggs and it has been a great source of protein now that it's not as simple as it has been before. You know, raw food bars don't contain the same amount of protein as protein bars but I can't help it.


Monelle nykysuomalaiselle olis varmaan kauheeta ajatella, että mitä sitten söisi kun ei heraprodea, rahkaa, raejuustoa ja maitoa voi tunkea napaa täyteen? Aluksi mäkin ajattelin kauhuissani, että mitä mä sitten oikein syön. No, yksinkertaisesti normimaito on vaihtunut soija- tai mantelimaitoon, Skyrit Yosan kauravälipaloihin ja rahka sokerittomaan soijajogurttiin. On muuten paremman makuista ja kamala olo poissa! Hera on vaihtunut riisiprodeen, mitä kuitenkin käytän oikeastaan vain smoothieissa ja prodepatukat jätän nykyisin hyllyyn ja mukaan tarttuu ennemmin herkullinen raakapatukka. Mun on ollut myös pakko lisätä siemenien, pähkinöiden, pähkinävoiden ja kananmunien syöntiä, että saan jollain tapaa välipaloillakin hyvin sitä proteiinia. Myös leikkeleet on tässä kohtaa pelastus, kanaa, kalaa ja lihaa tietenkään unohtamatta.



Before you begin to ask what am I going to do at a grandma's birthday party when there's lots of different cakes and stuff contained with milk? The simple answer is that I'm going to taste it, eat a little. When it comes to exceptions I think it's worth it, but on a daily basis the feeling I have in my stomach is unbearable. 

Do you know what I mean? Is there someone that has realized the same thing? I bet I'm not the only one. Tell me what do you think!


Ennen kuin alatte ihmetellä, mitä teen juhlissa joissa tarjolla on montaa eri kaakua ja keekua, kerron teille vastauksen. Yksinkertaisesti silloin sitten vaan maistellaan vähän. Poikkeustilanteissa koen sen olevan ihan ok, mutta päivittäin se olo on vaan ihan sietämätön.

Tiettekö mitä näillä jutuillani tarkotan? Onko siellä kenties joku, joka tuntee vatsassaan samoin? Uskon, etten oo ainoa! Kertokaapa mielipiteitänne ja antakaa kommenttiboksin laulaa.

♥:Emmi

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

KURKISTUS JÄÄKAAPPIIN

Joku utelikin kommenttiboksissa näin suoraan lainaten, että "miten mä hoidan homman kotiin" ruoka-asioiden saralla. Mulla on tällä hetkellä mua varten räätälöity ruokavalio, joten ruokapäiväkirjaa en sen takia teille voi julkaista. Kuitenkin, halusin näin erilaisiin osioihin pilkottuna avata teille vähän mitä löytyy ei paitsi jääkaapista vaan myös kuivakaapeista mun osaltani...

HEDELMÄT JA MARJAT: Marjoista käytän pääasiassa tällä hetkellä mustaherukoita, mutta mun lemppareita on myös vadelmat ja mustikat. Mansikoita ei oo kiva syödä pakastettuna mutta muuten kyllä! Hedelmäosio hoituu pääasiassa pilttien avulla, mutta syön yleensä päivittäin yhden omenan. Joskus tulee syötyä kaksi, kun ei ole muuta "hätävaraa". Banaaneja mun oikeestaan pitäisi syödä ja ne on ihan huippuhyvä hiilarinlähde jokaikiselle meistä, mutta mun vatsa ei lukuisien yritysten jälkeen vieläkään siedä banaania :-( Voi olla, että jatkan yrityksiä vielä jossain vaiheessa, mutta ainakaan treenipäivinä en viitsi riskeerata hyvää treeniä syömällä sitä ennen banskua...
PROTEIININ LÄHTEET: Joku näkee nyt varmaan punaista valoa kahden, jossei kolmenkin asian suhteen: 1. maitotuotenatsit varmaan ajattelee, että ei oo hyväksi syödä paljon rahkaa ja raejuustoa, mutta mun vatsa toimii niillä äärettömän hyvin ja koen ne mulle oikeenlaisiksi tuotteiksi. 2. mistä lähtien Emmi on syönyt lihaa?! Erinäisten syiden takia siihen on opeteltu uudelleen, mutta siitä lisää ensi viikolla ;-) 3. eikös makeutetut herat oo huonoksi? 

