keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

NYHTIS X2


Sain kuin sainkin Suomen reissulla käsiini pari pakettia sitä kuuluisaa nyhtökauraa ja näin ollen testailin ihan teitä varten paria eri reseptiä. Tässä mun tän hetken lempparit:


Nyhtökauraa, risottoriisiä ja parsaa
Tarvitset siis paketin nyhtökauraa, Oatlyn fraichea, BBQ-kastiketta (Hunt's on mun lemppari!) sekä tuoretta parsakaalia ja tankoparsaa

Keitä riisi ja lisää joukkoon suola. Laita myös vihreät kiehumaan ennen nyhtökauraa, sillä nyhtis valmistuu tosi nopeasti. Paista nyhtistä ensin oliiviöljyssä ja jos et ole saanut käsiisi maustettua nyhtistä, mausta mm. chilillä, paprikamausteella tai muulla vastaavalla. Lisää pari kolme ruokalusikallista fraichea ja sopivan verran BBQ-kastiketta ja anna paistua vielä hetken aikaa. Asettele annos lautaselle ja nauti!


Nyhtispitaleipä
Tarvitset jälleen kerran Oatlyn fraichea ja BBQ-kastiketta, risottoriisiä ja nyhtökauraa, mutta nyt myös salaattia ja kurkkua sekä niitä pitaleipiä ;-)

Sama rundi! Keitä riisit ja paista nyhtikset. Kastike tehdään samalla tavalla kuin edellisessä ja ihan lopuksi riisi sekoitetaan nyhtökaurakastikkeeseen. Pese ja paloittele kasvikset ja lämmitä pitaleipä. Voit myös halutessasi tehdä fraichesta ja mausteista (valkosipuli!) ylimääräisen kastikkeen. Lopuksi pitaleipä täytetään ja sitten pääseekin jo maistelemaan tätä hullun hyvää mestariteosta ;-)

Jokos ootte löytäneet nyhtökauraa? Mitä herkkuja ootte siitä valmistelleet?

♥:Emmi

2 kommenttia:

  1. Hei mä en oikeesti kestä! Musta tuntuu että kaikki muut syö nyhtökauraa joka päivä ja mä en oo ees koskaan bongannut yhtäkään pakettia livenä :---D Aaaa haluan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegaaninen Helsinki-ryhmä facessa on kyllä pelastanut mut nyhtiksen etsinnöissä :-D Porista ihan mahdoton löytää (siis mun mielestä). Mut hei, hyvää kannattaa odottaa ;-)

      Poista