 Mä oon niin "laiska" etsimään ja kaivamaan niitä hyviä proteiininlähteitä jostain kiven alta, joten oon tullut siihen tulokseen että nää kolme kategoriaa on mulle parhaat ja helpoimmat. Lihoista naudan vähärasvainen jauheliha, tonnikala ja joskus kana ja seiti toimii mulla, samaten maitotuotteista rahka ja raejuusto. Niin helppoja napata mukaan myös kaupasta, kaiken lisäksi mielettömän terveellinen välipala. Heraa voi laittaa puuroon tai juoda veden tai maidon kanssa, mitä vaan minkä itse koet toimivaksi! Vaikka suklaapannarit, miten olis?
KASVIKSET: Kasviksista käytän aina tuoreita, kuten tomaattia, kurkkua ja jäävuorisalaattia. Tämän hetken himotus pakastekasviksista on ehdottomasti herne-maissi-paprika, mutta oikeestaan mitkä vaan pakastealtaan kasvissekoituksista toimii kyllä! Salaattia voikin syödä melkeen rajattomasti ja varsinkin koulussa syödessäni täytän suuren osan lautasestani salaatilla, sillä se on melkeen "tyhjää" ruokaa ;-)
HIILARIN LÄHTEET: Aamuisin syön aina kaurapuuroa, niin kuin varmasti moni meistä. Kaurapuuroon on hyvä lisätä kuitulisää, niinpä mä käytän aina siihen tuota Kuidukas - kolmen viljan leseseosta pienen määrän. Muuten käytän tummaa riisiä ja hätätapauksissa riisikakkuja korvaamaan riisin tai jonkun muun hiilarinlähteen. Mä en syö tällä hetkellä ollenkaan leipää, vaan saan hiilarini ihan muualta :-)
LISÄRAVINTEET TREENIN YMPÄRILLÄ: Treenin jälkeen juon aina heraa, joka näkyy toisessa kuvassa. Treenin aikana/ennen treeniä käytänkin sitten näitä tuotteita vaihtelevasti. Nyt oon käyttänyt enemmän Starnutritionin Amino-Pro Essentialia ja L-Glutamiinia, joskus harvoin tulee käytettyä tuota takana näkyvää Octanea. Tuo aminohappojauhe on Octaneen verrattuna tosi hyvän makusta, mun mielestä menis appelsiinimehusta ;D

Tälläistä sapuskaa löytyy mun päivistäni tällä hetkellä, pistäkääpä kommettia, varsinkin jos on jotain kysyttävää!

♥:Emmi

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

MY CUP OF TEA

 
Mä tykkään teestä ja tykkään siitä tosi paljon. Tee on parasta hunajalla ja tilkalla maitoa. Mutta mä juon teetä vaan tosi kausiluontoisesti. On viikkoja, jopa kuukausia jolloin en juo lainkaan teetä. Näin on usein kesällä. Kylmillä säillä, syksyisin ja talvisin teetä tulee kuitenkin juotua enemmän. Joskus join joka aamu Pukkan Cleanse-teetä. Kahvi on kuitenkin aamun piristäjänä vienyt voiton. Halusin kuitenkin tulla vinkkaamaan teille mun lempparimauista, joita löytyy lähes poikkeuksetta meidän kaapeista.
Pukka Relax: Tää oli mun ihka ensimmäinen pukkatee. Kaveri suositteli tätä merkkiä, enkä ajatellut sen voittavan Clipperiä, mutta sain heti todeta olevani väärässä. Olen koittanut juoda kamomillateetä ja Clipperin Sleep Easy-teetä iltaisin, mutta mikään ei ole saanut mua rentoutuneeksi ja levolliseksi. Ostin ensimmäisen kerran tätä teetä joskus kesällä ja en tiedä mistä se johtuu, mutta tää oikeesti saa mut rauhoittuneeksi ja rentoutuneen oloiseksi. Varmaan jotain lumevaikutusta, mutta silti. Kaiken lisäksi tässä on mautkin kohdallaan ja niitä pystyy maistamalla erottelemaan juodessaan tätä. Niin hyvää ja ehdottomasti yks mun lemppari.
Pukka Cleanse: Maultaan tämä ei ole yhtä hyvä, kuin Pukkan relax-tee, mutta juon tätä ehdottomasti aina kun on syönyt huonoa ruokaa tai tuntee muutenkin tarvitsevansa sisäistä "puhdistusta". Myös, jos iho on huonossa kunnossa voi koittaa juoda tätä, en tiedä onko tässäkin vain lumevaikutuksia mutta taitaa toimia ;) Kuten mainitsin, olen juonut tätä myös aamuisin ja tämä toimiikin hyvänä aamun aloittajana!
Clipper liquorice: Viimeisenä mun lempimaut Clipperiltä. Liquorice on ihanan makea ja maistuu oikeasti lakritsilta, mä tykkään. Jos tekee mieli karkkia, niin juo kupillisen tätä ja makeanhimot on poissa. Aattelin, että tää maku olis ollut jotenkin kamala ja tekaistun makuinen, mutta tää lakritsijuuresta valmistettu tee on mun todellista herkkua!
Clipper white tea with peppermint: Tämän teen läsnäoloon mun listalla on vaan yks syy. Oon aina rakastanunt piparminttuteetä. Ihan yhtä paljon, kuin piparminttuakin. On se vaan niin hyvää ja niin raikasta. Aina, kun tarjolla on piparminttuteetä niin mä valitsen sitä!

Huomasitte nyt varmaan, että mulla on kaks teemerkkiä, joita käytän. En juo lainkaan perusruokakaupan teetä, koska en pidä niiden mauista ja mun mielestä nämä luomuteet maistuu - nimensä mukaisestikin paljon luonnollisemmalta. Oliko teillä samoja teelemppareita kuin mulla, tai olisko teillä suositella jotain muuta teemakua mulle tai muille?

♥:Emmi

maanantai 7. heinäkuuta 2014

DON'T FORGET FATS

Smoothiessa...
...leivän päällä...
...tai vaikka sellaisenaan!

Avokado aiheuttaa mussa vieläkin kauheita väristyksiä - en oikeen tykkää siitä. Oon kuitenkin yrittäny opetella syömään sitä, siinähän on niin paljon hyviä rasvoja. Sellaisenaan en sitä kyllä saa alas, mutta esimerkiksi smoothiessa, salaatissa tai leivän päällä se on ihan syötävää. Avokadon syönti vaatii sellasta opettelua kyllä että.... ;D Smoothie on aika hyvä paikka tunkea avokadoa, en oikeestaan maista sitä ees sieltä ;)

 Tätäkin voi laittaa smoothieen!
 Mutta sitä voi syödä myös sellaisenaan, on muuten hyvää! Vaihtoehtoisesti sitä voi laittaa leivän tai protskupannarin päälle, puuroon tai rahkaan tai ihan minne vaan mihin haluu! Maapähkinävoista on moneksi! Mutta muistakaahan ostaa sitä 100 prosenttista, niin ei tuu mitään turhuuksia syötyä vaan pelkkää maapähkinää! Meridianin maapähkinävoita saa esim. Punnitse&Säästä-kaupoista noin viidellä eurolla. Isoimmista ruokakaupoista saa myös perus ruokakauppamaapähkinävoita, jota en oo maistanut. Merkki on muistaakseni Amona. Mutta jos sitä ostatte, olkaa tarkkoja: siellä on erikseen makeuttamaton ja makeutettu! Valitkaamme siis makeuttamaton.

1. maapähkinät, 2. kurpitsan- ja auringonkukansiemenet, 3. mantelit, 4. cashew-pähkinät ja 5. pellavansiemenrouhe

Varmaan mun lempiosa koko postauksesta. Rakastan erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, varsinkin cashewit on mun lemppareita! Niitä syön ihan pelkästään, mutta ne - kuten myös maapähkinät ja mantelit sopii hyvin vaikka smoothieen, taikka sen puuron tai rahkan joukkoon. Siemenet menee hyvin vaikka salaatissa - huomasin että niitä saa nykyään pyytää myös Wikholmin salaattiin! Huippua! Pellavansiemenrouhe on mun uus rakkaus. Testatkaapa tää: kaurapuuroa, marjoja ja pellavansiemenrouhetta. Ja sekaan vielä vaikka raejuustoa tai jotain rahkaa tai luonnonjugua. Ihan huippua. Viiminen ei oo välttämätön, mut pitäähän sitä prodeakin saada...

Tässä oli muutamia mun käyttämiä hyvien rasvojen lähteitä. Nykyään huomaa, kuinka monet karsii ekana rasvoista ruokavaliossaan. Hyviä rasvoja pitää aina syödä, ne on kuin voiteluaineita sun kropalle. Eihän se auto ruosteisena toimi, sekin tarvii öljyä niinkuin mekin. Oon ottanu omalla kohalla ihan sydämen asiaksi hyvien rasvojen syömisen ja katsonkin, että saan niitä päivittäin edes muutamasta lähteestä :) Tehkää tekin niin!

♥:Emmi